Nojatuolimatkalle Argentiinaan, dokkarivinkki x 2

Bongailin Yle Areenasta muutaman mielenkiintoisen reissu- ja Argentiina-aiheisen ohjelman, jotka halusin jakaa myös täällä blogissa näin sumuisen sunnuntain ratoksi.

Autolla Etelä-Amerikan halki -dokkarin jaoin blogin facebook-sivuilla jo syyskuussa, Ylen sivuilla katsottavissa onkin enää kaksi viimeistä jaksoa. Kuusiosaisessa dokumentissa seurataan kahden norjalaisen miehen reissua Perun Limasta Argentiinan Buenos Airesiin. Matka kulkee Bolivian, Argentiinan, Paraguayn, Brasilian ja Uruguayn kautta Buenos Airesiin, eikä roadtripistä tietenkään selvitä ilman koettelemuksia. Tässä viimeisessä jaksossa seikkaillaan lähinnä Buenos Airesissa, niissä perinteisissä matkakohteissa: 9 de juliolla, La Bocassa ja Bomboneralla sekä Recoletan hautausmaalla. Eikä ryöstöiltäkään selvitä, nimittäin herrat joutuvat kavalluksen kohteeksi jopa kahteen kertaan. 

Jos kielitaitoa riittää, kannattaa tsekata Norjan NRK tv:n sivut. Siellä näyttää olevan vielä kaikki kuusi jaksoa katsottavissa kera norjankielisten tekstitysten.

Metallikieli on Ville Lipiäisen sympaattinen dokumentti suomalaiseen musiikkiin rakastuneista argentiinalaisista, jotka ovat päätyneet opiskelemaan suomea musiikki-ihastuksensa vuoksi. Dokumentissa haastatellaan useampaakin argentiinalaista. Kuulostaa hassulta, että maailman toiselta puolelta asti matkataan Suomeen musiikin perässä. Yksi haastatelluista kertoo jopa lukeneensa Kalevalan, tosin espanjankielisen käännöksen, sekä pitävänsä savon murteesta. Suurin osa fanittaa niitä tunnetuimpia bändejä, kuten Nightwish, HIM, the Rasmus, Stratovarius, Sonata Arctica yms. mutta kuvassa esiintyvä Nadia rupesi opiskelemaan suomea löydettyään Apulannan. 

Kymmenen vuotta sitten pienessä 50 000 asukkaan vaihtokaupungissa Mendozan maaseudulla tuli silloin tällöin kadulla ja koulussa vastaan paikallisia suomalaisten bändien fanireppu selässä. Olin todella yllättynyt kuinka tunnettuja jotkut suomalaiset bändit jo silloin olivat ja isänmaallisuus-fiilis nousi pintaan joka kerta kun the Rasmuksen In the shadows pärähti soimaan paikallisessa yökerhossa. Kaupungin ainoan levykaupan seiniä koristivat silloin jopa kolmen suomalaisbändin julisteet.

Dokumentin voi katsoa täältä. Valitettavasti se näyttää olevan näkyvissä vain Suomessa, ellei osaa kikkailla. 

Molemmat kuvat kuvakaappauksia dokumenteista Yle Areenasta. 

Marraskuuta pakoon!

Enää 13 päivää ja me lähdetään marraskuuta karkuun toiselle puolelle maailmaa. Arvaatte varmaan aika nopeasti minne! Johan tässä alkaa kohta olemaan kaksi vuotta aikaa viimeisestä reissusta Argentiinaan, joten nyt on korkea aika lähteä perhettä moikkaamaan. Maassa ei tällä kertaa ehditä olla kuin kaksi viikkoa ja risat, mutta meinaan silti poiketa myös Mendozaan vaihtoaikojen perhettä moikkaamaan. Edellisestä Mendozan reissusta kun on jo yli viisi vuotta aikaa.

Olen hurjan innoissani lähenevästä reissusta, vaikka lentomatka tuleekin olemaan erityisen rankka. Meillä on nimittäin ensimmäistä kertaa ihan hullu lentoreitti Helsingistä New Yorkin kautta Buenos Airesiin. Ei vain yksi pitkä lento, vaan kaksi (!) pitkää lentoa. Paluumatkalla meillä on näillä näkymin jopa 10 tuntia aikaa tallustella Ison Omenan katuja. Jos siis pääsemme mutkitta maahan, siitä kun ei ikinä Jenkkien kanssa voi olla täysin varma.

Eikä tässä vielä kaikki. Argentiinassa oli viime sunnuntaina historialliset presidentinvaalit, koska ensimmäistä kertaa ikinä vaaleissa mennään toiselle kierrokselle. Tämä toisen kierroksen vaalipäivä sattuu tietenkin meidän matkalle, joten päästään fiilistelemään vaaleja ihan livenä. Vaaliuutinen meinasi tuoda mutkia matkaan, koska en missään nimessä haluaa käyttää vaalipäivän jälkeistä yötä bussimatkaillessa vaan viettää vaalivalvojaisia ensimmäistä kertaa Argentiinassa ja tietää etunenässä kenestä mahtaakaan tulla maan uusi presidentti. Rouva K menee vaihtoon joka tapauksessa ja seuraava vallankahvan hallitsija on vastakkaista sukupuolta.

