Juoksevat viikot

Alkuvuodesta yksi hyvä ystäväni toteutti paluumuuton Suomeen. Onnekseni hän sattui myös muuttamaan Töölöön. Niinpä meille kehkeytyi jo tammikuussa tavaksi jokaviikkoinen kävelylenkki ympäri Töölönlahden kuulumisia vaihdellen. Ensimmäisellä kerralla taisi pakkasta olla lähemmäs 20 astetta, joten kävelylenkki jäi vain yhteen kierrokseen, mutta jo tokasta kerrasta lähtien on kierroksia ollut ainakin kaksi, niin paljon juttua riittää. Kävelylenkkejä on tehty aika säännöllisesti kerran viikossa, lukuunottamatta muutamaa väliviikkoa kaverini polvileikkauksen vuoksi.

Viime perjantaina oli taas kävelylenkin aika heti töiden jälkeen. Hetki oli mitä mainioin, auringonlaskun aikaan ja sinisestä hetkestä nauttien. Jäimme seuraamaan rusakon puuhia ja jäällä liukastelua samalla kuin vaihdoimme viikon kuulumiset, päivittelimme työpaikan tarinoita ja lomasuunnitelmia.

Illalliselle suuntasimme yhden lähes naapurissa asuvan ystäväpariskunnan kanssa jo perinteeksi muodostuneelle sushille. Aivan liian läheltä meidän nykyistä kotia löytyy niin hyvää sushia, että sitä on vaikea vältellä. Onni on ystävät, joille voi laittaa perjantaina puoli seitsemän illalla viestiä, että eiköhän lähdetä sushille (sekä jätetä salikäynti lauantaiaamulle) ja lyötää itsensä istumassa sushi-illallisella hyvässä seurassa vain tuntia myöhemmin.

Tämä alkuvuosi on kulunut aivan tajuttoman hurjaa vauhtia. Vähän väliä löydän itseni kävelylenkiltä Töölönlahdelta ja perjantaisushilta. En malta odottaa kevään tuloa, vaikka samalla kauhistelen viikkojen juoksua. Pääsiäinen on jo ovella ja ensi viikolla suuntaamme Englantiin, tutustumaan niin söpöltä näyttävään pikkukaupunkiin ja tekemään tupatarkastusta rakkaan ystävän luo. Toivotaan, ettei Englannista löydy lunta!

Miten kävi Madridissa?

Pikabreikki Madridissa helmikuun alussa teki todella hyvää. Muutama päivä hyvässä seurassa kaukana arjen kiemuroista auttoi unohtamaan työt ja muut kuviot ihan kokonaan. Suomeen palattua olin kuin eri ihminen. Käveltyjä kilometrejä ja kuulumisten vaihtoa. Niistä on onnistunut citybreikki tehty!

Madrid oli helmikuussa paljon viileämpi kuin osasin odottaakaan. Hyytävä tuuli, kylmät rakennukset ja avoimet ovet oli sellainen yhtälö, jota oli aika vaikea päästä pakoon. AirBnb-majoituksen sähköpatteri lauloi täysillä päivin ja öin. Onneksi housti jätti arvostelun ennen sähkölaskun saapumista.

Espanjan pääkaupunki ei varsinaisesti sykähdyttänyt tälläkään kertaa, mutta onneksi seura oli sitäkin parempi. Toisaalta tuntui, että kaupunki oli nyt ehdottomasti paremmin hallittavissa kuin edellisellä reissulla. Meillä kävi aika huono tuuri ruokapaikkojen suhteen ja se jos jokin harmittaa. 

Yksi reissun kohokohdista oli ehdottomasti espanjalaisen pankkitilin sulkeminen. Kuin ihmeen kaupalla paikallinen pankki teki suht sujuvaa yhteistyötä ja tarjosi huippua asiakaspalvelua antaessaan mun sulkea tilin toisella puolella maata ilman toisen tilinhaltijan läsnäoloa. Ainoa ongelma tässä on se, että se "pakollinen pankkitilin sulkemisreissu Barcelonaan" ei olekaan enää tarpeellinen, mutta säästyypä tilinhoitokuluista tulevat menot muuhun matkakassaan.

