19. heinäkuuta 2013

Ahdistavan innokkaita keskustelukavereita

Istuttiin ystävän kanssa kahvilan terassilla opiskelutauolla tuossa yks päivä. Keskustelu lähti Afganistanin ja Liberian naisten olojen päivittelystä -kaveri lukee tällä hetkellä liberialaisen rauhan aktivistin Leymah Gboween (yksi vuoden 2011 Nobelin rauhanpalkinnon saajista) elämänkertaa ja minä afganistanilaisen poliittisen aktivistin Malalai Joyan elämästä. Todettiin kuinka onnekkaita ollaan asuessamme naisena Euroopassa. Jotenkin sitten keskustelu kääntyi vähän ikävimpiin muistoihin ja tilanteisiin, joissa ollaan koettu ahdistusta vain sen takia, että ollaan naisia.

Toukokuussa kirjoitin katuhuutelusta, mutta entä kun se menee vähän pidemmälle?

Kaveri tunnusti nykyään suhtautuvansa hieman rasistisesti Intia-Pakistan -akselilta tuleviin miehiin, huonojen kokemustensa perusteella. Useat ikävät tilanteet kun ovat olleet juuri kyseisistä maista tulleiden miespuolisten henkilöiden tuottamia. Muun muassa Barcelonassa metron ovella takapuolen koskettelu ja Italiassa juna-aseman penkillä ahdistava keskustelutilanne, joka päätyi tuntemattoman henkilön kysymykseen "saanko suudella sinua?".


Toinen kaveri kertoi viime viikolla kuinka hän oli yksi iltapäivä poikaystävää odotellessa mennyt kirjan kanssa hetkeksi Barcelonetan rannalle istuskelemaan. Vähän ajan kuluttua paikalle ilmestyi mies (en muista oliko kansalaisuudesta puhetta), joka oli tietenkin kunnon juttu-tuulella, eikä ymmärtänyt, että joku haluaisi vaan rauhassa lukea kirjaa. Kun kaverini rupesi puhumaan puhelimessa, ja toivoi samalla keskustelijan hävinneen, olikin tämä innokas vekkuli käynyt hakemassa kimpsut ja kampsut vain leiriytyäkseen kaverini viereen. Eipäs siinä sitten auttanut muu kuin häipyä pikaisesti paikalta ja unohtaa lukuhetki rannalla.

Vastaava tilanne sattui minulle tässä kotikulmilla muutama viikko sitten. Menin kirjan kanssa tuohon lähelle aukiolle, josta löytyy useita penkkejä ja jonne kokoontuvat myös naapuruston papat viettämään päivää. Sain aika kauan istua rauhassa, kunnes sitten vaihdoin varjon puolelle ja jäin vahingossa kuuntelemaan viereisellä penkillä olevien espanjalaisten nuorten miesten kännykkäradion sepustusta Egyptin mellakoista. Siitäkös ukko sai aihetta aikaseksi ja rupesi kyselemään ymmärränkö. Yleensä minun on vaikea olla ilkeä, joten väistämättä tulee pariin ensimmäiseen kysymykseen vastattua ystävällisesti. Kun sitten kuitenkin jatkoin kirjani lukemista, eikä toinen ymmärrä lopettaa kyselyä, menee siinä hermo. Mistä olet? Mikä sormus tuo on? Missä opit espanjaa? Kauan olet asunut täällä? Mitä opiskelet? Haittaako, jos istun tähän sun viereen? Paljonko sun maisteri maksaa? Ai onko sulla poikaystävä? jne. WTF? ja mikä näistä asioista kuuluu sulle? Eikö ole selkeä kiinnostuksen puuttumisen merkki, jos katse on kirjassa eikä keskustelutoverissa?


Vanhemmiltani ylioppilaslahjaksi saatu sormus on herättänyt huomiota aiemminkin. Aberdeenissä se oli usein mm. intialaisten miesten kiinnostuksen kohde. Saako sitä katsoa? Onko se sun poikaystävältä? Ei kun ihan varmasti vanhemmilta, onko se sun vanhemmilta? ja sitä rataa..