Tyypillistä mun tuuria, että Argentiinassa on tietenkin tällä hetkellä meneillään yksi vuosisadan kylmimmistä keväistä. Onneksi jopa ne 20 astetta on kuitenkin aika paljon enemmän lämpöä, kuin mitä Helsingissä lupaillaan. Peukut pystyyn, että aurinko porottaa ja lämpöasteet nousee!

Kuva juurikin kuvan kauniista Mendozasta kuuden vuoden takaa.

Minne meni kesä 2015?

Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että se kului ihan sumussa. Jotenkin tuntuu siltä, etten edes ehtinyt saada siitä kunnon otetta ennen kuin se oli jo ohi. En tiedä johtuuko se siitä, että kesäkuun alku meni reissussa Guatemalassa ja heti juhannuksen jälkeen aloitin uudessa työpaikassa. Olin menneenä kesänä ensimmäistä kertaa sitten 2012 koko heinäkuun töissä ja vaikkei ne heinäkuun kesäkelit mitään erikoisen upeita olleetkaan, tuntuu ettei koko heinäkuusta jäänyt mitään käteen. En edes muista koska olisin viimeksi viettänyt syntymäpäiväni töissä! Ehkä vuonna 2010. Vanhempieni mökillekin ehdimme koko kesän aikana tasan kerran, vaikkei meillä varsinaisesti viikonloput mitenkään hurjan täynnä ohjelmaa olleetkaan.

Viime viikolla kävin eräässä kirjakaupassa Helsingin keskustassa. Siellä oli kova joulutohina päällä ja joulukoristeitakin oli jo asetettu myyntiin. Myyjä yritti kassalla kovasti kehotella tarkastelemaan niitä joulukalentereita enkä halunnut uskoa, että minun pitäisi lokakuun alkupuoliskolla miettiä joulukalenterin ostoa. Vastahan olen hyväksynyt kesän loppuneen ja syksyn tulleen, mutta että nyt pitäisi jo olla ostamassa joulukalenteria. Ei kiitos. 

Haluaisin kovasti jatkaa blogiin kirjoittelua ja erinäköisiä ajatuksia ja postausideoitakin päästäni kyllä löytyy. Uuden työn alettua tuntuu vaan ihan mahdottomalta löytää aikaa blogille. Viimeaikoina en ole edes onnistunut löytämään aikaa pyykkäämiseen, koska en ole ehtinyt kun käydä kääntymässä ja nukkumassa kotona. Saati sitten, että ehtisin selailla ja valkkailla kuvia koneen ääressä. Onneksi en sentään tee töitä aamusta iltaan, vaan meillä on vapaa-ajalla treffejä ystävien kanssa ja muiden harrastusten parissa. 

Olen joka tapauksessa hankkinut uuden kameran ja ratkaissut läppärini tilaongelmat, ainakin toistaiseksi. Katsotaan auttaako tämä palaamaan blogikirjoittelun pariin. 

Nämä kuvat ovat Nicon ottamia siltä koko kesän ainoalta mökkireissulta. Kesäfiilistä oikein olan takaa, eikö vain?

Vuosi paluumuuttajana Suomessa

Noin viikko sitten meillä tuli kokonainen vuosi täyteen Suomessa elämistä. Minulle vuosi paluumuuttajana ja Nicolle kokonainen vuosi suomalaisuutta. Viimeisten 12 kuukauden aikana olemme ehtineet muuttaa jo kahteen kertaan, ensin vanhempieni luota Töölöön ja sittemmin uudelleen Töölön sisällä. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.

Vielä vuoden Suomessa olon jälkeen yritän silloin tällöin sopimattomissa tilanteissa pusutella tervehtiessä. Tämän aiheuttaa puhtaasti se, että ystäväpiiriini kuuluu muita pusuttelevia henkilöitä. Välillä tuntuu hassulta tavata vanhoja tuttuja ja tervehtiä vain etäisyydeltä. Tuntuu siltä, että jotain puuttuu kun vastapuoli ei tuokaan poskea lähettyville.

Ilokseni olen huomannut, että Suomestakin löytyy extempore-ihmisiä. Treffien pakollinen sopiminen oli yksi "pahin pelkoni" ennen Suomeen paluuta. Pitääkö kaikki suunnitella viikkoja etukäteen? Ei aina tarvitse. Onneksi meillä on ystäväpariskunta, jolle voi laittaa viestiä keskellä päivää ja sopia after work treffeistä samalle päivälle. Heille voi soittaa vaikka seitsemältä illalla ja sopia sushi-treffit Korjaamolle kello kahdeksaksi. Toisen kaverin kanssa voi sopia retkestä Nuuksioon edellisenä iltana tai leffareissusta samana päivänä. Tämä tekee minut onnelliseksi!

