Tammikuun Argentiinan reissulla vietettiin lopulta vain alle viikko Buenos Airesissa. Mun työkuvioiden yms. takia ei muutenkaan hirmusesti liikuttu koko "loman" aikana vaan vietettiin suurin osa ajasta Nicon perheen luona Bahía Blancassa, mikä oli tietenkin monella tapaa hyvä juttu, vaikka jossain vaiheessa rupesinkin kaipaamaan vähän yksityisyyttä. Nicon äidin kotoa löytyy pitkä ruokapöytä, jonka ääressä kokoontui jo heti meidän ensimmäisenä iltana meidän lisäksi Nicon viisi sisarusta (kaksi muuta asuvat ulkomailla) perheineen ja puolisoineen. Pöydän päässä istui talon emäntä ja saman pöydän ääreen mahtui niin lapset kuin lasten puolisot ja lapsetkin. Nämä hetket ovat siis usein kuin suoraan jostain italialaisesta leffasta. Ja itse asiassa kyseisestä saapasmaastahan osaltaan Niconkin juuret tulevat. Ne hetket ovat korvaamattomia ja juuri niitä täällä kaukana Euroopassa välillä tuleekin aikamoinen ikävä.
Pieni pala presidentin Pinkistä palatsista.
Nicon perhe taitaa kuitenkin olla aikalailla ymmärtänyt, ettei me tällä hetkellä tai lähitulevaisuudessakaan suunnitella muuttoa Argentiinaan. Itse asiassa Nicon äiti vissiin jopa ajattelee toisinpäin, hän ei koskaan kysele meidän Argentiinaan muuton perään ja on ennemminkin sitä mieltä, ettei meidän kannattaisi edes muuttaa sinne. "Argentiinassa kun ovat asiat niin huonosti ja koko ajan huonommin". On vaikea keksiä toista maata, jossa yleisesti valtion politiikka ja erityisesti talouspolitiikka vaikuttaisi niin vahvasti ihmisten lähes päivittäiseen elämään. Ja kuten yksi kaverinikin totesi yrittäessään kuvailla Argentiinan todellisuutta, "ei missään muussa maassa jokainen tavallinen kaduntallaaja pysty kertomaan päivän dollarin kurssia sentilleen". Näinhän se on. Jokainen argentiinalainen pystyy keskustelemaan maan talouspoliittisesta tilanteesta, jokaisella on siitä mielipide ja se on myös yleinen puheenaihe argentiinalaisessa keskivertokodissa. Maa on jakautunut pitkälti anti- ja pro-K (Kirchner, nykyinen presidentti) miehiin ja naisiin, mikä on aiheuttanut jopa elämää suurempia perheriitoja joissain tapauksissa.
Maailman levein avenue, 9 de julio & Evita.
Vaikka toisaalta välillä salaa haaveilen Argentiinaan muutosta, enkä ihan suoralta kädeltä ajatusta tyrmää, en kuitenkaan koe, että tulevaisuudessa tultaisiin sinne takaisin muuttamaan. Ainakaan pitkällä tähtäimellä. Eikä koe Nicokaan. Onneksi ollaan tässä asiassa täysin samoilla linjoilla. Sen takia olinkin erittäin yllättynyt kun tammikuussa yhden grilli-illan aikana valmistelin salaattia lihan lisukkeeksi yhden herran kaveriporukkaan kuuluvan tytön kanssa, ja hän siinä kesken tomaatin leikkelyn heitti kysymyksen, josko me oltaisiin joskus, esimerkiksi parin vuoden päästä, muuttamassa takaisin Argentiinaan. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että muutama Nicon kaveri tosiaan kuvittelee meidän muuttavan herran kotikaupunkiin vielä joku päivä. En vaan itse näe mitenkään mahdollisena, että tultaisiin joskus muuttamaan kolmensadantuhannen asukkaan kaupunkiin Argentiinan maaseudulle ja koko ajatus kuulostaa mun mielestä jopa hieman absurdilta. Oli siinä vaiheessa pakko etsiä aivojen syövereistä oikein diplomaattiset keskustelutaidot, jotta pystyin tähän kysymykseen jotenkin fiksusti vastaamaan.
Plaza del Congreso.