Yleensä tällaiset ahdistavat tilanteet on hankalia siinä mielessä, ettei tekisi mieli antaa periksi ja häipyä paikalta, vaan saada tehdä juuri sitä mitä tuli tekemään. Vaikka lukea rauhassa kirjaa. Millä oikeudella nämä hemmot tulevat sitten häiritsemään? Puhuttiin kaverin kanssa nimenomaan siitä, kuinka jätkien ei tarvitse tällaisia asioita miettiä. Tuskin kukaan nainen tulisi samalla lailla ahdistelemaan, jos Nico päättäisi mennä lukemaan kirjaa rannalle tai puiston penkille. Ei miesten tartte muutenkaan miettiä liikkumisiaan iltaisin tai pimeällä samalla tavalla kuin naisten, eikä miehet edes tajua kuinka paljon naiset näitä juttuja miettii.


Onko tämäkin joku kulttuurierojen piikkiin menevä juttu -ehkä he vain haluavat kaveerata ilman mitään muita odotuksia. Vai onko vaalea blondi idästä tuleville "helppo liberaali"? Todettakoon, että kumpikaan tarinoissa esiintyvistä ystävistäni ei ole blondi, eikä eurooppalainen. Väärin olisi leimata jostain tietystä maasta/alueelta tulevat miehet epäillyttäviksi häiriköiksi, mutta joskus liian monet ikävät tilanteet pakostakin johtavat tällaisiin johtopäätöksiin. 

Vastaavia tilanteita on kyllä tullut kohdattua ihan Helsingissäkin. Täällä juttua elokuulta 2010, kun turisti haluaa turista ja vastaavasti toinen bussimatkalla sattunut ahdistava tilanne luettavana täällä.

Kuvat taannoiselta iltakävelyltä Parc Güellissa.

15 kommenttia:

  1. Hong Kongissa vasta rasistisia ollaankin. En tieda johtuuko se siita etta taalta loytyy niin paljon porukkaa ihan joka puolelta maapalloa ja siihen viela lisaksi naiden kaikkien sekoituksia. Intia-Pakisukuiset (miehet) on kylla halveksutuinpia Filippiinien (naiset) kanssa. Osa intialaisista osaa olla kylla yhta alloja kuin aribit Ranskassa konsanaan, lopuissa ratkaisee raha kuten taalla aina. Huorien/kodinhoitajien asteikolla Filippiinit ovat ihan pohjalla ja siihen tulee heti peraan thait. Harmi silti tama leimaaminen, mulla on esim. intialaisia ja pakituttuja, jotka ovat koulutettuja ja kohteliaita (ja aivan okyrikkaita tosin...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa, kuulostaa vähän Dubain kaltaiselta menolta, sen mukaan mitä kaveri on sieltä kertonut.

      Poista
  2. Jep, näitä tulee eteen niin ulkomailla kuin ihan Suomessakin. Yleensä itse totean siihen vain että anteeksi, mutta haluaisin jatkaa kirjan lukemista. Tällä ovat usein luovuttaneet :) Liittyen vielä edelliseen postaukseesi: ihanaa että kirjoitit tästä aiheesta! Itse vietin BsAs:ssa puoli vuotta ja tuttuja sanojahan siellä oli. En vain ole koskaan tajunnut kunnolla erotella Espanjan ja Argentiinan sanoja. Myös yanqui-video oli ihan mahtava! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että tuollainen suorakehotus toimii! Yleensä vaan tuntuu, että ahdistavasta tilanteesta on helpointa vaan lähteä pois, niin ei tartte alkaa mitään selittelemään.

      Kiva, että tykkäsit kielipostauksesta, sanoissa on loppujen lopuks aika paljon eroja :)

      Poista
  3. Nyt täytyy kyllä muistuttaa että meille miehille pitää sanoa ihan suoraan. Ei me pölvästit tajuta vihjailuista mitään. Vaikka kuinka hienovaraisesti te naiset yritättekin asiat esittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että toit miesnäkökulman mukaan :) jotkut ei vaan tajua vaikka sanois suoraan ;)

