23. maaliskuuta 2014

Kysymyksiä ja vastauksia

Sekä Nelli, että kaimani Kanadasta heittivät kysymyshaastetta tänne Barcelonan suunnalle. Kiitos molemmille! Olen tällä kertaa oikein tylsä ja jätän faktat välistä, sillä päätin keskittyä näihin 22 kysymykseen, koska näissäkin on jo miettimistä.

1. Mielestäsi paras asia Suomessa/suomalaisessa kulttuurissa? 
Ensimmäisenä tulee heti mieleen sellainen perus rehellisyys. Ihmisiin voi yleensä luottaa, eikä koko ajan tarvitse olla miettimässä, että viilaako toi nyt mua linssiin ihan kuusnolla. Ja tähän samaan kastiin menee tietenkin se, että ihmiset noin peruspiirteittäin tarkoittavat sitä, mitä sanovat. Ei tarvitse yrittää lukea rivien välistä ja kaunistella turhaan keskusteluja. Konkreettisena asiana parasta on mökki, järvi ja sauna.

2. Mikä on lempiyksityiskohtasi kodissasi? Kuvankin voi laittaa!
Tässä uudessa kämpässä se taitaa olla mun "maailma-alttari". Hehe. En viitsinyt ruveta naulomaan seiniä pilalle, joten nuppineulamaailma sai jäädä lipaston päälle ja sen eteen asettuivat sopivasti lahjaksi saadut Kivi-lyhdyt. Yläpuolelta löytyy vielä buenosairesilaisesta kahvilasta mukaan lähtenyt maailma-juliste. Tämä alttari ja mun pallovalot!


3. Minkälaisen tatuoinnin ottaisit?
En voisi kuvitella ottavani tatuointia, mutta joskus nuorempana muistan miettineeni, että jos joku tatuointi pitäisi valita, niin se olisi varmaan joku mielikuvituksettoman siro perhonen, ja yksivärisenä ehdottomasti. 

4. Mikä on ihanin asia, joka sinulle on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana?
Ehdottomasti se, että päästiin viettämään joulua Suomeen mun perheen kanssa ja vuodenvaihdetta Argentiinaan Nicon perheen kanssa. Ja myös se, että onnistuin toteuttamaan lähes kymmenvuotisen haaveen matkustaa Guatemalaan. 

5. Minkälaisen interreili-reitin tekisit?
Olen haaveillut interreilistä jo yli 10 vuotta, mutten ole vieläkään saanut sitä toteutettua. Voisin kuvitella, että nyt jos pitäisi reittiä suunnitella, niin suuntaisin lähinnä ihan uusiin maisemiin. Sopiva reitti voisi kulkea Puolan, Slovakian ja Unkarin kautta, vieden sitten jo tutumpien Kroatian, Bosnian ja Italian läpi Keski-Eurooppaan. Jos aika ja raha ei olisi esteenä, niin kävisin tietenkin läpi kaikki Euroopan maat! Haluaisin käydä läpi kaikki italialaiset, espanjalaiset ja portugalilaiset pikkukylät.

6. Mihin olet erityisen tyytyväinen itsessäsi?
Tämä on aika paha. Voisi kai sanoa, että olen tyytyväinen itsessäni siihen, että olen uskaltanut ja pystynyt saavuttamaan unelmat ulkomailla opiskelemisen ja asumisen suhteen. Olen kasvanut siitä pienestä ujosta tytöstä ulos ja uskaltanut lähteä maailmalle. 

7. Nimeätkö koskaan mitään esineitäsi?
En taida nimetä esineitä, en ainakaan muista että olisin koskaan niin tehnyt.

8. Mikä on paras/mielenkiintoisin museo, jossa olet käynyt?
En yleensä kovin perusta museoista, varsinkaan taidemuseoista. Mielenkiintoisimpia on olleet sotamuseo Prahassa, johon päädyimme englantia osaamattoman taksikuskin suosituksella, koska se löytyi hostellimme naapurista sekä Argentiinan Córdobassa diktatuurin ajasta kertova Museo de la Memoria. 

Museo de la Memoria, Córdoba, Argentina

9. Minkä maan ilmasto on mielestäsi ihanteellisin? 
En ole kai vielä löytänyt sitä ilmastollisesti ihanteellisinta maata. Täällä Barcelonassa (sanon BCN, koska ilmasto vaihtelee aika paljon Espanjan sisällä) on suht ihanteellinen ilmasto, mutta ajoittain vähän liiankin tuulista. Olisi kiva asua maassa, jossa 20 astetta olisi keskilämpötila vuoden ympäri, mutta sitten ikävöisin liikaa talvea. En myöskään oikein kestä korkeita kosteusprosentteja. Suomen ilmasto olisi täydellinen, jos talvi kestäisi maksimissaan kaksi kuukautta. Mistä sellaisen paikan löytää?

