27. syyskuuta 2010

viimeiset kommentit Argentiinan reissusta..

Argentiina viettää tänä vuonna 200-vuotisjuhlavuotta, kuten monet muutkin lattarivaltiot. Siitä johtuen julkisia puistoja ja valtion rakennuksia on laitettu kuntoon ja edustaviksi. Buenos Airesissa Casa Rosada (vrt. Pressanlinna) on valaistu hienosti iltaisin.


Córdobassakin rakennuksia oli kunnostettu, muutama uusi patsas oli ilmestynyt kaupunkinäkymään ja kaupungin pää katedraali San Martínin aukion vieressä oli myös valaistu kauniisti. Syyskuun alussa järjestettävä feria del libro (kirjamessut) oli juuri päällä, joten käytiin sielläkin pyörähtämässä.


Kävin kuuntelemassa ensimmäistä kertaa elämässä gospelkuoroa, joka sattui juuri esiintymään Córdobassa. Oli aivan mahtava konsertti. Tummat naiset revittivät ääntään juuri niin kuin voitte kuvitella, vaikka jenkkileffojen perusteella. Kuoro koostui 4 argentiinalaisesta naisesta ja 3 miehestä. Osa lauluista oli espanjaksi ja osa englanniksi -toimi molemmilla kielillä. Konsertti järjestettiin sellasessa suht intiimissä auditoriassa, jossa oli loistava äänentoisto ja hieno tunnelta. Kylmät väreet tuli jos sun toisellakin.

Noin kolmen viikon Argentiinan reissun aikana kävin pyörähtämässä Mendozassa myös, moikkaamassa vaihtariaikojen perhettä ja tuttuja, mm. aluevalvojaa, joka tällä hetkellä on nuorimman siskon englannin opettaja kielikoulussa. Juhlittiin kaksia eri synttäreitä ja chillailtiin kotona. Siskot olivat saanet el día del niñon (lasten päivä) kunniaksi mönkijän, jolla käytiin ajelemassa. Ne on tosi yleisiä nuorten, n. 15-vuotiaiden keskuudessa. Mendozassa aurinko paistaa aina, mutta kylmä oli vielä talven jäljiltä...

"monille argentiinalaisille tämä on seinä"
Viimeinen vkonloppu Argentiinassa kului Córdobassa, jossa olin mm. auttamassa Techoa tämänvuotisessa kampanjassa ja rahankeruussa perjantaina sekä lauantaina. Sama juttu kun viime vuonna. Lähes 100 vapaaehtoista ympäri kaupunkia, valehtelematta joka toisessa kadunkulmassa, ryhmissä ja lippaat kädessä. Jotkut yritti kaupata pusuja 2 peson hintaan, toiset mateta. Viime vuonna neljän päivän aikana kerättiin joku 23 000 pesoa, tänä vuonna kahdessa päivässä tuli kasaan 72 500. Ja toi ainoastaan Córdobassa. Inflaatio näkyy jo pelkästään rahasummissa, jotka ohikulkijat lahjottaa. Viime vuonna kaikki antoi kolikoita, osa 2 peson seteleitä ja suurempi summa oli harvinainen. Tänä vuonna harva antoi kolikoita ja lipas täyttyi lähes pelkästään seteleistä. Kympin seteli oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Silti hallitus vääristelee tilastoja ja väittää, ettei inflaatiota ole. Hahaha.


Paras juttu taas pitkästä aikaa Argentiinan politiikan saralta on presidentin uusi kikka hänen valmistautuessa ensi vuoden presidentinvaaleihin. Olin juuri Mendozassa ja sattumalta onnistuttiin näkemään uutiset tyttöjen kanssa kun ilmoitettiin uudesta laista, jonka Cristina oli keksinyt. Ensi vuoden alusta lähtien joka kuussa on vähintään yksi kansallinen vapaapäivä. Tämän nojalla kesäkuun 20., Argentiinan lipunpäivä (ja äidin synttäri) on vapaapäivä kaikille argentiinalaisille. Samoin 20. marraskuuta, kansallisen suvereniteetin päivä. Tämän lisäyksen jälkeen kansallisia vapaapäiviä on vuodessa 15. Joo, ja juttu vaan paranee..
sillä jos joku näistä virallisista vapaapäivistä osuu vkonlopulle, se automaattisesti siirretään joko maanantaille tai perjantaille, jotta saadaan pidennetty viikonloppu. Tämä on ollut käytössä jo ennenkin. Jos taas vapaapäivä osuu tiistaille tai torstaille, myös "sandwich-päivä" (presidentti itse käytti puheessaan sanaa día de sánwich) eli vapaapäivän ja viikonlopun väliin jäävä päivä (maanantai tai tiistai) on vapaa. Näin ollen saadaan pidennetty viikonloppu. Hurraa. Eihän töihin kannata mennä enää ollenkaan.
Perustelu uudelle laille on "matkailun edistäminen". Hahaha.

2 kommenttia: