Ja taaskaan ei mennyt ihan putkeen..

Tässä vaiheessa mun pitäisi olla jo Guatemalassa, mutta istunkin hotellihuoneessa Miamissa. Olisihan se nyt ollutkin liian hienoa päästä kertaheitolla suoraan Guatemalaan ja vielä melkein saman päivän aikana. Aamulla pääsin Helsinki-Vantaalla pitkästä aikaa Schengen alueen ulkopuolelle lentävien lähtöterminaaliin. Siinä vaiheessa tajusin, minkä takia joku saattaisi pitää Helsinki-Vantaan lentokenttää lempparikenttänään. Schengen alueelta lähtevillehän on paljon paremmat puitteet, on tilavaa ja väljää sekä paikkoja, johon istua. Tällä kertaa päätin istua aamupalalle Starbucksiin juomaan lattea ja syömään kotoa tuotua voileipää. Tajusin, että olen vihdoin tajunnut kasvaa aikuiseksi ja oikean kahvin rakastajaksi. Tai sitten jossain muussa oli vikaa, mutta päättelin tämän siitä, että Starbucksin latte maistui nyt ensimmäistä kertaa ihan kuralta. Yök. Ei enää ikinä! Olen vieläkin katkera siitä, että lentokentältä lähti ainoa kunnon kahvila, Roberts jo muutama vuosi sitten.

Lontooseen laskeuduttiin huippusäässä. Lenan vinkin ansiosta olin aamulla valinnut F-paikan koneesta ja siltä olikin hienot näkymät halki Lontoon. Iso Benkku, Lontoon Silmä sun muut erottuivat upeasti yläilmoista. Heathrowlla mulla olikin vajaat pari tuntia vaihtoaikaa, enkä ollut ollenkaan osannut tajuta kuinka tiukille sekin menee. Terminaali kolmosesta piti lähteä suikkeloimaan terminaali vitoseen. Piti ottaa bussia ja junaa. Terminaali vitoseen saavuttua oviaukossa odottikin lentokenttävirkailija Miami-kyltti kädessä, saatiin häneltä fast express -kortit mukaan ja sillä hoitui kivasti passintarkastus ohituskaistaa pitkin. Ehdin juuri kipaista naistenhuoneessa sekä hakea WHSmithiltä pullon vettä ja levyn Galaxyn cookie cramble -suklaata -oi niitä aikoja!

Olin jo paikallani Miamin koneessa puoliunessa, kun kapteeni kuulutti lentokoneessa olevasta viasta. Ilmeisesti joku takaovista ei ollut kohdillaan. Lähtö tulisi myöhästymään pari tuntia, koska meidän piti vaihtaa konetta. Jaahas. Pointsit kuitenkin British Airwaysille siitä, että putken ulostautuessa meitä odotti asiakaspalvelutiskillä viiden punnan ruokalipukkeet. Sillä sai yllättävän paljon tavaraa Bootsista. Kylmän lohipastasalaatin, tuoremehun, suklaapatukan, minttupastilleja ja vielä purkkaa. Ihana myyjä ei antanut minun käyttää vajaata seteliä vaan kehotti nappailemaan pastilleja ja purkkaa, jotta kassa näytti 4,99 ja sain ruokaa koko lipukkeen edestä.

Onneksi uusi kone saatiin alle "aikataulussa" ja lentoon päästiin vain kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Tässä vaiheessa oli jo aika selvää, etten tule illan Guatemalan koneeseen ehtimään. BA:n työntekijät kehottivat kaikkia rentoutumaan ja olemaan murehtimatta jatkolentoja. Tein työtä käskettyä. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, kuinka siististä lentohenkilökunta hoiti hommat. Kapteeni pyyteli useaan kertaan anteeksi ja tuli matkustamoon selittämään asiaa ja otti ihmiset ovella vastaan. Koko väki oli jotenkin yli-ystävällisiä ja kiitteli vaan matkustajien kärsivällisyyttä.