10. Mikä on lempiravintolasi ja mitä siellä yleensä tilaat?
Tällä hetkellä yksi lempiravintoloistani on ehdottomasti syyrialainen Ugarit, joita löytyy Barcelonasta useampiakin. Siellä tilataan melkein aina tabboulehta, sekä sellainen combo-lautanen, jonka mukana tulee vähän falafelia, vähän lihaa pitaleivän välissä, hummusta sekä jotain munakoiso-sosetta. 

11. Jos joutuisit kuvittelemaan itsesi 70-vuotiaana, niin minkälainen mummo olisit?
Haluaisin olla pullantuoksuinen mummo, joka neuloisi mahdollisille lapsenlapsille villasukkia sekä silloin tällöin matkustelisi maailmalla. Ja leipoisi karjalanpiirakoita!

12. Jos sinulle tarjottaisiin mahdollisuutta lähteä turistimatkalle Pohjois-Koreaan, lähtisitkö, ja miksi/miksi et?
Lähtisin ehdottomasti, miksi ei? Olisi mielenkiintoista nähdä miltä siellä todellisuudessa näyttää, vaikka toisaalta tiedostan, ettei turisteille kovinkaan todellista todellisuutta varmaan näytettäisi. Yrittäisin ottaa paljon kuvia ja raportoisin matkasta sitten jälkikäteen joka suuntaan. 

Ilmastollisesti ihanteellisesta maasta löytyisi ehdottomasti palmuja!

13. Typerin tai ärsyttävin asia nykyisessä asuinmaassasi?
Tää on aika vaikea kysymys. Heti ensin tuli kyllä mieleen katalaani täällä Barcelonassa, vaikkei se koko maata koskekaan. Joskus tuntuu, että ylimääräinen kieli mutkistuttaa asioita ihan turhaan ja sitä ilman pärjäisi hyvin. Varsinkin kun joillain ihmisillä kieleen liittyy niin vahvasti kulttuuripoliittinen merkitys, mikä on tietenkin ihan luonnollista maan historian huomioon ottaen. Ei se yleensä arkeen vaikuta, mutta satunnaisesti silloin tällöin sen olemassaolo ärsyttää. Ja on muuten jännä, että se on niin lähellä espanjaa, että paikalliset saattavat kirjoittaa ja puhua espanjaa väärin nimenomaan katalaanin takia. Usein sanat, jotka kirjoitetaan b-kirjaimella espanjaksi katalaaniksi niissä on v, esimerkiksi nyt "grabar" (nauhoittaa) vrs. "gravar". Ja koska ne lausuttaessa kuulostaa ihan samalta, menee ne helposti sekaisin. 

14. Jos et voisi asua nykyisessä maassasi etkä Suomessa, minne muuttaisit?
Australia ja Kanada voisivat molemmat olla listan kärjessä, jos ne ei olisi niin karmean kaukana kaikesta muusta, erityisesti sekä Suomesta että Argentiinasta.

15. Voisitko kuvitella olevasi kotiäiti?
En usko, että voisin.. en ainakaan tällä hetkellä. Voisin kuvitella tulevani hulluksi kotiäitinä. Tarvitsen jonkun rutiinin, että saan asioita tehtyä. Olen aina suunnitellut luovani oman työuran, joten en voisi ainakaan tällä hetkellä kuvitella jääväni kotiäidiksi, tekemättä töitä kodin ulkopuolella.

16. Jos sinusta tehtäisiin reality-sarja, mitä se käsittelisi ja mikä olisi sen nimi?
Se voisi käsitellä maailman eri kaupunkien kahviloita, joissa istuskelisin siemailemassa kahvikupposta samalla kun haastattelisin paikallisia maan arjesta. Nimeksi voitaisiin laittaa vaikka "Kahvilla maailmalla". Heh. 

Brunch & Cake -brunssipaikka Barcelonassa.

17. Onko sinulle vaikeampaa höpsötellä vai olla vakava?
Kuvittelisin, että molemmat luonnistuu. Toisaalta joskus tulee höpsöteltyä myös vakavammassa tilanteessa.

18. Jos saisit muuttaa yhden asian ulkoisessa olemuksessasi, niin mikä se olisi vai muuttaisitko mitään?
Olisi kiva omistaa kapeammat pohkeet, jotta olisi helpompi ostaa housuja. Usein vyötäröltä sopiva koko jää pohkeista kiinni tai sitten pohkeistä läpi menevät housut ovat liian suuret vyötäröltä. En kai sovi muottiin. Mutta olen oppinut olemaan sinut ulkonäköni kanssa, joten en nyt lähtisi varsinaisesti mitään muuttamaan.