Kirjavuosi 2015

Kuten jo neljänä aiempana vuonna, esittelen tänäkin vuonna edellisvuoden kirjakohtaamisia. Olin alkuvuodesta asettanut itselleni aika kunnianhimoisen tavoitteen goodreads-sivustolle, sillä ajatukseni oli saada kokonaiset 20 kirjaa luettua. Jäin tavoitteesta syksyn aikana pikkasen jälkeen ja luin lopulta vuoden 2015 aikana yhteensä nämä 17 kirjaa.

Pia Heikkilä - Operaatio Lipstick

Jennifer Clement - Varastettujen rukousten vuori

Nadeem Aslam - Sokean miehen puutarha

Matti Kääriäinen - Kehitysavun kirous

Markku Saksa - Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan
Xinran - Kiinan kadotetut tyttäret
Cecilia Samartin - La Peregrina
Isabel Allende - De amor y de Sombra
Leila Kiiskinen - Terkkuja Leilalta Italiassa
Tuija Wetterstrand - Kirjeitä Somaliasta, maa joka lakkasi olemasta
Rauli Virtanen - Reissukirja; matkalla kaikissa maailman maissa
Satu Rämö - Islantilainen voittaa aina
Johanna Pohjola - Mate, Etelä-Amerikan voimajuoma
Julio Cortázar - Todos los fuegos el fuego
Tatiana Goldman - La gente anda diciendo
Katri Merikallio - Matkalla, Martti Ahtisaaren tarina
Haruki Murakami - Los años de peregrinación del chico sin color

Vuosi 2015 näyttää olleen ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, etten lukenut yhtään kirjaa englanniksi. Onpa hassua! Tämä johtuu täysin siitä, että suurin osa (yhdeksän) vuoden aikana lukemistani kirjoista oli kirjastosta lainattuja. Ennen ostin hurjan määrän käytettyjä kirjoja Brittien Amazonin verkkokaupasta, muttei siihen ole nyt Suomessa asuessa enää ollut tarvetta. En itse asiassa ollut edes tajunnut tätä ennen kuin rupesin nyt kirjoittamaan tätä listaa.

Mulla kävi hyvä tuuri, koska moni näistä kirjoista oli mun mielestä tosi hyviä. Fiktiivisistä kirjoista lemppareita oli ehdottomasti Varastettujen rukousten vuori sekä Murakamin Los años de peregrinación del chico sin color (ilmestynyt suomeksi nimellä Värittömän miehen vaellusvuodet). Ensimmäisestä kirjoitin jo alkuvuodesta täällä. Samassa yhteydessä kommentoin myös floppikirjaa, Operaatio Lipstick sekä ihan ok-kirjaa Sokean miehen puutarha.

Murakamin kirjasta innostuin muutama vuosi sitten, kun espanjalainen luokkakaverini kertoi, että siinä seikkaillaan Suomessa. Hypistelin kirjaa usein kirjakaupoissa Barcelonassa, mutten ikinä raaskinut ostaa sitä. Kunnes sitten sain viime kesänä lahjaksi Kindlen lukulaitteen ja päätin ostaa kirjan siihen. Päädyin itse asiassa espanjankieliseen version sen takia, että se taisi olla hieman englanninkielistä halvempi. Käännös kun käännös, kai se on ihan sama, kun ei kuitenkaan pysty alkuperäistä japaninkielistä teosta lukemaan. Tämä oli ensimmäinen sukellus japanilaiseen kulttuuriin, joka ei ikinä ole minua sushia enempää kiinnostanut. Tykkäsin!

