Kesämieli

Niin se taas on kevään ja kesän saapuminen vienyt mennessään. Mieli oli koko toukokuun niin täynnä energiaa kun aurinko rupesi paistamaan ja lämpötila nousemaan. Olin muutaman viikon yksin, koska Nico lähti lomalle Argentiinaan. Suunnittelin kovasti käyttäväni ylimääräisen ajan kirjojen lukemiseen ja blogin päivittelyyn. Hehe. Niinpä vain elämä kodin ulkopuolella vei mennessään. Varsinkin toukokuun saavuttua. Työpäivän jälkeen, vihdoinkin toimistolta ulos päästyä, ei ole tehnyt kovastikaan mieli istua tietokoneen ääressä. Valoisat illat on vietetty puistoissa ja kahviloissa. Monen monet treffit on tehty Café Regattaan ja Sinisen Huvilan kahvilaan.

Olen ollut niin fiiliksissä kesäkeleistä (paitsi nämä pari viimeistä päivää) ja Helsingin uusista keltaisista pyöristä, että en aluksi iltaisin malttanut nukkuakaan. Mulla kävi kunnon munkki, nimittäin pyöräasemat löytyy niin kotikulmilta kuin työpaikan ikkunankin alta. Olen siis suhaillut työmatkat pyörällä koko touko-kesäkuun, enkä edes ladannut matkakortille lisää aikaa. Ratikkaan en ole noussut aamuisin enää ollenkaan. Tämä on mulle iso juttu! Ja kukkarolle myös.

Tänään on töistä jo vapaata ja huomenna lähdetään etelään reissuun. Nimittäin Montenegroon. Lomasuunnitelmakin alkaa olla viimeinkin hallussa, kun viime viikonloppuna saatiin majapaikat varattua. Nyt vaan toivotaan leppoisen aurinkoisia kelejä. Lähdetään matkaan pienellä seikkailumielellä rinkka selässä ja toivotaan, että bussikyydit ja -reitit on meille suotuisia.

Reissupäivityksiä tulee näkymään ainakin instagramissa ja snapchatissa (@annikaig).

Vihreitä nummia ja lampaita...

- niistä on Iso-Britannia tehty!

Pitkäperjantain auringonpaiste Englannissa vei meidät retkelle Peak Districtin kansallispuistoon. Hyvä keli ja kansallinen vapaapäivä oli tuoneet muutaman muunkin tallaajan (ja autoilijan) samoille kulmille, päivä oli nimittäin mitä mainioin kansallispuistossa ulkoilulle. Ruuhkassakin tuli istuttua jokunen tovi, mutta se taisi hermostuttaa lähinnä pelkästään tyttöjen auton kuskia, sillä ei me muut oltu asiasta moksiskaan. Mikäs siinä vihreitä niittyjä ihaillessa auringon säteiden loisteessa ja lampaita ihmetellessä. Parempi toki ihmetellä niitä auton ikkunat kiinni, nimittäin ikkunan avattua autoon rupesi leviämään sellainen lemu, että takapenkillä voitiin huonosti.



Perillä annettiin polun ja houstien johdattaa. Jännitystä kävelyyn toi ajoittain kohdalle sattuvat kiviaidat ja esteet. Onneksi kuitenkin tällainen kokematonkin estejuoksija selvisi näistä haasteista kunnialla. Meitä ei oltu etukäteen varoiteltu mistään Operaatio Kukkulallenoususta, vaan käppäiltiin rauhassa lampaita ja paikallista populaa seuraten. Kuten kuvista näkyy, luonnon keskellä ei oltu pelkästään omalla porukalla. Yksi tämän alueen kohokodista näytti olevan joen ylitys kiviä pitkin hyppien ja paikalle meinasikin muodostua pieni ruuhkanpoikanen. Innostuttiin lopulta koko porukka pienestä nousuvaelluksesta ja meidän onneksi popula väheni sitä mukaa mitä ylemmäs noustiin.



Kesken nousua pysähdeltiin välillä maisemia ihailemaan ja kuvia ottamaan, sekä tietenkin myös hengitystä tasaamaan. Yritin olla katsomatta ylös, jotta en tiedostaisi kuinka paljon nousua oli vielä jäljellä. Kukkula tuntui ajoittain niin loputtoman korkealta. Kovan nousun jälkeen odotti kuitenkin huikea palkkio. Nimittäin maisemat huipulta oli kyllä kaiken sen nousun vaatiman vaivan arvoiset! Ja sanomattakin selvää, että perillä oli aikamoinen voittaja-fiilis, kun sai iskeä pepun pehmeään viheriöön tuulen tuivertaessa poskilla ja auringon iskiessä päin pläsiä.
 

