15. kesäkuuta 2014

Kirjamietteitä

Päätin pitkästä aikaa jakaa teille muutamia hiljattaisia lukukokemuksiani. Tämä vuosi on lähtenyt ainakin lukemisen suhteen erittäin hyvin käyntiin. Laitoin goodreads-sivustolle itselleni tälle vuodelle tavoitteeksi 15 kirjan lukemisen ja nyt ollaan jo neljä kirjaa aikataulua edellä. 


Sain kaverilta lainaan Annu Kekäläisen kirjan "Leiri", ja hyvä niin, sillä en olisi muuten edes tiennyt kyseisen kirjan olemassaolosta. Se kertoo Kakuman pakolaisleirin elämästä, sen asukkaista ja asukkaiden tarinoista. Kakuman leiri perustettiin Pohjois-Keniaan jo vuonna 1992 alunperin tilapäiseksi asuinpaikaksi sotaa paenneille pakolaisille. Vielä yli 20 vuotta myöhemmin leiri on pystyssä,  se on yksi maailman suurimmista pakolaisleireistä ja Kansainvälisen Pakolaisyhdistyksen mukaan siellä asustaa nykypäivänä noin 150 000 ihmistä, yhteensä yhdeksästä eri maasta. Kekäläinen asui leirillä kevään 2008 aikana kolme kuukautta ja kirja perustuu sen ajan muistiinpanoihin ja haastatteluihin. 

Kirja oli toisaalta erittäin mielenkiintoinen ja se kuvaa onnistuneesti päivittäistä elämää jättimäisellä pakolaisleirillä keskellä Afrikan kuumuutta. Minua kuitenkin häiritsi ajoittaiset runolliset pätkät, jotka mielestäni vie vähän uskottavuutta ja pohjaa muulta asiatekstiltä. Vaikka kyseessä on periaatteessa tietokirja, heilutaan siinä välillä runollisuuden rajoilla. Ajoittain kerronta oli myös vähän sekavaa, kerrottiin yhdestä henkilöstä ja välissä hypättiinkin toisen ihmisen tarinaan, mikä häiritsi lukemista ainakin kirjan alussa. Minua toisaalta myös ärsyttää joidenkin faktojen toistelu, se on lukijan aliarvioimista tai huolettoman tarkistuksen tulos. On ärsyttävää lukea samoja faktoja sivu toisensa jälkeen. Silti kirja on ihailtava suoritus siinäkin mielessä, että Kekäläisen onnistui liikkua leirillä pitkälti oman tahtonsa mukaan, eikä hän haastatellut vain jonkin kansainvälisen järjestön hänelle valitsemia leiriläisiä. 

Pienestä ärsytyksestä huolimatta suosittelen tämän kirjan lukemista aiheesta vähänkään kiinnostuneille. En ollut aiemmin lukenut pakolaisleirielämästä, joten siinä mielessä tämä oli ihan uudenlainen lukukokemus. En myöskään ollut koskaan miettinyt sellaisia pakolaisleirien huonoja puolia, jotka tässä kirjassa tulee usein esiin. Ei pelkästään sotaa ja taisteluita pakenevat, vaan myös muut köyhistä kylistä kotoisin olevat ihmiset saapuvat pakolaisleireihin paremman elämän toivossa, niissä kun yleensä ainakin tarjotaan saapujille katto pään päälle sekä suoritetaan säännöllistä ruuanjakelua. Toiset saapuvat pakolaisleirille kuultuaan huhuja länsimaihin lennätetyistä naapureista. Näin ollen leirin asukkaat eivät ole pelkästään "pakolaisia", sanan alkuperäisessä merkityksessä. (Pakolainen on henkilö, joka joutuu pelkäämään joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, sosiaalisen aseman tai poliittisen mielipiteen johdosta.) Toisaalta kirja saa miettimään, voiko valehtelu olla oikeutettua. Useiden pakolaisten kertomia tarinoita kyseenalaistetaan, sillä ne saattavat muuttua moneen kertaan. Mutta jos länsimaihin pääsee kiintiöpakolaiseksi vain ne, joilla on kaikkein karmein ja surkein tausta, niin ei ihmekään, että tarinoita väritellään. Voiko näitä ihmisiä tuomia? Varmasti samassa tilanteessa kuka tahansa päätyisi tekemään samoin. Ei ole helppoja ratkaisuja näille asioille. Toisaalta ihmisiä on vaikea saada palaamaan kotikyliinsä, vaikka sota ja taistelut olisivat ohi, koska usein heitä odottavat siellä kurjemmat oltavat kuin kansainvälisellä leirillä. Ajatus leirin sulkemisesta on siis aika mahdoton, vaikka toisaalta ymmärtääkseni päätökset ja ratkaisut tehdään pitkälti lyhyen aika välin suunnittelulla.