Asiakirjoista mielenkiintoisimpia oli ehdottomasti Kehitysavun kirous sekä Kiinan kadotetut tyttäret. Ensimmäisestä voi olla montaa mieltä. Se oli kieltämättä vähän hutaisten kirjoitettu ja argumentoitu - liekö ollut kiire saada kirja joulumyyntiin toissa vuonna. Mielestäni siinä on kuitenkin aiheesta kiinnostuneella hyviä pointteja ja kipinää syvempään mietintään. Kiinan yhden lapsen politiikan seurauksista kertova Kiinan kadotetut tyttäret oli todella vaikuttava. Kirjassa kerrotaan usean kiinalaisen äidin ja tyttären karu tarina sekä avataan hieman Kiinan tilannetta, kulttuuria ja elämäntapaa tällaiselle Kiina-ummikolle. Mikään tässä maailmassa ei ole mustavalkoista.

Ulkomailla asumisesta kertovat Islantilainen voittaa aina, Kirjeitä Somaliasta sekä Terkkuja Leilalta Italiasta. Näistä ensimmäinen oli ihan reilusti lempparini! Islanti ei maana tai kulttuurina ole kovastikaan minua ikinä kiinnostanut, mutta tämä kirja sai ehdottomasti kiinnostumaan. Tykkään lukea Satun blogia, mutta kirja menee paljon pintaa syvemmälle, sekä avaa kulttuuria ja yhteiskuntaa monelta eri kantilta. Suosittelen ehdottomasti! Kirjeitä Somaliasta on nimensä mukaisesti kokoelma Tuija Wetterstrandin lähettämiä kirjeitä perheelle ja ystävilleen Suomeen 80-luvun lopun Somaliasta. Kiehtovia tarinoita maasta juuri ennen sisällissodan alkua. Terkkuja Leilalta Italiasta oli pienoinen pettymys, koska olen sillon tällöin lukenut Leilan blogia. Jos on vähänkään seurannut blogia, ei kirja tarjoa mitään uutta. Siihen on vaan koottu vanhoja blogikirjoituksia sellaisenaan.

Mielenkiintoisia toimittajien kirjoittamia reissukirjoja tuli viime vuonna luettua kaksin kappalein. Rauli Virtasen Reissukirja, jossa nimensä mukaisesti matkataan kaikissa maailman maissa, joissain vähän enemmän ja toisissa vähän vähemmän. Mielelläni olisin lukenut niistä tarinoista ja maista enemmänkin ja yksityiskohtaisemmin. Huikeita tarinoita mm. 70-luvun Etelä-Amerikasta -silloin oli vähän erilaista kierrellä maailmaa ilman internettiä, sähköposteja, whatsappeja ja visaelectroneja- ja maailman kriisialueilta.

Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan -kirjassa seikkaillaan myös Amerikoissa. Kirjassa käydään läpi Lattarimaiden historiaa ja nykyaikaa, kulttuuria ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Lattari-tuntijalle tässä ei ihan hirveästi mitään uutta ollut, mutta pointsit siitä, että kirjassa mennään todellakin vähän syvemmälle kuin Suomessa näkyvissä Lattari-uutisissa. Minua vähän häiritsi jotkut toistuvat (kirjoitus)virheet, mutta kirja tarjoaa oivan nojatuolimatkan kenelle tahansa Lattareista kiinnostuneelle.



Ainoa kirja, jonka lukeminen jäi viime vuonna kokonaan kesken oli Petojen aika. Samartinin La Peregrina oli loistavaa lentomatkalukemista, tunnit rapakon taakse kuluivat kuin siivillä (myös kirjaimellisesti)! Todos los fuegos el fuego on (juuri suomennettu Tuli on kaikki tulet) argentiinalaisen jo edesmenneen kirjailijan novellikokoelma. Viihdyttävin oli ehdottomasti ensimmäinen absurdi tarina Pariisin kesäisestä liikenneruuhkasta, muut ovat jo muistipuuroa.