Sanomattakin selvää, että alastulo oli paljon helpompaa. Ehkä sen takia, että se tapahtui kukkulan etupuolelta ja siellä oli vähemmän kivikkoa. Tuntui siltä, että alhaalla oltiin alta aikayksikön. Aamupalasta oli ehtinyt kulua jo muutama tunti, joten vatsa taisi kurnia jokaisella. Näin hienon saavutuksen kunniaksi oli pienet hotdogit ja jäätelöt ehdottomasti ansaittu.

Kiivettiin takana näkyvälle kukkulalle!

Näitä vihreitä nummia ja aurinkoisia päiviä kelpaa muistella. Varsinkin nyt, kun Helsinkiin on luvattu huomiseksi lumista takatalvea. Missä kevät?

Arabian kielen opiskelusta

Olen aina pitänyt eri kielistä ja kielten opiskelusta. Nuorempana haaveilin, että osaisin puhua ainakin espanjaa ja arabiaa täysin sujuvasti. Ensimmäinen kieli on aika mukavasti jo hallussa, mutta jälkimmäinen ei niinkään. Paitsi että espanja nyt vaan on oman kokemukseni mukaan paljon helpompi kieli oppia kuin arabia, niin espanjan kielen tunneilla sekä espanjankielisissä maissa on tullut kyllä vietettyä viime vuosina paljon enemmän aikaa kuin arabian tunneilla tai maissa, joissa puhutaan pääkielenä arabiaa.

Arabian kielen opiskelua mutkistaa se tosiasia, että yleensä yliopistossa ja kielikeskuksissa opetetaan lähinnä klassista arabiaa, jota ei oikeastaan yhdessäkään arabiankielisessä maassa varsinaisesti puhuta. Klassista arabiaa käyttävät kai lähinnä vaan poliitikot ja uutistenlukijat, kun taas tavalliset talliaiset puhuvat oman maansa "puhekieltä".

Aakkosten harjoittelua keväältä 2015.

Aloitin arabian kielen opiskelun ensimmäisen kerran aikuislukiossa Helsingissä syksyllä 2004, jolloin ehdin käydä kokonaiset kaksi lukion kurssia egyptiläisen opettajan johdolla ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä. Harmikseni Argentiinasta palattuani kyseistä aikuislukiota ei enää ollut olemassa, joten aloitin arabian opinnot alusta työväenopiston kurssilla syksyllä 2005. Opiskelu taisi kestää vain yhden lukukauden ja arabia jäi. Kunnes sitten lähdin syksyllä 2008 yliopistovaihtoon Kanadaan Queen'sin yliopistoon, jossa alkoi samana syksynä uutena aineena arabian alkeet. Sain taisteltua itseni täpötäydelle kurssille kuin ihmeen kautta ja aloitin opiskelun jälleen ihan alusta, mutta tällä kertaa nopeammalla tahdilla ihan yliopistotasolla tempperamenttisen palestiinalaisnaisen johdolla. Ehdin opiskella arabiaa yhden kokonaisen lukuvuoden, kunnes opiskelut taas jäivät palattuani omaan yliopistooni Skotlantiin. Barcelonassa asuessa mietin useasti opintojen uudelleen aloittamista, mutta en sitten saanut sitä aikaiseksi enkä viitsinyt ilmoittautua kursseille, koska en tiennyt kuinka pitkään meinasimme kaupungissa asua. 

Suomeen muutettuani rupesin tutkimaan asiaa uudemman kerran ja päätin ilmoittautua arabian alkeiskurssille neljännen kerran viime vuoden tammikuussa. Vaikka jo paljon oli kuuden vuoden aikana ehtinyt unohtua, oli kirjaimet ja muutamat kielioppiasiat silti aikalailla muistissa. Loput palautui nopeasti mieleen. Myönnän, että oli välillä tosi turhauttavaa harjoitella aakkosia neljättä kertaa, muiden oppiessa ihan uutta asiaa. Mutta itsehän kurssini valitsin.

Läksyjä keväältä 2016.

Koska arabian kielen opiskelu alkaa kokonaan uusien kirjainten oppimisella, on opiskelu erittäin hidasta. Siinä missä vuoden espanjan tai ranskan kielen opiskelun jälkeen kirjoiteltaisiin jo lyhyitä aineita ja käytäisiin kunnon keskusteluja, ollaan arabian kanssa vielä ihan alkutekijöissä. Tällä hetkellä opiskelu on ennätyshidasta, koska valitettava tosiasia on, että 1,5 tuntia viikossa nyt ei riitä yhdenkään kielen oikeaan oppimiseen. 

