Erilaista lattarimusiikkia

Päätin jakaa teille vähän mun ipodin sisältöä. Kuuntelen suht paljon lattarimusaa, ja eritoten argentiinalaista musiikkia. Nämä seuraavat biisit on ehkä aika kaukana sellaisesta musiikista, joka perinteisesti tulee mieleen nimellä "lattarimusiikki". Voisi kuvitella, että monelle tulee mieleen vaikka salsa, reggaetón, cumbia ja bachata. Argentiinassa kuunnellaan kuitenkin todella paljon rock nacional (kansallista rokkia) ja moni näistäkin alla olevista bändeistä lukeutuu tuohon kategoriaan. Pahoittelen alla olevien videoiden laatua. Toivottavasti pidätte!

Tässä on ensimmäisenä vähän rennompaa reggae-tyylistä musiikkia. Los Cafres on argentiinalainen bändi, joka on ollut olemassa vissiin jo yli 20 vuotta. Harmitti hirmusesti kun missasin liput heidän konserttiin kun he soittivat festareilla Córdobassa ollessani pari vuotta sitten syksyllä. Tämä Casi q' me pierdo taitaa olla aika uusi biisi heiltä. Video on aika "mielenkiintoinen", näin sen vasta ensimmäistä kertaa.

Muita hyviä biisejä heiltä on esimerkiksi La Vela, Será que sos un ángel, Verte bien, Tus ojos.

Babasónicos on yksi mun lemppareista myös. Tämäkin argentiinalainen bändi on ollut olemassa jo 90-luvun alusta lähtien. Heidän biiseistään lähes 20 on mulla itunesissa "parhaiten arvioituja", joten on tosi vaikea valita yhtä biisiä tähän. Tässä kuitenkin Puesto.

Muita hyviä biisejä on esimerkiksi Las Mantenidas, Putita, Y Qué, El Colmo, Pijamas, Exámenes, Carismático, Yo Anuncio. 

Uruguaylainen La Vela Puerca on soinut mun korvissa ainakin viimeiset neljä vuotta. Näin heidät livenä Barcelonassa 2007 ja vielä konserttiin mennessä kuvittelin heidän olevan argentiinalaisia.. mulla oli päällä argentiinalaisin värein varustettu toppi ja kaikilla muilla oli Uruguayn liput. Ups! Mutta tosiasiassa uruguaylaisethan ovat samaa perhettä ja vähän kuin argentiinalaisten pikkuveljiä. Tässä Va a Escampar.

Muita hyviä biisejä on esimerkiksi superihanat En El Limbo ja Zafar, sekä El Viejo, Un Frasco, Clones, Para no Verme Más.

Myös 80-luvun lopulta peräisin oleva argentiinalainen Bersuit (tunnetaan myös nimellä Bersuit Vergarabat) kuuluu mun kuuntelulistalle. Bändi on yksi merkittävimmistä 90-luvun argentiinalaisista bändeistä. Osa heidän biiseistään sisältää myös yhteiskuntaa arvostelevia sanoituksia ja useita Bersuitin biisejä on sellaisia, jotka kaikki osaa ulkoa ja niitä lauletaan kavereiden kesken kitaran säestyksellä -kuten Un Pacto Para Vivir. Tässä esimerkkinä Soledad.

La Argentinidad al Palo tiivistää argentiinalaisen kulttuurin ja maan lähihistorian. Sen upotus youtubesta on valitettavasti estetty. 

"La calle más larga,
el río más ancho,
las minas más lindas del mundo..
El dulce de leche, 
el gran colectivo,
alpargatas, soda y alfajores"

Vielä yksi mun lemppareista on ehdottomasti argentiinalainen Los Piojos, sekin 80-luvulta peräisin. Tässä Bicho de Ciudad.

Muita kuuntelemisen arvoisia on esimerkiksi Vine Hasta Aquí, Todo Pasa ja Desde Lejos No Se Ve.

Tunsiko joku näitä etukäteen? Mitäs piditte?

Heathrown festive cheer

Täytyy myöntää, että Heathrown lentokenttä ei ole ikinä kuulunut mun lempparikenttiin. Toisaalta viime kertaisesta visiitistä onkin jo muutama vuosi aikaa. Nyt kuitenkin menee täydet pisteet Heathrowlle! 

Mua odotti kotona ihana yllätys.

Days became hours until hours eventually became minutes 

and then finally it was merely seconds until all of the time that I had been away from you 

had dissolved and I was back safe with you again. 

The holiday season is a time for coming together to spend time with friends and family. To capture the spirit of the season, Heathrow is spreading some festive cheer by giving away thousands of Christmas cards to our passengers and posting them to anywhere in the world, on their behalf.