Ja kuinkas sitten kävi Miamissa? Perillä oltiin klo 18 ja mun Guatemalan koneen piti lähteä 18:50. Olin etukäteen lukenut kauhukertomuksia Miamin lentokentästä, jolla tarvitsee tuntikausia aikaa lennon vaihtoon. Helsingissä olin tyytyväinen, että pystyin checkaamaan matkalaukun Guatemalaan asti. Pääsin kyllä Miamin koneesta ulos todella nopeasti, käytävällä odotti ystävällinen virkailija, joka ojensi kirjekuoren käteen. "Tässä on tiedot hotellista, saat siellä ruokaa ja huomenna lennät Guatemalaan". Tyytyväisenä kävelin passintarkastukseen ja yllättäen sielläkin oli hiljaista. "1st time ESTA travellers" -jonossa ei ollut kuin muutama ihminen, joten maahantulo sujui nopeasti. Virkailija oli kuubalainen heppu, jonka kanssa heitettiin läppää. Eipä ole ennen Jenkkeihin tulo sujunut noin mukavasti. Puoli tuntia sen jälkeen kun pääsin koneesta ulos olin jo lentokeltältä ulkona odottamassa shuttlea hotellille. Siinä kestikin sitten melkein toiset puoli tuntia. Onneksi vastassa oli jälleen symppis kuubalainen kuljettaja. 

Hotellilla asiat ei sitten sujuneetkaan niin mutkattomasti. Olin saanut British Airwaysilta kirjekuoren, josta löytyi matkalippu huomiseksi sekä kirje, jossa luki hotellin tiedot ja pahoittelut myöhästyneestä lennosta. Varsinaiset hotelliyöhön ja ruokailuun oikeuttavat voucherit olivat kuitenkin jääneet kirjekuoresta pois, minkä vuoksi hotellin respa ei pystynyt ottamaan mua vastaan vaan lähettivät takaisin lentokentälle hakemaan puuttuvia vouchereita. Vähänkö otti päähän! Yritin järkeillä ja taistella vastaan, mutta eivät neljä ukkoa selitti, etteivät kuulemma voi puhelimitse soitella eikä heillä ollut matkustajien nimiä. He olivat hotellilla saaneet vain tiedon, että varatkaa näin ja näin monta huonetta.. väsymys painoi päälle ja multa pääsi itku. Kuubalainen shuttlekuski yritti tarjota lohdukkeeksi omaa lounastaan ja lähti heittämään mua takaisin lentokentälle (onneksi hotelli oli vain 10 min ajon päässä kentältä). British Airwaysin check-in tiskillä tulostivat mulle uudet voucherit kädenkäänteessä. Tässä vaiheessa shuttle-vuorot olivat kuitenkin jo vähentyneet ja odotin taas kuljetusta reilu puolisen tuntia.

Hotellille päästyä sain vihdoin huoneen ja kävin illallistamassa yläkerran "näköalaravintolassa". Respassa vastaan tuli muutama muu BA:n matkustaja, jolta puuttui se kullan arvoinen voucher kirjekuoresta. En siis ollut ainoa huono-onninen. Matkalaukkua en saanut mukaan, joten se odottaa kentällä huomista lentoa. Olisi ollut järkevää pakata edes vaihtopaita tai alkkarit käsimatkatavaroihin. Piti tämäkin oppia kantapään kautta. Nyt toivottavasti saan nukuttua ja herään herätyskelloon, jotta huomenna ehdin viimeinkin Guatemalan koneeseen. 

Pieni pala Tukholmaa

Viikonloppumatka Tukholmaan on tietenkin ollut suunnitteilla jo useita vuosia, mutta aina se on joutunut väistymään muiden suunnitelmien tieltä eikä lyhyillä Suomen lomilla ole tehnyt mieli lähteä paljon Helsinkiä tai mökkikylää pidemmälle. Näin Suomessa asuessa taas Tukholmakin on kiva piristys arjen keskellä ja niin kätevä, koska sinne voi suunnata ihan muutamaksi päiväksi sen kummempia lomia suunnittelematta. 

Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä saanut ihan tarpeekseni noista Itämeren eksoottisesti paateista, viime kesäinen päiväreissu Tallinnaan sekä risteily ystäväni häihin Ahvenanmaalle täytti oman risteilyannokseni vähintäänkin muutamalle seuraavalle vuodelle. Appelsiinin puolikkaani varmasti olisi lähtenyt tutustumaan suurempiin Tukholmaan vieviin paatteihin ihan mielellään, mutta mulle oli lohdutus huomata, että kaveripariskunnan kanssa oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että tällä kertaa lentokone oli ainoa oikea vaihtoehto. Ja kuinka luksusta on kuunnella kapteenin lausahdus "valmistautukaa laskeutumaan 15 minuutin päästä" juuri kun tuntuu, että vastahan sitä päästiin koneeseen sisään. Oi kunpa kaikki lennot olisi yhtä leppoisia ja lyhyitä pyrähdyksiä!

Vietimme Tukholmassa yhteensä vain kaksi kokonaista päivää. Lennot oli kätevästi niin, että saatiin otettua kaikki irti viikonlopusta - menolento perjantai-iltana ja paluu sunnuntaina illalla. Aiemmin olen käynyt Tukholmassa tosi lyhyillä visiiteillä, siis vielä lyhyemmillä kun tämänkertainen. En ole oikeastaan koskaan päässyt tekemään rakastamaani päämäärätöntä haahuilua ympäri Tukholma katuja, vaikka kaupungissa olen periaatteessa vieraillut jo monta kertaa ennenkin. Onneksi meillä ei kellään ollut mitään sen erikoisempia suunnitelmia, vaan reissukaverit oli samaa mieltä siitä, että kävely ja kaupungin fiilistely on parasta mitä on. 

Lauantain sää sopi suunnitelmiin oikein mainiosti, aurinkokin helli ajoittain. Sunnuntaina taas satoi koko päivän, mikä tarkoitti sitä, että muutama tunti hehkutetussa Fotografiska-museossa oli paikallaan. Ja visiitin arvoinen museo se onkin! Vinkki vitosena kerrottakoon, että kahden pääsylipun ostaja saa kaupan päälle vapaavalintaisen julisteen. Onneksi kaveri bongasi tämän tiedon turistikartasta, nimittäin etua ei museossa erikseen mainosteta!

Tukholmasta tykättiin kaikki neljä! Osa meistä olisi kai valmis kaupunkiin muuttamaankin. Nicon mielestä Helsinki on kivempi, koska täällä on niin paljon vähemmän ihmisiä ja kieltämättä itseänikin yllätti Tukholmaan suuruus, joka löi vasten kasvoja heti lentokenttäjunasta ulostautuessa. Metrotunnelit ja ne kodittomat kerjäläiset yms. toi heti mieleen Euroopan suurimmat metropolit Pariisista Lontooseen. Rehellisesti sanottuna olen tyytyväinen, ettei Helsinki ole näihin verrattavissa. On tämä meidän oma rakas pääkaupunkimme niin pieni paikka ja painii täysin eri sarjassa. Ihmetystä herätti meidän keskuudessa erityisesti parrakkaat ruotsalaiset (mikä ihmeen muoti tämä on?), joiden lukumäärää osa porukasta innostui laskemaan. Muina ihmetyksen aiheina oli Gamla Stanin turistikaupoista löytyvä Muumi-krääsän määrä sekä metrolippujen hankkimisen ongelmallisuus!

Yövyimme tällä kertaa Airbnb-kämpässä Södermalmilla, tosi kätevällä paikalla ja söpön persoonallisessa asunnossa. Siitä ehkä pian lisää. Tämä oli meille kaikille ensimmäinen Airbnb-kokemus ja täysin mutkaton sellainen. Airbnb on armasti seuraavallakin reissulla varteenotettava vaihtoehto majoitusta etsiessä. 

Lyhyt pyrähdys Tukholmaan taisi toimia meillä kaikilla sopivasti rentouttavana breikkinä keskellä kevään muita stressejä. Oli myös ihana huomata, kuinka kätevää oli ensimmäistä kertaa matkustaa ystäväpariskunnan kanssa reissun alusta loppuun saakka. Eiköhän tällä porukalla lähdetä reissuun toistekin. Todennäköisesti jonnekin muualle, mutta miksei vaikka Tukholmaankin!