Deborah Rodriguezin "The Little Coffee Shot of Kabul" oli aika paljon kevyempää luettavaa. Kirja sijoittuu Kabuliin, jossa pommitkin räjähtää, mutta se oli silti ns. kevyempää "chick-littiä". Ensimmäisten sivujen jälkeen olin ehkä vähän pettynyt, mutta kirja vei kuitenkin nopeasti mennessään. Vaikka tämä on periaatteessä "hömppää", niin samalla pääsee hyvin sukeltamaan afganistanilaiseen kulttuuriin sekä maan tapoihin ja todellisuuteen.

Kirjassa kuvaillaan viiden naisen elämää, murheita, iloja ja suruja. Osa heistä on expatteja ja osa paikallisia afganistanilaisia. Pääosassa on amerikkalainen Sunny, joka pyörittää suosittua kahvilaa Kabulissa yhdessä paikallisten kanssa. Vaikka tarina sijoittuukin haastaviin olosuhteisiin, oli se silti aika lepposta luettavaa ja loppui nopeasti kesken. 

Mielenkiintoista oli lukea kirjan lopusta löytyvä kirjailijan haastattelu, josta käy ilmi että kirja ei olekaan ihan pelkkää fiktiota. Kirjailija itse lähti Afganistaniin vuosituhannen alussa, ensin kauneuskoulua perustamaan ja toimi myöhemmin myös kahvilan omistajana. Samalta kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt "Kabulin kauneuskoulu" -niminen teos, joka on seuraavaksi luku- ja hankintalistallani ja ainakin suomennettu -tästä toisesta en ole varma. 


Aiemmin keväällä luin Afrikkaan sijoittuvan Chimamanda Ngozi Adichien tunnetun "Puolikas keltaista aurinkoa" -kirjan. Tämä taisi olla ensimmäisiä lukemiani ei Sudaniin tai Somaliaan sijoittuvia afrikkalaisia kirjoja. Vaikka kyseessä on periaatteessa fiktiivinen kirja, opin paljonkin uutta. En etukäteen tuntenut Nigerian historiaa ollenkaan, mutta nyt minulla on siitä ainakin jonkinlainen käsitys.

Puolikas keltaista aurinkoa sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan, se kertoo ajasta ennen Biafran sotaa sekä itse sota-ajasta. Tarinan pääosassa on useita henkilöitä, muun muassa kaksoset Olanna ja Kainene, Olannan mies Odenigbo ja taloudenhoitaja Ugwu sekä Kainenen miesystävä, englantilainen Richard. Henkilötarinat kietoutuu toisiinsa ja kerronta vuorottelee eri ihmisten välillä. Lisäksi kirjassa liikutaan kahdella eri ajanjaksolla, joka sai minut jossain vaiheessa vähän hämilleen lukemisen edetessä hitaammin. 

Tätä kirjaa on hehkutettu aika paljon, joten odotukset sitä kohtaan oli erittäin korkeat. Jostain syystä olin kuitenkin ehkä hieman pettynyt. Tarina etenee ajoittain aika hitaasti, varsinkin alussa, mistä johtuen tuli sellainen fiilis, että olisi varmaan vähempikin riittänyt (kirjassa on yli 400 sivua). Tiedä sitten johtuiko tämä siitä, että luin kirjaa englanniksi ja luin välissä muitakin kirjoja. Ehkä vielä tartun joku päivä johonkin toiseen kehuttuun Chimamandan kirjaan.

Tässä vielä lopuksi Chimamanda Ngozi Adichien loistava TED-talk, jossa hän kertoo miksi meidän pitäisi kaikkien olla feministejä. Se ei varsinaisesti liity kirjaan tai aiheeseen mitenkään, mutta on mielestäni silti katsomisen arvoinen. 


Onko kukaan muu lukenut näitä?

20 kommenttia:

  1. Haha, vitsit että rupesi naurattaa kun näin tän postauksen, olen nimittäin itse viimeistelemässä postausta lukemistani kirjoista ja ajattelin julkaista sen myöhemmin tänään :) great minds think alike :) mä en tykännyt jotenkin tosta coffee shop in Kabulista, en oikein tiedä mikä siinä tökki....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, just hyvä :) Sun kirjapostauksia on aina kiva lukea! Löysin nyt ton Leiri-kirjan luettua (sitä googlettaessa) sun kirjoittamat kommentit kirjasta.. en muistanut ollenkaan sitä lukeneeni, mutta onhan siitä jo aikaa :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisen oloisia vinkkejä, kiitos näistä! :)

    VastaaPoista
  3. Chimamanda Ngozi Adichie on yksi mun lempikirjailijoista. Suosittelen lukemaan seuraavaksi kirjan Huominen on liian kaukana, The Thing Around Your Neck. Se on kokoelma Adichien novelleja ja todella, todella hyvä. Tuo TED-talk on kans kyllä kuuntelemisen arvoinen. Katsoin sen joskus talvella ja se on täyttä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta, just tällaisia vinkkejä kaipasin! Seuraavaksi metsästän tuon Chimamandan kirjan.