Arabia on mun mielestä siitä erikoinen ja haastava kieli, että sen lisäksi, että siinä on vain kolme vokaalia (a, i, u), niin niitä ei liiemmin kunnon tekstiin merkata. Vokaaleille on siis toki olemassa omat merkkinsä (riippuen siitä onko kyseessä "pitkä" vai "lyhyt" vokaali, vrt suomen kielessä "a" ja "aa") ja vokaalisoituun tekstiin ne merkataan, mutta tosi asia on, että normitekstissä vokaaleita ei yleensä merkata. Esimerkiksi sana "Kanada" kirjoitetaan "Knda" ja siitä sitten arvuutellaan ja päätellään asiayhteyden perusteella, mikähän sana mahtaa olla kyseessä. Tämä ei siis ollenkaan helpota kielen oppimista kun sanavarasto on lähes nolla. 

Suurin osa kirjaimista ei lausunnassa eroa paljoakaan meidän aakkosista, mutta muutama kirjain on mun mielestä tosi vaikea lausua. Kirjoittaminen taas on paljon helpompaa kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Alkeita opetellessa opettajan kerrottua, että jokaisesta kirjaimesta on noin neljä eri versiota,saattaa monikin pelästyä, muttei hätää. Jokaisen kirjaimen alku-, keski-, loppu- ja itsenäiset versiot on loogisesti pääteltävissä. Vähän kuin kaunoa kirjoittaisi. Youtubesta löytyy tietenkin useita videoita, joiden avulla voi vaikka harjoitella arabian kielen aakkosia. Esimerkiksi tämä lasten aakkoslauluvideo on aika mainio.

Arabian kielestä ei muuten löydy useita meidän aakkosista löytyviä konsonantteja myöskään, joten coca cola kirjoitetaan arabiaksi "kuka kula", Mc Donalds "makdunaldz" ja vero moda onkin "firu muda". Koska vokaaleja o ja e ei myöskään ole, muuttuu o-kirjain u-kirjaimeksi ja e-kirjain i-kirjaimeksi. New York kirjoitetaan "niu iurk" ja Helsingistä tulee "hilsinki".

Vaikka monet arabiankieliset sanat ovat todella kaukana yhdestäkään muusta osaamastani kielestä, on muutamia yllätyksiäkin tullut vastaan. On ollut hauska huomata, kuinka moni espanjankielinen sana onkin alkuperältään arabiaa. Ustaad tarkoittaa arabiaksi opettajaa ja herraa, mutta on yllättävän lähellä espanjan "usted" teitittelyä - liekö tällä joku yhteys? Muut sanat ovat muuten vain tuttuja. Burtuqaal on arabiaksi appelsiini, qahwa on kahvi ja shaii on tee. Sahra on autiomaa ja wadi laakso. Entä tiedättekö mitä taliban oikeasti tarkoittaa? Oppilasta! Monille "vanhana kaupunkina" tuttu sana medina tarkoittaa kaupunkia (oikeasti siis "madina", koska e-kirjainta ei ole) ja Tansanian pääkaupunki Dar as-Salaam tarkoittaa arabiaksi "rauhan kotia". 

Koraani sanassa ei suinkaan ole o-kirjainta, nimittäin se on arabiaksi quran. Tuntuu aika hullulta, että monet sanat on ilmeisesti kääntyneet arabiasta suomen kielelle englannin kielen kautta, koska englanninkieliset ovat keksineet kirjoittaa u-kirjaimet o-kirjaimina. Kai meidän pitäisi suomeksi siis puhua ennemminkin kuraanista kuin koraanista. Samoin kuin al-Shabaab, joka tarkoittaa muuten "nuoria", olisi oikeaoppisesti ash-shabaab. Missä vaiheessa lie lausuntavirhe tapahtunut?

Kanadan vaihto-opintojen loputtua kirjoittelin kokonaisia lauseita. Nyt en enää ymmärrä mitä kaikkea olen silloin osannut arabiaksi sanoa ja kirjoittaa.

