9. lokakuuta 2011

YK:n pääsihteeri vs. barista Karibialla

Olen hyvin onnistunut pitämään maisteriopintojen suunnittelun poissa mielestä viimeisten kuukausien tai jopa puolen vuoden aikana. Olen koko ajan tiennyt jossain vaiheessa tekeväni maisteritutkinnon jossain, jostakin aiheesta. Mutta kysymykset kuuluvat, että missä ja mistä? Nyt, kun olen ollut reilun kuukauden "töissä" tyyliin yhdeksästä viiteen, olen kovasti ruvennut kaipaamaan opiskeluaikoja. Ei sillä, että olisin joskus epäillyt nauttivani opiskelusta. Vaikka saankin melkein koko ajan soveltaa yliopistossa oppimiani asioita töitä tehdessä ja samalla oppia kaikenlaisia uusia asioita, ei se ole millään lailla sama kun olla täysiaikainen opiskelija. Tällä hetkellä opiskeluajan ihanuus vaan on yhä vahvempana mielessä. Eikä tätä opiskelukaipuuta yhtään auta, että ystäväni Laura kirjoittaa mielenkiintoisista jatko-opiskeluista Lontoossa. 

Äsken rupesin taas tuskailemaan kevään suunnitelmia ja yksinkertaisesti vaan sitä, että mitä ihmettä haluan elämälläni tehdä. Taidan muuttaa mieltäni vähän turhan usein. Toisaalta olisi kiva tehdä kahden vuoden maisteri, niin voisi kerrankin asettua edes kahdeksi vuodeksi samaan paikkaan. Seuraavana päivänä saatan kuitenkin saada päähäni, että vaihtoonlähtö voisi olla hyvä vaihtoehto sitten maisterivaiheessa vielä uudestaan -mikä asettuminen? Sitten haaveilen taas YK:n pääsihteerinä olemisesta (hehheh) ja myöhemmin totean, että ehkä olisi vain parempi muuttaa jonnekin saarelle, no vaikka Karibialle, ja laittaa kahvila pystyyn. Voisin hyvin elää lämmössä ja työskennellä baristana loppuelämäni. Parempi vielä, jos paikan päältä saa suklaata!

YK:n päämajassa joulukuussa 2008.

Kumpikohan olisi oikeasti parempi vaihtoehto?

Karibialla (Kuubassa) joulukuussa 2008.

Tänään pitkästä aikaa eksyin Helsingin yliopiston sivuille. Uppps! Sieltä löytyi joku, ehkä, mahdollisesti (tottakai vain todella pienellä todennäköisyydellä) varteenotettava maisteriohjelma. Eikä Helsinki varmaan mikään huono opiskelupaikka olisi. Tästä kaupungista on tullut niin kansainvälinen ja tapahtumarikas, että sitä voisi melkein kosmopoliittiseksi luulla.

Eilen illalla satuin esimerkiksi olemaan ulkona kesän työporukalla reilun 10 hengen lattariporukassa. Tuntui erittäin absurdilta olla Helsingissä liikkeellä kuubalais-espanjalais-argentiinalais-chileläis-venezuelalais-dommaritaustaisella porukalla ja minä ainoana "paikallisena" (olin varmasti porukasta se, joka vähiten tuntee Helsingin yöelämää) suomalaisena. Onneksi myöhemmin yksi tähän asti vain blogimaailmasta tuttu ilmestyi myöhemmin seuraamme. Eveliina on yhtä herttainen livenä kuin mitä blogi antaa ymmärtää. Illan aikana väiteltiin mm. venezuelalaisen kanssa maailman parhaasta suklaasta, tottakai Fazer voittaa jos sitä pyydetään tuliaisiksi maailman toiselle puolelle, ja ihmeteltiin kulttuurieroja Suomen ja lattareiden välillä, mitä machismiin tulee. Niin, yritettiin myös aloittaa bolivarilaista vallankumousta Bar Llamasista käsin. Oli ihan paras ilta aikoihin, sillä en ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin eilisen aikana. 

Mutta nyt sitten enää odotan, että joku tulee koputtamaan mun ovea ja sanoo, että mulla on kuule sulle aivan täydellinen maisteriohjelma ja olen jo tehnyt kaiken paperityönkin sun puolesta ja lupaan vielä maksaa lukukausimaksutkin. Kai sitä aina voi haaveilla..

5 kommenttia:

  1. Mä voisin perustaa ton kahvilan kanssas. Sitten tienataan paljon rahaa, et me kuitenkin päästään sit paljon matkustelee! ;)

    VastaaPoista
  2. Haha, tykkään Annan ideasta :) Ja ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella, tällä hetkellä 9-5 työ kuulostaa mun korviin taivaalta ;)
    Nim. olis essee huomiselle kirjoitettavaksi ja en edes tajunnut niitä kysymyksiä

    VastaaPoista
  3. Joo, aNNa, it's a deal! :)

    Okei, Laura, maybe you've got a point. Hehe. Mutta haluan silti opiskelemaan. :D

    VastaaPoista
  4. Mä tuun sit syömään teidän kakkuja (tehkää sit Pavlovaa!) ja juomaan erikoiskahveja! Ja tietty siemailemaan sateenvarjodrinkkejä!

    VastaaPoista
  5. Pitää ehkä rekrytoida Matti tekemään Pavlovat ja sä voit Noora tulla luomaan niitä sateenvarjodrinkkejä! :)

    VastaaPoista