Meijän ryhmä sattui rakentamaan Ampliacion Nuestro Hogar 3 -nimiseen lähiöön, joka on aivan vasta tämän vuoden alusta asuttu alue. Siellä asuu hirveesti maahanmuuttajia, joten suurin osa perheistä on chileläisiä, bolivialaisia, perulaisia ja paraguaylaisia. Alue, jossa kaikki nämä n. 120 perhettä asuu, on vanha sairaaloiden kaatopaikka -ollut käytössä 70-luvulla. Maaperä on siis täynnä lasinsiruja, pieniä lasipurkkeja, pipettejä yms muuta mitä kaatopaikalta voi löytää. Yhtäkään askelta et voi astua ilman, että talsit lasinsiruja. Uskomatonta.
Lauantaina aamulla herätys oli klo 7 ja joskus 9 aikaan saavuttiin lähiöön kävellen, koska nukuttiin lähellä olevassa koulussa. Meijän koulussa nukku ehkä n. 70 ihmistä ja meidät jaettiin viiteen eri ryhmään, jokainen ryhmä rakensi yhden talon yhdelle perheelle.
Meijän ryhmässä oli 12 ihmistä, 2 "pomoa" mm. kaks buenosairesilaista ja mun lisäksi yksi toinen ulkkari, saksalainen tyttö. Saatiin rakentaa talo yhdelle nuorelle argentiinalaiselle pariskunnalle, joilla oli 5-vuotias poika. Perhe oli uskomattoman ihana, auttoi meitä kaikessa -kuten aiheeseen kuuluu, eikä hetkeäkään katsonut vierestä kun me tehtiin töitä. Saatiin ruokaa sukulaisten luona parin korttelin päässä ja koko ajan meille tarjottiin mateta ja vettä juotavaksi. Nancy ja Pablo + pikku Luciano vallotti meijän kaikkien sydämet ja kerto meille tarinoita elämästään; häistä, työttömyydestä ja kaikesta mahdollisesta vkolopun aikana.
Koululla levättiin, luettiin noidan postia, johon kaikki sai kirjottaa anonyymejä viestejä, meillä oli Techo-olympialaiset ja leikittiin mm. Ameebaa -jota muistan Suomessa myös leikkineeni monilla partio- ja rippileireillä. Vkonlopun aiheena oli "latinalaisamerikkalainen identiteetti", joten illalla ryhmissä kans mietittiin mistä se koostuu ja esiteltiin kaikille omat ideat. Pääsin avautumaan miten täällä kaikki yhdistää mut ja saksalaisen ja kuvittelee, että tullaan samasta paikasta (Euroopasta), eikä kahdesta erilaisesta kulttuurista (Saksa ja Suomi). Koska argentiinalaisten oli tietysti vaikea samaistua latinaisamerikkalaisuuteen, samoin kun en itse koe olevani eurooppalainen -paitsi ehkä pikkiriikkisen jos olen Euroopan ulkopuolella.
Sunnuntaina oli aivan uskomattoman upea keli, aurinko paistoi ja asteita varmaan +30. Onneks meillä oli mukana aurinkorasvat ja oltiin varustautuneita juomia ja päähineitä myöten. Koko päivä, klo 9stä aamulla klo 18 asti jatkettiin rakentamista ja nautittiin upeasta kelistä. Työnteko sujui onneks paremmin kun lauantaina, sillä vaikein osa oli jo ohi. Kaikista pahin kohta oli ensimmäinen vaihe, kun meidän piti kaivaa ne 15, lähes metrin syvää kuoppaa, jonne talon tukipilarit upotettiin ja joiden piti olla täydellisen suorissa linjoissa ja tasapainossa.
Sunnuntai-iltana meillä oli upea hiljentymis ja rauhoittumisohjelma. Lattialla oli kynttilät laitettu Latinalaisen Amerikan muotoon ja yksitellen sytytettiin kynttilät ja samalla piti sanoa joku asia mihin uskoo ja mihin ei usko.. tyyliin "uskon ihmisten hyvyyteen ja en usko meidän poliitikkoihin" tai "uskon, että meissä nuorissa on potentiaalia" ja "en usko, että köyhyys on ongelma, jolle ei voi tehdä mitään". Kaikki oli aivan hiirenhiljaa, kesti aikansa ennen kuin ihmiset uskals sanoa ideoita, mutta lopulta koko Latinalainen Amerikka oli valaistu ja pienellä porukalla jäätiin odottamaan, että jokainen kynttilä sammu. Kello oli puoli neljä aamuyöstä. Illat kului kans laulaen ja kitaraa soittaen muiden yökyöpeleiden kanssa.
Uskon, että meidän viime vkonlopun panostuksella maailma on ainakin pikkasen parempi paikka.