Välillä mietin, että onko tässä arabian opiskelussa jotain järkeä, kun usein tuntuu, ettei kielen oppiminen edisty ollenkaan. Junnaamme vain paikoillaan ja toistelemme samoja vuorokeskusteluja viikosta toiseen. Toivoisin, että kurssilla edistyttäisiin nopeammin ja opetusta olisi esimerkiksi kaksi kertaa viikossa. Tänä keväänä on enää yksi ainoa tunti ja seuraavan kerran kurssit jatkuvatkin vasta syyskuussa. Onkohan silloin kenelläkään enää mitään muistissa? Kielten opettelu vaatii toki enemmän kuin tunneilla istumista ja läksyjen tekoa. Pitäisi olla enemmän itsekuria ja opiskella itsenäisesti. Tällä hetkellä se vain tuntuu vähän lohduttomalta kun tiedän, ettei tunneilla opinnot kuitenkaan edisty sen nopeampaa. Arabian oppimisesta tekee toki haastavaa kielen monimuotoisuus ja klassisen vs. eri maissa puhutun arabian erot. Suomessa järjestetään myös esimerkiksi Egyptin arabian puhekursseja. Hyvän opettajan pitäisi osata opettaa jotain klassisen ja puhearabian sekamelskaa, joka ei menisi liian teoreettiseksi kieliopin tenttaamiseksi. Taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty! Tällä hetkellä uskon kuitenkin, että arabian opintoni jatkuvat jälleen ensi syksynä. En tietenkään halua jättää tätä kaikkea nyt oppimaani jälleen unholaan. Silti haaveilen joskus taas pääseväni kielikylpyyn Lähi-itään, jonne olisin jo varmaan suunnannut ellei Syyriassa olisi syttynyt sotaa. 

Mitä Guatemalassa syödään?

Ennen mun ensimmäistä Guatemalan reissua syksyllä 2013 en oikein osannut odottaa paikalliselta ruoalta mitään. Jännitin etukäteen vähän, että mitähän kuukauden maassa oleskelusta tulee, jos ruoka on pelkkää chilipaprikaa täynnä. Siltä se omissa mielikuvissa ainakin vaikutti. Onneksi todellisuus oli jälleen kerran aika kaukana omista ennakkoluuloista, nimittäin nälän sattuessa maassa ei ollut ollenkaan vaikea löytää maukasta ruokaa.

Aloitetaan guatemalalaisesta aamiaisesta. Vasemman puoleisessa kuvassa on tomaatti-sipuli-munakokkelia, paputahnaa, ruokabanaania, sour creamia ja mangoa sekä kuvan ulkopuolella tortilloita. Söin vastaavan aamiaisen useaan kertaan paikallisessa kuppilassa maaseudulla (toki kaupungissa, mutta kaukana pääkaupungista), joskus mukana saattoi olla valkoista, aika mautonta juustoa. Muutamia kertoja paikalliskuppiloissa tai pienemmissä hotelleissa aamupalaa syöneenä voisin uskaltaa todeta, että tässä on aika perusaamiainen - siis desayuno chapín - Guate-tyyliin. Vitsit tuo paputahna on hyvää ja noi paistetut keittobanaanit myös! Oikealla näkyy yksi viime kesän aamiaisista mun kämpillä paikallisessa perheessä. Taas paputahnaa, tortillaa sekä jotain tosi erikoista huttua, jonka nimi on chuchito, muistuttaa muuallakin Lattareissa syötävän tamalin sisältöä (maissista tehty). Lisänä tuli vielä makkaraa, juustoa, hedelmiä ja jugurttia. Guatemalassa aamupala on todellakin päivän tärkeimpiä aterioita ja raskas sellainen. 

Nämä kuvat ovat molemmat samasta kahvilasta, paikallisesta San Martín -nimisestä puljusta, jossa lounastin usein Guatemala Cityssä ensimmäisen kuukauden reissun aikana. Kuvat ovat eri reissuilta, mutta lautasella taitaa olla aikalailla sama lounas. Voileipä ja tortilla-keittoa, johon laitetaan avokado- ja juustokuutioita sekä tortilla sipsejä. Nam! Juomana tyypillinen, lähestulkoon maan kansallisjuoma jamaica, joka on siis hibiscus teestä tehtyä mehua. Sitä join molemmilla reissuilla päivittäin. 

Päivällisaikaan Guatemalassa syödään usein lihaa. Vasemman puoleinen kuva on yhdestä maantien varrelta löytyvästä ravintolasta Atitlán-järven ja Guatemala Cityn välillä. Naudan lihaa, perunaa, oliskohan parsaa sekä taas perinteiset, herkulliset papumuusitahna ja paistetut keittobanaanit. Huomaa myös guacamole ja tortillat. Oikealla näkyy perinteisimpiä ruoka-annoksia, joiden nimet ovat vähän erikoisempia. Pepián, kaq'ik, chicharrón sekä revolcado (jos oikein muistan). Oheistuotteina tietenkin riisiä, tortilloja (niitä ei saa puuttua koskaan) sekä tamaleita. 

