9. marraskuuta 2011

blogisubstanssia

Sain viime viikolla kivan yllätyksen kun sekä La Vida Locan Sari, että Fríolandian Eveliina antoivat blogilleni "a blog with substance" -tunnustuksen. Ilahduttavaa huomata, että ainakin joidenkin ihmisten mielestä kirjoituksissani on substanssia. Palaute ja kommentit saavat minut aina hyvälle mielelle, sillä niistä huomaa, että jossain päin maailmaa on joku, joka näitä mun juttuja oikeesti lukee.

Yritän nyt kertoa itsestäni 8 satunnaista asiaa..

1) En ole pitkään aikaan (the O.C:n jälkeen) seurannut mitään sarjaa telkkarista. Viime viikkoina olen kuitenkin ruvennut katsomaan How I met your mother'in jaksoja Cuevanasta. Olen tähän asti katsonut eri jaksoja aika randomisti mm. seitsemänneltä ja neljänneltä tuotantokaudelta. Nyt ymmärrän paremmin miksi yksi hyvä kaverini kertoi jo muutama vuosi sitten, että HIMYMn inspiroimana hänen parisuhteessaan keskustellaan monista tärkeistä asioista.

2) Minulla on usein tapana leikitellä kielillä ja esimerkiksi kääntää suomesta ja englannista sanontoja espanjaksi.. tehdään sitä paljon gauchoni (joka ei välttämättä pidä tästä nimityksestä) kanssa. Vähän aikaa sitten sattui aika nolo juttu, kun sanoin espanjaksi "sí, lo sabe por duro" tarkoittaessani, että hän osaa jotain ulkoa. Sain hämmästyneen katseen ja naurut päälle. Koin valaistuksen saadessani tietää, että englannin sanonta ei ole "to know by hard" vaan "to know by heart". Olen viimeiset 15 vuotta elänyt siinä luulossa, että englanniksi osataan jotain kovan kautta, mutta nyt tiedän, että asiat osataankin sydämen kautta.

3) Olen vihdoinkin kahden kuukauden jälkeen ruvennut viihtymään työssäni. Ensimmäisinä viikkoina joka toinen päivä kotiin päästyäni rupesin tutkimaan aarresaaren sivuja ja miettimään muita vaihtoehtoja. Nyt olen onneksi saanut mielenkiintoisia työtehtäviä ja tutustunut paremmin työtovereihini.

4) Minulla on aivan järkyttävän huono itsekuri syömisen suhteen. On lähes mahdotonta, että olisin kokonaisen päivän syömättä yhtään suklaata. Kesäisin on lähes mahdotonta, että olisin päivääkään syömättä jäätelöä. Olen aina syönyt juuri sitä mitä mieli tekee, jos sitä vaan on ollut saatavilla.

5) Näen todella harvoin painajaisia. Ainoat muistikuvani painajaisten näkemisestä ovat lapsuudesta, jolloin näin ehkä kokonaiset kaksi ikävää unta jostain sarjamurhaajasta. Olen aina tykännyt katsella kauhuleffoja ja jännäreitä (enemmän kyllä nuorempana), mikä johtuu varmaan siitä että ne eivät ole ikinä tunkeutuneet yöuniini.

6) Olin toissapäivänä Meksikon kultturiviikon avajaisissa Caisassa. En ole vielä perehtynyt kulttuurivkon ohjelmaan sen tarkemmin, mutta huomasin, että ensi vkonloppuna järjestetään piñata-verstas, jossa opetellaan tekemään piñatoja. Se kuulostaa todella hauskalta! Suosittelen kaikille Caisassa näytteillä olevaa valokuvanäyttelyä "Los Muros Nos Hablan" (=muurit puhuvat meille). Se on ilmainen ja nopeasti nähty, mutta siellä on todella ihania, värikkäitä kuvia koristeellisista ovista ja ikkunoista kahdesta meksikolaisesta kylästä.

7) Olen suunnitellut ensi kevättä ja niin paljon kun pidänkin keväästä, siitä tulee omalla kohdallani varmaan syksy. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pakkaan kimpsut ja kampsut maaliskuussa ja suuntaan kohti hyviä tuulia.

8) Olin eilen perheeni kanssa hohtokeilaamassa ja muistin kuinka hauskaa keilaaminen voikaan olla. Se on vaan aika kallista huvia, mutta pitää silti yrittää päästä keilaamaan vähän useammin kuin kerran parissa vuodessa. Sain parhaat yhteispisteet vajaalta kahdelta kierrokselta, jotka ehdittiin tunnissa pelata. Se oli ehkä syynä keilausinnostukseen!

Annan tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle ihanalle kaverilleni, joiden blogia seuraan tarkkaan. Varsinkin nyt kun he ovat kaukana luotani.

Anna -My life here & there
Laura -My University Life

Tähän loppuun kuva viime viikolta, usvaisesta Helsingistä.


8 kommenttia:

  1. Kiitos kun sillon joskus ekaa kertaa kommentoit blogissani :D Nyt lueskelen ahkerasti sekä sun, että Lauran ja Annan blogeja :)

    Ps. Upee kuva!

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, että pieni hymynkare hiipi munkin huulille tuosta "to know by hard".:D

    Suklaa/jäätelö-"ongelma" on mullakin. Varsinkin nyt kun tulee syksy ja on pimeämpää, niin on aivan mahdotonta olla ilman tuollaisia herkkuja.:D

    VastaaPoista
  3. Eveliina: Eipäs mitään, en enää muista mitä kautta alunperin löysin blogisi. :)

    Miina: Juu, oli mulla vähän tyhmä fiilis.. mutta parempi kai myöhemmin kuin ei milloinkaan, oppia oikea sanonta. Ei päivää ilman suklaata voi olla!

    VastaaPoista
  4. Hahhaa, to know by hard :D Toi oli hauska. Mullakin on varmaan miljoona tollasta, joista olen vieläkin epätietoinen. ja mähän teen tollasia juttuja jatkuvasti: käännän tyyliin suoraan ruotsista suomeen.
    Tänään kolleegani piti käydä hotellin respassa sanomassa, että lamppu on palanut. Sit se alotti "The lamp...". Vasta sitten se mietti, että tuskin voi sanoa, että the lamp has burnt. :D
    Ja kiitos, multa tulee joskus 8 satunnaista juttua :)

    VastaaPoista
  5. aNNa: Joo, on se ihan kiva, että joku korjaa puhetta. Nico mm. korjaa mua aina, jos yhtään sanon jotain väärin. Ekana vuonna Skotlannissa mun oli todella vaikea olla puhumatta "batterysta" kuin puhuin lämpöpatterista.. :)

    Kiitti Laura!

    VastaaPoista
  6. Oooh, HIMYM on loistava! Mä oon nähnyt kaikki kaudet uusinta, nyt pyörivää lukuunottamatta, mutta H ei ollut kuullutkaan koko sarjasta. Ostin sitten ihan kokeeksi sen ekan tuotantokauden joulukuussa ja ollaan nyt katsottu 4 ekaa kautta ja H:kin on ihan koukussa!

    Mitähän know by hardin kaltaisia luuloja sitä iteltään löytyy? :D

    VastaaPoista
  7. Joo, pitäisi ehkä alottaa sarjan katselu ekasta tuotantokaudesta lähtien, ihan järjestyksessä! :)

    Kuinkahan monta kertaa sitä puhuu ihan pötyä mutta kukaan ei viitsi korjata!?! ;)

    VastaaPoista