Eräs ihana herra tietenkin oli kirjoittanut ja postittanut kortin juuri minulle viettäessään välilaskun tappoaikaa Heathrowlla matkalla maailman toiselle puolen. Mutta mielestäni tämä on lentokentältä aivan loistava kampanja! Kuinkahan monta tuhatta korttia he ovat jo postittaneet?

Viime viikolla sain vihdoin jotain suurta aikaiseksi. "Pian" lähden perässä maailman toiselle puolen.

juhlakolikoita kolikkovajeeseen

La Nación

Luin äsken mielenkiintoisen uutisen, kun näin argentiinalaisen La Nación -lehden otsikon, jonka mukaan "uudet kolikot laitetaan kiertoon maanantaina". 

En muista olenko aiemmin kertonut tästä Argentiinassa vallitsevasta kolikkovajeesta.. Maata on siis jo vuosikausia -niin kauan kuin minä muistan -vaivannut puute peson ja senttien kolikoista. Suurin kolikko on tähän päivään asti ollut 1 peson arvoinen, eli noin 0,17 €. 

Jo vuonna 2005 muistan ihmetelleeni, että kioskin pitäjä saattoi tuosta vaan sen ihmeemmin lupaa kyselemättä antaa vaihtorahana muutaman karkin tai purkan kolikoiden sijaan. Tämä oli aivan normaali käytäntö, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä. Luulen, että se jossain määrin jatkuu edelleen, mutta huomasin jo viime vuonna Argentiinassa ollessa, että jopa irtokarkkien ja purkkien hinnat ovat nousseet sen verran, ettei niitä enää voi antaa muutaman kymmenen sentin kolikon sijaan. Pula on yhä olemassa ja kioskin pitäjä voi kieltäytyä myymästä yhtään mitään, jos asiakkaalla ei ole maksaa tasarahalla tai pienellä setelillä. Kukaan ei halua lahjoittaa kolikoitaan muille. Muistan kuinka veljeni toissa vuonna halusi innokkaasti päästä kaupassa kaikista typeristä kolikoistaan eroon ja kassaneiti hymyili kuin Naantalin aurinko ja kiitteli useaan kertaan kun joku oli niin ystävällinen, että maksoi kolikoilla ja vielä tasarahan. 

Argentiinan toisiksi suurimmassa kaupungissa, Córdobassa tähän kolikkopulaan on tehty mm. sellainen ratkaisu, että busseissa maksetaan poleteilla (cospel), joita saa ostettua vain katukioskeista. Niitäkään ei kyllä riitä kaikille ja monen kiskan ikkunassa näkyi ostorajoitteista ilmoittavia lappusia, kuten "max. 4 cospelia per asiakas". Buenos Airesissa sen sijaan ainakin vielä pari vuotta sitten kaupungin sisäisillä linjoilla bussimatka maksettiin kolikoilla, jotka tungetaan koneeseen, joka tulostaa kertalipun. Kuvitelkaa, mikä määrä on hamstrattava kolikoita jos joutuu matkustamaan töihin päivittäin bussilla edestakaisin. 

Kolikkopulasta on tietysti tehty loistavaa bisnestä. Epätoivoiset ihmiset kun tarvittaessa maksavat kolikoista enemmän kuin mitä niiden arvo oikeasti on. Täältä voi katsoa videon, jolla näkyy kun sadat ihmiset jonottavat aamuisin ostamaan kolikoita Buenos Airesin Retiron juna-asemalla. 

Huomisesta lähtien tilanne muuttuu kun Argentiinassa laitetaan liikkeelle ensimmäistä kertaa uudet 2 peson arvoiset kolikot. Ilmeisesti ne on löyty vallankumouksen 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tosiasiassa niiden tehtävä on varmasti myös ratkaista kolikkopulaa. 

Tähän päivään asti Argentiinassa on ollut vain 2 peson arvoisia seteleitä. Nyt kolikot tulevat setelien rinnalle.

Tässä esimerkki millainen kahden peson seteli voi tulla vastaan...

Joku "Yésica" on maaliskuussa 2009 päättänyt sanottaa "isä meidän" uuteen uskoon ylistyksenä yhdelle kaikkien aikojen suosituimmalle argentiinalaiselle cuarteto -artistille, nimeltään Mona Jiménez. Kuuntelunäyte.

The Help - Piiat

Katsoin tänään kyseisen elokuvan. Päätin antaa sille mahdollisuuden, koska se sattui näkymään Cuevanan etusivulla.. olin todella positiivisesti yllättynyt, koska trailerin perusteella en ollut tämän katsomisesta erityisen innostunut, vaan se vaikutti minusta todella ennalta-arvattavissa olevalta Hollywood-hömpältä. Tarina on kuitenkin liikuttava, inspiroiva, hauska ja samalla surullinen. Elokuva sijoittuu 1960-luvun Jenkkeihin, Mississippin osavaltioon, jossa mustilla ei erityisemmin ole muuta ihmisarvoa kun toimia valkoisten kotiapulaisina. 