Martti Ahtisaaren elämäkerta Matkalla -kirjan lukeminen oli pitkä prosessi. Aloitin lukemisen jo huhtikuussa, mutta jouduin välillä palauttamaan kirjan kirjastoon ja jonottamaan uudestaan omaa lukuvuoroani. Kirja olisi ollut helppo jättää kesken, mutta halusin kuitenkin kovasti lukea sen loppuun. Onneksi sain sen vihdoin loppuvuodesta lainaan uudestaan ja luettua viimeiselle sivulle asti. En väitä etteikö Ahtaasaari olisi saanut elämässään suuria aikaan, mutta yli 650 sivuista kirjaa olisi todellakin voinut vähän tiivistää eikä kertoa jokaista presidentin vaalikampanjan tekemistä ja median kommenttia niin pirun yksityiskohtaisesti. Yhtä kaikki, suosittelen tätä, jos yhtään yhteiskunnalliset asiat ja Ahtisaaren elämä ja projektit maailmalla kiinnostaa.

Viime vuoden kokemuksesta oppineena asetin itselleni hieman realistisemmaksi tavoitteeksi vuodelle 2016 lukea yhteensä 16 kirjaa. Toistaiseksi vuosi on alkanut hyvin, olen tässä vaiheessa lukenut jo kolme kokonaista kirjaa ja goodreads ilmoittaa, että olen kirjan aikataulua edellä. Jee!

Onko joku muu lukenut näitä kirjoja tai heräsikö kiinnostus? Lukuvinkkejä saa edelleen jakaa kommenttiboksissa!

Takaisin Espanjaan

Muttei vissiin vieläkään pankkitilin sulkemismatkalle entiseen kotikaupunkiin. Nimittäin perjantaina suuntaan Barcelonan sijasta minilomalle Madridiin, jossa tapaan vanhan kunnon reissukaverin. Aiemmin ollaan lähinnä reissattu yhdessä Pariisissa, Etelä-Ranskassa, Pariisissa, New Yorkissa ja Pariisissa, joten eiköhän ole aikakin nähdä jotain muuta. 

Tasan kolme vuotta sitten kirjoitin blogiin näin:

"Pidin Madridista, mutten voi sanoa ihastuneeni siihen. Barcelona tuntuu jotenkin paljon kodikkaammalta ja turvallisemmalta, koska kaupunki on kooltaan paremmin hallittavissa. Madridiin varmasti suuntaisin kyllä toistekin."

(3. helmikuuta 2013)

Edelliskerralla Madrid ei siis pärjännyt kovin hyvin vertailussa silloiselle kotikaupunki Barcelonalle. Katsotaan miten käy tällä kertaa kun vastassa on loskaisen liukas Helsinki. Jostain syystä suuntaan kaupunkiin taas helmikuun alussa, mikä ei liene ihan paras ajankohta ihastua Madridiin.

Tälle reissulle ei kovin korkeita odotuksia löydy. Tarkoitus olisi ainakin syödä hyviä tapaksia, eksyä Madridin sivukaduille, löytää herkullisia churroja, etsiä muutamia argentiinalaisia tuotteita, tavata muutamaa kaupungissa asuvaa kaveria ja vaihtaa kuulumisia reissukaverin kanssa.

Jos keltään löytyy takataskusta Madridin parhaan churromestan tai alfajorien myyntipaikan osoite, niin laittakaa tulemaan. 

Tottelematonta taidetta

En ole vielä ihan täysin varma suhteestani taiteeseen ja museoihin. Olen käynyt Pariisissa Musée d'Orsayssa ja Louvressa muutamaankin kertaan, mutta esimerkiksi taannoisella Firenzen reissulla jätettiin  kaikki kalliit "pakko nähdä" -taidemuseot ihan suosiolla suoraan reissusuunnitelmien ulkopuolelle. Silläkin uhalla, että sitä kaduttaisiin sitten parinkymmenen vuoden päästä. Epäilen.

Esimerkiksi "nykytaide" konseptina kuulostaa mun korvaan vähintäänkin epäillyttävältä. Ehkä kyse on vain ennakkoluuloista ja huonosta tuurista. Tunnustan, että kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kiasmassa viime kesänä (olen sentään helsinkiläinen). Ja toisen kerran jo viime viikonloppuna. Paluuni museoon ei suinkaan johtunut siitä, että olisin vakuuttunut paikasta ja näyttelyistä ensimmäisellä vierailullani. Kyseessä taisi olla heinäkuun ensimmäinen perjantai, kun päädyimme kavereiden kanssa tutustumaan Kiasmaan - ihan vain sen takia, että se oli ilmaista. En enää edes muista mikä näyttely silloin oli esillä, mutta joku kohuttu älyttömyys se oli.