Lähes kaikki Nicon vanhat opiskelukaverit ovat joko uunituoreita vanhempia, juuri rakentaneet omakotitalon tai parhaillaan rakentamassa omakotitaloa. Kaupungin laitamilla on jopa yksi lähiö, josta useampikin kaveri on ostanut itselleen maapläntin. Arkeen kuuluu arkkitehdin ja rakennusmiesten kanssa taistelua sekä pohdintaa siitä, mihin sijoittaa autotalli ja mahdollinen grillikatos. Meidän arkista pohdintaa on tällä hetkellä, mikä on se kaupunki, josta löydetään molemmille mieluinen työpaikka ja missähän asutaan ensi heinäkuussa. Kieltämättä loman aikana tuli hetkellisesti sellaisia nanosekuntien kestäneitä hetkiä, jolloin omakotitalo Argentiinan maaseudulla, uima-allas pihalla, koira temmeltemässä siinä vieressä ja kaverit naapureina tuntui aika houkuttelevalta. Kunnes sitten heräsin todellisuuteen ja totesin, ettei se ole meille realistinen ajatus. Ja kuvaan kuuluu toivoton inflaatio, byrokratia ja muun muassa pakollinen varashälytin. Koirankin rooli olisi ennemminkin toimia varashälyttimenä ja -karkottimena kuin pörröisenä leikkikaverina. Uima-allas täyttyisi vain roskista, eikä talo saisi näyttää ulospäin "liian hienolta". Ikkunoihinkin täytyisi laittaa kalterit.
Paikallinen eduskuntatalo.
Yksi Nicon Bahía Blancassa asuvista veljistä on tyttöystävänsä kanssa hiljalleen rakentanut omakotitaloa kaupungin laitamille. Projekti on edennyt hitaasti ja paljon on vielä tekemättä, mutta he ovat kuitenkin pystyneet asumaan talossa jo vuoden verran. Muutama viikko sitten heidän kotiinsa murtauduttiin sunnuntaina keskellä päivää, jo toinen kerta vuoden sisällä. Ulko-ovessa ja ikkunoissa oli jo kalterit lisäapuna, asennettuna edellisen murron jäljiltä. Nekään ei pysäyttäneet näitä varkaita, jotka veivät vuodevaattet ja patjan sängystä, tietokoneen näytön ja kameran, jopa kaljatölkin jääkaapista. Kitara oli pöllitty jo edelliskerralla, tietokone ei ollut kotona, koska herra kantaa sitä autossa mukanaan minne ikinä meneekään. Enää heillä ei ole kotonaan mitään varastettavaa ja "omakoti-projekti", jolle oli jo laajennussuunnitelmatkin piirretty, on laitettu myyntiin. Ei noin voi elää. Kuuntelin lohduttomana skype-keskustelua, enkä tiennyt mitä sanoa. Emme pysty täältä kaukaa oikein mitenkään auttamaan, ei voida tarjota edes sohvaa tai väliaikaista nukkumapaikkaa.
Buenos Airesissa asuvan veljen vaimo taas kertoo kuinka ei ikinä kotiin mennessään suostu nousemaan samaan hissiin tuntemattoman delivery-pojan kanssa, turvallisuussyistä. Ei ainakaan sillon kun lapsi on mukana. Vaikka alakerran oven pielessä istuu vartija 24/7 ja rakennukseen pääsee sisälle vain ovisummerin avauksella. Pientä, rattaissa istuvaa lasta ei voi edes ruokakaupassa jättää sekunnin murto-osaksikaan pois silmien näkyvistä. Omakotitaloissa asuvat ihmiset ovat ruvenneet jättämään autojaan autotallin sijasta kadulle parkkiin, näin ollen murtomiesten on mahdoton käyttää autoa tallista otettaessa tilaisuutta hyväksi päästäkseen taloon sisään. Kuulostaa Suomessa kasvaneen korviin täysin absurdilta, mutta se on toisille arkipäivää.
Vihanneskauppa ja mies sateessa Bairesissa.
Aina sillon tällöin joku kysyy, oltaisiinko me muuttamassa takaisin Argentiinaan. Jopa usea maisterikaveri täällä Barcelonassa uteli asiaa, eikä pitänyt sitä yhdä mahdottomana kuin me itse. Tässä siis osittainen vastaus hankalaan kysymykseen. Todellisuudessa en vain näe, että meille olisi tällä hetkellä taloudellisesti, poliittisesti ja turvallisesti vakaa tulevaisuus mahdollinen Argentiinassa.
Kaikkea tämän tekstin antia ei tietenkään pidä ottaa täysin kirjaimellisesti, mutkat on yleensä helppo vetää suoriksi. Alunperin tarkoitus oli kirjoittaa meidän päivistä Buenos Airesissa, mutta ajatusvirta veikin täysin muualle tällä kertaa. Kuvat ovat kuitenkin kyseisestä kaupungista, otettu puhelimella taksin ikkunasta matkalla bussiasemalta Nicon veljen kotiin. Tie vei usean pääkaupungin maamerkin ohi, eikä pikkuinen sade häirinnyt ollenkaan. Päinvastoin, se loi tunnelmaa.
.JPG)