Elokuvassa on monta hauskaa ja oikein onnistunutta henkilöhahmoa ja paljon vastakohtia. The Help pistää miettimään, vaikka se sijoittuu ajassa puoli vuosisataa taaksepäin ja on periaatteessa kertomus historiasta. Tarina saattaakin Jenkeissä olla kaukana nykytodellisuudesta, mutta uskon, että monessa maailman kolkassa tällainen on vielä nykypäivää. 

Mulle tuli mieleen Argentiina. Siellä yksi harvoista asioista, joihin mun on aina ollut kaikista vaikein suhtautua, on juuri tämä kotiapulaiskysymys. Vähän kuten tuossa elokuvassa, on mun argentiinalaisessa hostperheessä ollut sama kotiapulainen viimeiset parikymmentä vuotta. María taisi olla n. 18-vuotias kun hän ensimmäisen kerran aloitti työt kotiapulaisena ja lastenvahtina ja on siitä lähtien asunut mun hostperheessä sunnuntai-illasta aina perjantai-iltaan saakka. Mun hostsiskoille Maríasta on tullut "toinen äiti". Ainoa ero argentiinalaisen Marían ja tuon elokuvan kotiapulaisilla on se, että Argentiinassa kotiapulaisilla on yleensä suht sama ihonväri ja he saavat käyttää samoja vessoja kuin työnantajansa (perhe) ja joskus myös syödä samassa pöydässä (ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa). Joskin jossain määrin myös Argentiinassa kotiapulaiset ovat yleensä naapurimaista tulleita maahanmuuttajia tai köyhempiä paikallisia, joilla usein on tummemman sävyinen iho. 

Jo ensimmäisen kerran Mendozaan suunnattuani vuonna 2005, olin Suomessa tottunut pesemään itse pyykkini ja petaamaan sänkyni ja yhtäkkiä minun pitikin jättää nämä Marían hoidettaviksi. María laittoi meille aamupalat ennen kouluun lähtöä, herätti meidät, laittoi siskoille koululaukut valmiiksi, kävi päivän aikana ruokakaupassa, siivosi koko kämpän, pesi pyykit, petasi sängyt, lattoi ruuat, kattoi pöydät, tarjoili ruuat,  tiskasi astiat, toimi puhelinvastaajana sekä ovivahtina ja yleensä järjesti siskojen vaatekaapit ja huoneet. Ei toki kaikissa argentiinalaisissa perheissä kotiapulainen asu perheen luona, mutta mun hostperheessä näin on ollut jo vuosien ajan. Maríasta on tullut melkein perheen jäsen, mutta silti kaikki aina kiroaa kun eivät tarvittaessa löydä tavaroitaan, koska "María on taas piilottanut ne jonnekin".. tämä sai välillä mun niskakarvat pystyyn. Silti Maríasta on tullut myös osa sukua ja hän on mukana kaikilla isovanhempien ja serkkujen synttäreillä ja kissanristiäisissä. 

Tämä on aika vaikea aihe, koska esimerkiksi Argentiinassa tuloerot ovat vielä suuria (vaikkei niin pahoja kun vaikka muualla Lattareissa) ja toisaalta on kai parempi, että ihmisillä on töitä vaikka kotiapulaisena kuin että he joutuvat kadulla kerjäämään. Nyt kun mun hostsiskot on kasvaneet ja nuorinkin on jo 15v. niin María on saanut luvan kouluttaa itseään kotitöiden ohella käymällä pari kertaa vkossa kampaajakurssilla. Voitte vaan arvata, että nykyään kaikkien kotitöiden lisäksi, hän myös laittaa siskojen hiukset (suoristaa yms. perjantai-iltaisin). 

Suosittelen The Help -leffan katsomista kaikille! Onko joku teistä jo nähnyt sen? tai kenties lukenut kirjan?

Joulukuun ensimmäinen

.. tuli ihan puskan takaa. Miten voidaan olla jo joulukuussa? Ja multa puuttuu vielä joulukalenteri! Joulumieli ja -tunnelma on vielä vähän hakusessa.. mutta eiköhän ne pian jostain löydy.
Nämä ainakin auttavat asiaa:

kynttilöitä, jouluteetä ja pipareita..

Sain tuon valloittavan pipariukko -teesiivilän (?) pikkujoululahjaksi maanantaina lentokentällä.