Pikaruokaakin Guatemalasta löytyy, pääkaupungista kaikki mahdolliset Jenkkilän ketjut sekä muita kansallisia ketjuja myös. Muualta maasta ei sitten löydykään kuin kansallisia versioita, tässä alla paikallista pikaruokaa. Tortillaa burriton muodossa, täytteenä avokadoa, juustoa ja lihaa. Kera jamaican, tottakai!

Hedelmiäkin maasta löytyy. Viime kesäisen reissun aikana ihastuin papaijaan oikein kunnolla. En ollut aiemmin syönyt sitä oikein koskaan, mutta nyt sain sitä joka päivä kun söin aamupalaa suloisessa guesthousessani Guatemala cityssä. 

Guatemalassa ihannoidaan - ainakin eliitin keskuudessa - Jenkkilää aika paljon, joten pääkaupungissa voi satunnaisesti jopa tuntea olevansa pohjoisemmassa Amerikassa. Jo ylempänä mainitsemastani San Martín - kuppilasta saa nimittäin aamiaista myös jenkkityyliin sitä varalta että tulee ikävä pannareita, kera vaahterasiirapin ja banaanin. Huomaa suloisen nalle-cappuccinon lisukkeena periguatemalalainen kahvikeksi, champurrada.

Vielä en ole saanut aikaiseksi selvittää saisiko Helsingistä jostain paputahnaa tai pitäisikö sitä yrittää valmistaa ihan omin kätösin. Guatemalassa ainakin se maistui erittäin herkulliselta. Maassa ei siis tarvitse nälkää nähdä tai chiliä pelätä. Onnekseni tuliset kastikkeet tulivat aina pienessä kupissa ruuasta erillään, joten sillä ei ole pakko ateriaa kaunistaa ja tulistaa.

Miltäs kuulostaa Guatemalan herkut? Papuja ja tortillaa, anyone?

Tämä teksti on osa Instagram Travel Thursday -tempausta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Travellover, Muru Mou ja Rimma + Laura) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.

Loma Englannissa

Pääsiäinen kului tänä vuonna lomalla ystävien luona Englannissa. Kerrankin aikaisesta lomien suunnittelusta oli todellista hyötyä. Muistaakseni en ole aiemmin ikinä ostanut lentoja seitsemän kuukautta ennen reissua, mutta tämän Englannin pääsiäisloman lennot hankittiin jo viime elokuussa. En yleensä uskalla suunnitella lomia näin monta kuukautta etukäteen, mutta tällä kertaa ajattelin, että vaikka työpaikka muuttuisi niin pääsiäisen pyhät on ja pysyy. 

Noin viikko ennen Englantiin lähtöä tutkin huvikseni mitä olisimme saaneet maksaa samoista lennoista (Helsinki - Birmingham - Helsinki), jos olisimme ostaneet ne ihan viime tingassa. Halvimmat olivat n. 500 euron luokkaa ihan järkyttävän pitkillä vaihdoilla, samat KLMn lennot olisivat viikkoa ennen reissua maksaneet reilut 800 euroa ja lyhyillä vaihdoilla noin 1000e. Kannatti siis suunnitella lomat kerrankin ajoissa, nimittäin maksoimme lennoista 215 euroa per nenä.

Pitkä viikonloppu Englannin maaseudulla sujui mitä mainioimmin. Söimme kaikkea herkkuruokaa - ja tietenkin myös suklaamunia - ihan vatsan täydeltä, tutustuimme ystävien suloiseen kotikaupunkiin, vaihdoimme kuulumisia oikein olan takaa ja reippailimme vähän kansallispuistossa. Englannin luontoäiti soi meille yhden kokonaisen auringon täyteisen päivän, jolloin siitä piti ottaa kaikki irti! Näimme vihreitä nummia, kukkuloita ja lampaita enemmän kuin sielu sietää, sekä koimme yllätyskohtaamisen alla näkyvien suloisten ja karvaisten, skotlantilaisten ylämaan elukoiden kanssa. Tai ainakin jotkut meistä.

Minun mielikuvissani Iso-Britannia on nimenomaan näitä vihreitä nummia, lampaita, lampaita ja lampaita, ehkä vähän lehmiä myös sekä vanhoja harmaita kivitaloja siellä sun täällä. Olo oli taas kuin Emmerdalessa!

Meitä kestittiin (auto corrector halusi sanoa kestettiin, onhan sekin totta) niin hyvin, että varmasti suuntaamme tuonne sateisen saarivaltion maaseudulle toistekin. Siis siinä tapauksessa, että kutsu on edelleen voimassa!