Tämä alla näkyvä teos on kiinnittänyt huomioni vähintäänkin viikottain syyskuusta lähtien taideteoksen loistaessa Mannerheimintielle museon suurista päätyikkunoista. Kun sitten siskoni jo ennen joulua ehdotti vierailua Kiasmaan katsomaan Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulua, oli asia sovittu. Museoon olisi palattava.

"The most terrible things - war, genocide and slavery - have resulted, 

not from disobedience, but from obedience."

Howard Zinn

Meidän oli tarkoitus hyödyntää "kuukauden ensimmäinen perjantai", jolloin sisäänpääsy on maksuton, mutta ovelasti museo oli tietenkin kiinni perjantaina 1.1. joten ei auttanut muu kuin kaivaa kuvetta. Vaikkakin tällä kertaa äidin sellaista. Äiti oli onnessaan päästessään meidän mukaan ja biffasi tyttärilleen kulttuurielämyksen. Niinpä me lauantaina puolen päivän aikaan suunnattiin äidin ja siskon kanssa Kiasmaan. Kuvittelin sen olen täpötäynnä, joten oli iloinen yllätys löytää museo erittäin helppokulkuisena ja ruuhkattomana. Muut fiksut olivat ilmeisesti vierailleet näyttelyssä ajoissa, eikä jättäneet asiaa viimeiseen viikonloppuun.

Näyttely oli vaikuttava ja todellakin vierailun arvoinen. Se viihdytti, mutta sai samalla aikaan oivalluksia ja pohdintaa. Kuinka takaraivoon iskostettuja suurten monikansallisten yritysten logot voikaan olla? 

Burger Kingin tuunauksen takana on suurempikin tarina, josta en itse ollut aiemmin kuullut. Leinonen järjesti alkuperäisen taidetempauksen Budapestissä kesäkuussa 2014. Rikkaille myytiin pahvisia hampurilaisia ja köyhien jonoon astuville jaettiin rahaa hampurilaislaatikossa. Teoksesta voi lukea lisää täältä (suomeksi) tai täältä (englanniksi).

Tottelemattomuuskoulun lisäksi Kiasmasta löytyi muutamia muitakin mielenkiintoisia installaatioita, esimerkiksi aina maaliskuulle saakka esillä olevasta Eri mieltä -näyttelystä.

Alla muutama kuva Tom Mollyn teoksesta Protesti, joka koostuu noin 3000 netistä löytyneistä valokuvista mielenosoittajista ympäri maailmaa.

Toinen samaan näyttelyyn kuuluvista mua erityisesti vaikuttaneista teoksista oli ehdottomasti saamelaistaiteilijoiden ja –aktivistien ryhmä Suohpanterrorin kokoelma julisteita.



Ihan viimeisenä eksyimme tutkimaan Marskille kaveri -taidekilpailun ehdotuksia. Tästäkin kilpailusta kuulin vasta viime lauantaina ensimmäistä kertaa - missä lie luolassa olenkaan elellyt. Yleisö saa nimittäin museovierailunsa yhteydessä äänestää Mannerheimin ratsastajapatsaalle kaveriksi taideteosta yli 300 finalistin joukosta. Seasta löytyi vaikka ja mitä, mutta oman ääneni saajaa ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä. Voittaja selviää maaliskuussa. 

Tämä museovierailu innosti sen verran, että ehdinpä jopa pienen ohikiitävän hetken harkita museokortin ostoa. Toistaiseksi kuitenkin kyseinen ajatus oli vain hetken mielen hairahdus. Ikä näyttää painavan päälle.

Ehtikö kukaan muu innostua näistä näyttelyistä syksyn tai vuodenvaihteen aikana?

 Pahoittelut puhelin räpsyistä. 

Yhteistyössä oma äiti