Toinen ilon aihe on, että Helsingistäkin löytyy pieniä, söpöjä ja omalaatuisia kahviloita. Niitä löytyy sen verran monta, että vuodenkin jälkeen uusia tuntemattomia kahviloita putkahtaa tielle harvase päivä. Eipä ole tarvinnut harmitella eteläeurooppalaisten kahviloiden perään. Paitsi ehkä kahvin hinnan ja kahviloiden aukioloaikojen suhteen (kuka sulkee ovensa klo 18 vasta kun ihmiset pääsee töistä?).

Positiivinen hämmästyksen aihe taas on, kuinka paljon englantia Helsingissä joutuu käyttämään esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa. Nykyään todella usein tilaukset tehdään englanniksi, koska tarjoilija ei osaa suomea. Mua tämä ei haittaa ollenkaan, päinvastoin, sitä tuntee olevansa melkein kuin ulkomailla ja on hienoa, ettei kieli näytä olevan esteenä työnsaannille. 

Vielä vuodenkin jälkeen koin onnellisia tyytyväisyyselämyksiä silloin kun asiat toimii kuin luistaen. Soitin kaasuyhtiöön laittaakseni kaasusopimuksen poikki, muuton vuoksi. Ei mitään ihmeellisyyksiä tai kyselyjä, muuta kuin että "mihin osoitteeseen voidaan viimisin lasku lähettää?". Niin helppoa! Tai internetin tilaus. Menin palveluntarjoajan nettisivuille, klikkailin pariin kertaan ja homma oli hoidossa. Vaikka tilauksessa ilmaantui pieniä ongelmia, sain soiton kännykkään ja loistavaa palvelua. Yhteys luvattiin alkavaksi puolen tunnin päästä siitä, kun olin ilmoittanut lähettimen sarjanumeron puhelimitse. No arvatkaapa, menikö edes puolta tuntia? Ei! Ja arvatkaa kauanko kesti Skotlannissa netin saaminen? 30 päivää! Skottien puolustukseksi todettakoon, että tapahtumasta on viisi vuotta aikaa. Ehkä tilanne on sittemmin kehittynyt parempaan suuntaan.

Uusi työ, muutto ja kesä veivät mehut ja ajan niin täysin, että blogi jäi kokonaan hunningolle. Luottavaisin mielin suuntaan katseeni pimeneviin syysiltoihin. Eiköhän silloin taas blogi-inspis löydy. Toivotaan niin!

P.S. Mahdollisesti pian postailen ainakin Nicon kuvia Islannin seikkailulta. Hitto vie, onnekas maahanmuuttaja pääsi työpaikan vaellusreissulle Eyjafjallajökull-maahan!

Suomen upea saaristo

Kesäkuu meni ohi ihan hujauksessa, koska puolet siitä kului maailmalla. Nyt kauniit kesäillat ja Suomen suvi on vienyt mennessään. Juhannusta päästiin viettämään kauniiseen saaristoon Inkoon lähelle ystäväpariskunnan omaan saareen. Enkä ole voinut taaskaan todeta muuta kuin, että on tämä Suomi ja Suomen kesä niin kaunis!

kuvassa jo hiipunut juhannuskokko

Viikkoa myöhemmin löydettiinkin itsemme yhdestä Helsingin saarista, nimittäin Seurasaaresta. Tästä meiltä Töölöstä ei ole sinne kovinkaan pitkä matka, varsinkaan jos pyrähtää paikalle pyörän selässä. Jätskit vaan kikkarilta käteen ja saarea tallaamaan. En ollut koskaan aiemmin eksynyt sinne sivusaarelle (Pukkisaari), josta tämä alla näkyvä kuva on otettu. Siellä vasta rauhallista olikin. Ja sinne sai kävellä ihania pitkospuita pitkin, ne on aina olleet mun lemppareita. Nuorempana partiolaisena toivoin joka kerta vaellukselle lähtiessä, että matkalla löytyisi edes yhdet pitkospuut reitin varrelta. 

näkymä Pukkisaarelta - uskoisiko tän olevan Helsinkiä ollenkaan?

Viime viikonloppuna päädyin ensimmäistä kertaa ikinä Pihlajasaareen. Ystävät sai loistavan idean tehdä kesäretki Pihlikseen. Minäkin siis alkuperäisenä helsinkiläisenä astuin saarelle ensimmäistä kertaa. Tuuli oli itse asiassa aika kova, eikä takki olisi ollut turha väline ottaa matkaan mukaan. Jotkut rohkeat makasivat pyyhkeiden päällä rantahiekassa pelkissä bikineissä, vaikka itse kaipasin kotiin jäänyttä kaulahuivia. Saaren ainoasta ravintolasta sai muuten todella hyvää lohikeittoa yllättävänkin sopivaan hintaan, se onneksi lämmitti ainakin hetken. Ensi kerralla sitten omat retkieväät mukaan.

Pihlajasaaren syötävän suloiset pukukopit

Pihlajasaaren valloituksen jälkeen keksittiinkin, että tämän kesän tavoite on tutkia lisää erilaisia saaria. Niitähän täältä Suomen kamaralta löytyy. Katsotaan eksytäänkö vielä toistekin pääkaupungin ulkopuolelle saaria valloittamaan, nimittäin löytyyhän niitä aikamoinen määrä ihan täältä Helsingistäkin.

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.