27. lokakuuta 2009

Patagonia

Nyt ollaan takas Córdobassa ja arjessa etelän reissulta. Etelänmatka ei tällä kertaa tarkottanut lomaa lämpöön, päinvastoin. Patagoniassa tuulee aivan turkasesti. Hiekkaa lentää ja sitä on sitten korvat, silmät ja suu täys!
Keskiviikkona bussi starttasi Córdobasta klo 14 aikaan iltapäivällä. Matkan varrella kerättiin lisää ihmisiä kyytiin, lähinnä eläkeläisiä. Pysähdyttiin muutama kerta jalottelemaan ja syömään ja torstaina vielä aamupalalle, kunnes noin 24h matkan jälkeen päästiin Puerto Pirámidesiin, jossa ensin lounastettiin ja sitten valmistauduttiin valaiden etsimiseen.
Huonon sääennusteen takia suunnitelmat muuttu ja ajettiin siis suoraan valaita kattomaan, eikä päästy hotellille vasta kun torstai-iltana klo 21 aikaan. Suihkun jälkeen lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja hiekkaa lenteli sen verran, että taas oli naama ja suu täynnä..

Perjantaina meillä oli aamupäivä vapaa, joten aamiaisen jälkeen käppäiltiin Puerto Madrynin keskustassa. Iltapäivällä lähdettiin tutustumaan yhteen toiseen lähellä olevaan kaupunkiin, Trelewiin, josta löydettiin rannalta merielefantteja. Jatkettiin sieltä Gaimaniin, jossa on vanha walesilainen tee-talo. Sieltä saa kello viiden teetä ja kakkua. Siellä kuluikin aikaa kakkua syödessä. Lady Diana oli käynyt siellä vuonna 1995 Argentiinassa vieraillessaan, joten joka paikassa oli hänen kuviaan.
Illalla juoksin vielä kattomaan host-siskoa Mendozasta, joka oli luokkaretkellä Puerto Madrynissa samaan aikaan. Ei oltu helmikuun jälkeen nähty, joten pikasesti vaihdettiin kuulumisia ennen kun nämä 13v. nuoret lähti juhlistamaan retkensä vikaa iltaa.

Lauantaina ajettiin 200km etelään, Punta Tomboon, josta löyty pingviinejä täynnä oleva luonnonpuisto. Onneks oltiin bussissa paikallisten kanssa ja matkan koordinaattori aina osti pääsyliput koko konkkaronkalle, muuten olis tullut paljon kalliimmaksi. Argentiinalaisilta puiston pääsymaksu oli 12 pesoa ja ulkomaalaisilta se olis ollut 35 pesoa. Sama juttu kun mentiin valaita katsomaan. Pelkästään pääsy kylään, jossa piti maksaa lisää veneretkestä, maksoi 14 pesoa ja ulkomaalaisille olis ollut 40 pesoa. Nää osaa käyttää hyödyks mm. euroja-tienaavia eurooppalaisia..

Sunnuntaina lähdettiin aamupalan jälkeen heti ennen klo 9 bussilla takas pohjoseen ja kotiin päin. Matka kesti lähes 24h pysähdyksineen. Kotona olin tänään, maanantaina, aamulla klo 8. Huh. Sain onneks bussissa nukuttua yllättävän hyvin ja aika kului nopeasti leffoja kattellen, pölisten, syöden ja musiikkia kuunnellen.

Valmiina valaita etsimään!
Äiti valas lapsen kanssa

Ei mitään super nättejä valaita.

Aamupala näköala.

Rawsonin satamassa.

Merielefantti, joka näyttää ihan jääkarhulta!
 
Gaimanissa, Tee-talossa.

Minä ja pingviini, en uskaltanut mennä lähemmäks..


ja lisää elukoita!

Puerto Madrynissa hotellin edessä.

4 kommenttia:

  1. Annika, mitä hittoja on merielefantit???
    Ja ihana toi kuva susta ja pingusta!!

    VastaaPoista
  2. Pakko oli tulla kaivamaan sun blogista Patagonia -kertomus :D Paljon olette ainakin bussissa istuneet! Kuvissa ei ainakaan vuoria näy, mutta eläimiä paljon enemmän. Pingviinit piristää aina. Niitä ei vaan voi katsoa hymyilemättä :) Ja valaat on aina valaita, oli ne sitten minkä näköisiä tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kun pelästyin, että mitähän täältä vanhoista teksteistä oikein löytyy :) Pingukokemus oli kyllä hieno!

      Poista