Paluu Väli-Amerikkaan

Muutama päivä sen jälkeen, kun olin kirjoitellut blogiin Väli-Amerikka haaveiluista, sain tietää lähteväni alueelle pian uudelleen. Olen odotellut tämän kaiken viimeistä varmistumista jo muutaman viikon ja matkapäiviäkin on sumplittu suuntaan ja toiseen. Näin ollen muutaman päivän Barcelonan loma vaihtuikin muutaman viikon Guatemalan työmatkaan. Tällä hetkellä lähtöön on kuitenkin enää neljä yötä jäljellä ja jännitys kasvaa pikkuhiljaa. Suuntaan takaisin Guatemalaan erään todella mielenkiintoisen työproggiksen myötä. Noin kahden ja puolen viikon reissun aikana pääsen kiertämään itselleni täysin uusia alueita, mutta työtahti tulee olemaan kova. Odotan kuitenkin ihan älyttömästi ruokaa, maisemia, kulttuuria ja ihmisten kohtaamisia. Maksimilämpötilat tuolla Atlantin toisella laidalla hipovat tällä hetkellä hellelukemia ja sadekausi on päällä. En siis oikein tiedä mitä säältä odottaa ja mitä pakata mukaan. 

Ehdin Guatemalasta takaisin Suomeen hyvissä ajoin juhannukseksi, jonka jälkeen aloitankin ihan uudessa työpaikassa. Viimeinkin viime viikolla kävin allekirjoittamassa vakituisen työsopimuksen sellaiseen unelmapaikkaan, jossa työskentelystä en nyt välttämättä edes uskaltanut unelmoida. Työ kuulostaa täysin mun jutulta ja työtarjouskin tuli niin puun takaa, etten ollenkaan ole osannut uskoa tätä todeksi. Viimeiset viikot olenkin lähinnä odotellut piilokameroiden ilmestymistä jostain nurkan takaa, mutta onneksi sain jo allekirjoitettua työsopimuksen, eikä kameroita ole vielä toistaiseksi näkynyt.

Kaikkea upeeta on seuraavina viikkoina ohjelmassa, enkä malttaisi millään odottaa uuden työn aloittamista. Yritän tässä samalla kuitenkin keskittyä tähän hetkeen ja miettimään mitä kaikkea tarvitsenkaan mukaani Guatemalaan. En välttämättä pysty tällä kertaa kovastikaan blogia päivittämään paikan päältä, mutta ajattelin yrittää postailla matkafiiliksiä reissun aikana ainakin facebookkin ja instagramiin.

Kuvat Atitlán-järveltä ja Chichicastenangosta Guatemalasta edelliseltä reissulta marraskuulta 2013.

Maailma Kylässä, matka Lähi-itään ja Afrikkaan

Olen niin fiiliksissä, koska olen kerrankin Suomessa Maailma Kylässä -festivaalin aikaan. Edelliskerrasta on jo kuusi vuotta aikaa. Koko kevään olen yrittänyt pitää mielessä, etten sovi mitään muuta menoa tuolle viikonlopulle. Niin hyvät muistot edellisistä vuosista on vielä mielessä, että olen odottanut sitä hetkeä kun Kaisaniemi muuttuu aivan toiseksi maailmaksi. 

Tänä vuonna festivaalin pääaiheina on kehitys, Afrikka ja Lähi-itä. Olenkin jo ehtinyt festivaalilehdestä merkkaamaan kaikki mielenkiintoiset tapahtumat viikonlopulle. Osa niistä menee päällekkäin, niin paljon kaikkea tekemistä löytyy musiikista haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin. Tutkailin jo youtubesta etukäteen muutamia festareilla esiintyviä artisteja.

Libanonilainen Mashrou' Leila kuulostaa hyvältä!

Sierraleonelainen Sierra Leone's Refugee All Stars on alunperin pakolaisleirillä perustettu bändi, niidenkin musiikki kuulostaa tosi letkeältä. 

Aziza Brahim taas on Algeriassa syntynyt, mutta Espanjassa nykyään asuva nuori nainen. 