      Poista
  4. Tää ahdisteluaihe on taas olut mullakin mielessä, kun kuulin yhden tytön työpaikallani joutuneen raiskausyrityksen uhriksi. Onneksi jäi yritykseksi. Itse esitän yleensä ymmärtämätöntä. Kerran istuin Lissabonin keskustassa odottamassa kaveria ja viereeni penkille tuli kaksi tummaihoista. Siitä vierestähän mulle huudeltiin kaikilla mahdollisilla kielillä hello-ola-bonjour-gutentag, että hermo meni! :D Jatkoin silti puhelimeen syventymistä ja olin kuin en huomaisikaan. Seuraavaksihan sieltä alkaa tulla tätä eläimellistä ääntelyä tssssss-shhhh. Että just joo. Missä on munkin arvo naisena, kun pitää kuin eläimelle äännellä? Miehet lähtivät mun jatkuvan ignooramisen seurauksena, mutta paria minuuttia myöhemmin toinen miehistä palaa mun luokse selkeästi juttelemaan, siinä vaiheessa mulla kiehui päässä niin pahasti, että mun katse ois voinut tappaa ja sihisin, että "don't talk to me". Raivostuttavaa! :D Itse osaan olla tosi tyly tietyn pisteen jälkeen, vaikka aluksi yritänkin olla ystävällinen tai vaan ignoorata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhiaa! yritän joskus tota ignooraamista myös, mutta sekään ei aina onnistu. Pitäis vain olla tiukempi sanainen, mutta joskus sekin tuntuu huonolta vaihtoehdolta.. koska sitten ne jatkaa inttämistä. :)
      toi "don't talk to me" varmaan auttoi sit loppujen lopuks? :D

      Poista
    2. Joo :D mies lähti kyllä aika äkkiä karkuun! sainpahan olla taas rauhassa

      Poista
  5. Tänään juuri ajattelin, että silloin kun täällä hyvää asiakaspalvelua saan ei-tutussa paikassa, niin se on useimmiten miehiltä. Palvelua ja huomiota vaan saa silloinkin, kun sitä ei sitä välttämättä kaipaa, esimerkiksi yksin kaupungilla. Kannatan Juhanin mainitsemaa suoraan sanomista, koska hienovaraisuus ei kuulu kaikkien sanastoon. Osaisinpa vaan tehdä sen paremmin ja pelkäämättä aggressiivista vastaanottoa. Riippuu tietysti paikasta ja tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuosta asiakaspalvelusta. Hienovaraisuus ei kyllä onnistu joka paikassa, muttei se suoraan sanominenkaan. Pitää osata analysoida paikka ja tilanne!

      Poista
  6. Mä oon kohdannut näitä tilanteita kans ihan kauheesti... kirjotin vähän aikaa blogiakin joka liittyi kohtaamisiin... Nykyään aika nopeesti vedän ilkeän vaimon roolin päälle, kyllä ne sillä aina kaikkoaa.. tosin enää tuskin on tarvesta kun lapsi roikkuu kainalossa ja sit kun se on iso niin ite onkin jo ihan oikeesti se ilkeä, vanha ja kurttuinen vaimo...hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mielenkiintoiselta blogilta kuulostaa :) nyt on varmaan tosiaan helpompi pitää häiriköt loitolla kun on vauva kainalossa :D

      Poista
  7. Todella osuva teksti! Monesti olen miettinyt aivan samaa että mikä siinä on kun ei saa rauhassa, yksin kulkea kadulla tai istua puistossa lukemassa. Onneksi suurin osa ymmärtää kun sanoo haluavansa olla rauhassa mutta on niitä vaikeampiakin tapauksia.

    Jokin aikaa sitten Querétaron keskuspuistossa oli taidemaalausnäyttely ja katselin siinä rauhassa tauluja kun meksikolainen mies heikolla englannilla tuli kyselemään, että pidänko teoksista. Vastasin kohteliaasti espanjaksi, josta mies vallan villiintyi ja innostuneena lähestyi ja alkoi kysellä nimeä, ikää, asuinpaikkaa ja syitä miksi olen Meksikossa. Lähdin kävelemään pois, mutta mies seurasi eikä millään suostunut lopettamaan kyselyjään. Pian huomasin, että hän haisi alkoholilta ja vaikutti jotenkin sekavalta (humalaiselta?) Hän tarttui käsivarteeni ja vaati saada puhelinnumeroa, mutta sanoin ettei minulla ole puhelinta. Seuraavaksi hän kysyi osoitettani, mutta sitä en suostunut antamaan. Mies sitten antoi minulle numeronsa ja vakuutteli että minun olisi soitettava hänelle seuraavana päivänä. Vastasin vain että juujuu tottakai. Kun mies lopulta päästi irti lähdin ripeästi kävelemään ja mutkittelemaan katuja, jotta saisin hänet mahdollisesti eksytettyä...Tämä oli ahdistavin ahdistelukokemus tähän asti mutta onneksi että näitä ei kovin usein tule vastaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ei kuulosta yhtään mukavalta tilanteelta, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuollaiset jutut tuntuu jotenkin hassuilta jälkikäteen aina kun miettii, että tuliko sitä liioiteltua, mutta toisaalta on se kumma kun ei saa rauhassa olla.

      Poista