      Poista
  4. Kiitos todella mielenkiintoisen kuuloisista kirjavinkeistä! Näistä keskimmäinen on ainoa, josta oon joskus edes kuullut - muut olivatkin sitten täysin tuntemattomia entuudestaan. Täytynee lisäillä koko ajan kasvavan lukulistan jatkeeksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, että löytyy näistä kiinnostuneita lukijoita :)

      Poista
  5. Kiinnostavan kuuloisia kirjoja! En ole noita lukenut, mutta laitanpa muistiin. Mulla on nyt jostain syystä lukuinto vähän lopahtanut - taitaa olla (netti)telkkarissa ihan liikaa katsottavaa. :-D

    Pitää perehtyä myös tuohon goodreadsiin, josta olen kyllä kuullut, mutta jälkijättöisenä en ole ottanut siitäkään sen paremmin selvää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla lukuinto tulee sykleissä, välillä sitä lukee parissa päivässä kirjan ja joskus menee kuukausia saman kirjan kanssa. Enkä usko, että se johtuu vaan kirjasta :)

      Goodreads on kyllä tosi kätevä, sinne voi listata mielenkiintoisia kirjoja ja tehdä itselleen "to-read" -listan, eipä pääse sitten unohtumaan. Tykkään myös siitä, että kun arvioi (tai tähdittää) tarpeeksi kirjoja, niin se osaa ruveta ehdottelemaan lukulistalle jatketta :)

      Poista
  6. Puolikas keltaista aurinkoa oli hyvä, mutta samaistun tuohon mielipiteeseen turhaasta pituudesta. Innolla odotan filmatisoitua versiota, jonka toivottavasti tulen näkemään ensi viikoloppuna Sansibarin leffafestareilla. Kaverini myös suosittelivat lämpimästi Adichien Americanaa. Tuo Leiri vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitääkin etsiä käsiini kun Suomeen palaan! Pakolaiskysymykset ovat alkaneet hiljattain kiinnostaa tositosi paljon etenkin nyt, kun jotenkin täällä se tuntuu jo vähän vähemmän kaukaiselta asialta kuin Suomen kamaralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ollut ihan ainoa joka noin ajatteli. Laitoinkin jo ton Americanan jo lukulistalle ja goodreadsiin muistutukseksi, että sen voi joskus ottaa käsittelyyn. Mietinkin, että sua vois toi Leiri kiinnostaa :)

      Poista
  7. Tosi mielenkiintoisia kirjavinkkeja, jokainen vaikuttaa sellaiselta, etta haluan lukea, tuo Leiri alkoi kiinnostamaan todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Petra, että näistä on muidenkin iloksi :)

      Poista
  8. Mitenkään tähän liittymättä heitin sulle haasteen: http://salamanteri.net/georgia/2014/06/positiivistakin-positiivisempi-maanantai/

    VastaaPoista
  9. Sain itse juuri luettua Chimamandan Purppuranpunainen hisbiskus ja ajattelin, että tuo Puolikas keltaista aurinkoa on varmaan parempi kun sitä kovasti ylistetään. Itselläni oli vähän sama fiilis, että alkua oli pitkitetty liikaa ja siinä vaiheessa, kun pääsi sisälle siihen tarinaan ja sen sanomaan, niin kirja melkein jo loppuikin :/ ihan hyvä kirja se oli, mutta ei nyt ihan omaksi lemppariksi asti päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauska sattuma! Mun mielestä 400 sivuisessa kirjassa pitää kyllä olla jo sen verran sisältöä, että siihen pituuteen on kunnon syy. En siis välttämättä valitse tuota Purppuranpunaista hisbiskusta seuraavaksi Chimamandan kirjaksi :)

      Poista
  10. Palasin tänne kertomaan, että sain minäkin nyt luettua tuon Puolikas keltaista aurinkoa. Luin suomeksi, ja olin erittäin tyytyväinen suomennokseen. En tiedä, miten englanninkielisessä alkuperäisteoksessa oli handlattu tuo kielten välillä vaihtelu, mutta suomenkielisessä se oli tehty mielestäni aika hyvin. Minäkin vähän ihmettelin, että missäs vaiheessa sen luvatun sodan olisi pitänyt alkaa, mutta lopussa olin ihan että EI ÄLÄ LOPU VIELÄ! Olisin niin halunnut tietää, mitä Kainenelle lopuksi tapahtui, mutta kai sekin oli osa kirjan vaikutusta: joskus kaikki ei vaan selviä.

    VastaaPoista
  11. Kiva kun palasit. Muistaakseni jotkut oli käännetty ja toisinaan osa vieraskielisistä sanoista oli vaan jätetty sekaan roikkumaan koristeeksi. Mua kiinnostaisi nähdä se leffa, pitääkin etsiä se jostain käsiin.

    VastaaPoista