Näitä kaikkia aion yrittää mennä kuuntelemaan viikonlopun aikana. Ja ihan varmasti suuntaan ostamaan argentiinalaista jäätelöä Caminito-nimisestä kojusta Rautatientorilta. Kaisaniemessä törmäillään!

Paluumuuttajan fiiliksiä 9 kk jälkeen

Tapasin eilen lyhyesti kahvilla vanhaa Skotlannin opiskeluaikojen kaveria, joka asuu nykyään Espanjassa. Tiemme on ollut jokseenkin samanlainen, nimittäin siinä missä itse päädyin Skotlannin kandiopintojen jälkeen parin mutkan kautta tekemään maisteria Barcelonaan, päätyi kaverini Madridiin. Toisin kuin minä, hän asuu etelän auringon alla edelleen. 

Oli jotenkin mukava peilata ja ihmetellä viimeisiä yhdeksää kuukautta Suomessa, ulkosuomalaisuutta ja suomalaisuutta sekä paluumuuttoa ja omia elämän tilanteita. Kaverini oli jokseenkin yllättynyt, kun sanoin etten ole näiden yhdeksän kuukauden aikana hetkeäkään katunut paluumuuttoa Suomeen. Vaikka toki ajoittain erilaisia juttuja Barcelonasta ikävöinkin, olen tyytyväinen että päätimme muuttaa Suomeen.

On täällä toisaalta niin tuttua ja turvallista. Kaveri kertoi huomanneensa suomalaisuutensa nyt uudessa työpaikassa, jossa hän hoitaa kontakteja suomalaisiin asiakkaisiin. On helppo kokoustaa suomalaisten kanssa, kun tietää jo etukäteen miten toimitaan. Suomalainen ei keskeytä, vaikka vastapuoli pitäisi 15 minuutin monologia eikä juttele niitä näitä ennen virallista kokousta. 

Mietittiin siinä muitakin maiden ja kansalaisten eroja. Muistui erittäin hyvin mieleen ne jotkut pienet älyttömyydet ja turvattomuuden tunne. Varsinkin se viime keväinen lohduttomuus töiden kanssa. Eihän mulla tosin vieläkään ole vakinaista työsopimusta taskussa, mutta olo on paljon luottavaisempi kuin vuosi sitten Barcelonassa. 

Kaverilla ei nykyisessä työpaikassa eläke kerry eikä sairasvakuutusta työn puolesta ole. Periaatteessa työsopimus on vakituinen, mutta Espanjassa sitä ei ikinä tiedä mitä käy. Potkut saattaa silti tulla yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla. Ja opintolainojakin pitäisi maksella. Mietin kyllä, kuinka hyvä onkaan nyt asua Suomessa. Tuntuu paljon turvallisemmalta olla täällä juuri nyt. 

Toisaalta täällä ollaan jotenkin niin kapeakatseisia. Kaverinikin on kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen hiljattain miettinyt, olisiko paluumuutto sittenkään huono vaihtoehto. Viime vuonna hän haki Suomesta töitä, mutta ei päässyt yhteenkään haastatteluun. Asiaa ei helpoita se, että Suomessa ulkomailla kartoitettua työkokemusta ja opintoja ei välttämättä aina arvosteta. Tuntuu siltä, ettei pääse edes työhaastatteluun, koska ei ole valmistunut Helsingin yliopistosta samalta linjalta kun kaikki muut. Ei katsota hyvällä ulkomaalaisissa ja niin erikoisissa korkeakouluissa suoritettuja varsin kummallisia ulkomaalaisia tutkintoja, joiden nimiä ei ymmärretä. Hiljattain yksi ammattilaisrekryihminen kysyi tutkinnoistani vastaako ne suomalaisia vastaavia (kandia ja maisteria). Tuli vähän lohduton olo. Jos ei alan ammattilainen ymmärrä, niin kuinka sitten joku muu.

No, onneksi valoa näkyy jo tunnelin päässä. Ehkä pian minullakin on vakituinen työsopimus taskussa ja joku päivä Suomessakin osataan ymmärtää, että muissakin maissa on ihan hyviä yliopistotutkintoja.