19. Viettäisitkö mieluummin päivän käärmeitä kuhisevassa viidakossa vai meressä alueella, jossa on nähty haita?
En voi sietää käärmeitä, joten valitsisin meren. Varsinkin, jos siellä olisi mahdollista hillua jonkinlaisessa paatissa, eikä uida meressä haiden seassa. 

20. Mitä kieliä puhut?
Suomen lisäksi sujuvasti englantia ja espanjaa. Ranskan ja ruotsin kanssa olen jo vähän hakusessa, ymmärrys toimii, mutta sanoja joutuu hakemaan niin paljon, ettei tavallinen keskustelu ehkä kovin pitkälle kantaisi. Olen opiskellut myös Brasilian portugalia ja klassista arabiaa, mutta en kyllä voi sanoa puhuvani kumpaakaan kieltä muutamaa lausetta enempää. Keskustelu ei sujuisi. 

21. Jatkokysymys: Toivoisitko, että osaisit enemmän kieliä?
Haluaisin petrata ranskan taitoja ja oppiaa puhumaan arabiaa. En koe tätä jälkimmäistä ainakaan kovin realistiseksi tällä hetkellä, mutta ehkä vielä joku päivä. Haluaisin osata paljon enemmän kieliä, mutta nämä nyt ehkä ensimmäisinä. Jos joskus päädyn asumaan johonkin maahan, jonka kieltä en vielä osaa, niin yrittäisin varmasti opiskella sitä.

22. Mikä biisi soi taustalla, jos kuuntelet musiikkia just nyt?
Just nyt soi Of Monsters and Menin Dirty Paws. Tuun ehkä vähän jälkijunassa, mutta löysin bändin vasta viime viikolla kun katsottiin Nälkäpeli 2 ja etsin loppubiisin bändin. Sen jälkeen olen kuunnellut bändin levyä repeatillä koko viikon. Olen ihan fiiliksissä koko "My Head is an Animal" -levystä. Ja leffakin oli hyvä!

Oi Meri, ja oi Barcelona.

Kiitos tytöille mielenkiintoisista ja haastavista kysymyksistä. Tämä haaste on tainnut kiertää jo useassa lukemassani blogissa, joten en nyt laita sitä eteenpäin. Sen sijaan haastan ystäväni Lauran raportoimaan pikimmiten hänen Pakistanin seikkailustaan ja pakistanilaisista häistä!

22 kommenttia:

  1. Ihana toi maailma-alttari :D Ja mä haluan kanssa pallovalot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita mulle väritilaus, niin käyn hankkimassa sulle omat!

      Poista
    2. Oikeesti? Se olis ihan mahtavaa! Ma haluaisin mieluiten sellaisen luonnonvalkoisen ja pehmean beigen yhdistelman (jos loytyy). Tai kokonaan luonnonvalkoiset. Olis ihan superia jos viitsit, voin lunastaa ne sulta sit kesalla :)

      Poista
    3. Joo, tottakai. Laitan sulle sitten whatsapp-viestillä kuvia kun tulee vastaan seuraavan kerran :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia. Täällä on toinen, joka ei pahemmin perusta museoista. Mun painajaismuseo on sellainen, missä on vanhoja postimerkkejä, kirjeitä jne. kielellä, josta en ymmärrä mitään. Olen käynyt jossakin Euroopan kaupungissa tuommoisessa museossa, ja siitä jäi aika pahat traumat museoita kohtaan. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuollainen museo kuulostaa hieman painajaismaiselta, varsinkin jos niistä ei todellakaan ymmärrä mitään.

      Poista
  3. Hyviä kysymyksiä ja vastauksia myös! Mua rupesi huvittamaan kohdassa "Nimeätkö esineitä" että meillä oli lapsuudessa kesäisillä soutelureissuilla järvellä mukana "Ismo ilmapatja".... :D

    VastaaPoista
  4. Super mielenkiintoista! Jo ennen tekstia huomasin, etta olit napannut Panista mukaan maailmapaperin, jota himoitsin itsekin. Hyvaa mainosta maiden ja merten yli. Kuulostan muuten nyt jo, alle kolmekymppisena, sun pullamummolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan luvalla sain sellaisen puhtaan mukaan ja se selvisi ehjänä tänne asti :) Sulta puuttuu siis vaan lapsenlapset, mutta nyt taitaa olla sobrina (vaiko -o), eikö niin? :)

      Poista
  5. Mielenkiintoisia vastauksia! Oi ihana Barcelona tosiaan :)

    VastaaPoista
  6. Jee nämä on kivoja aina nämä haasteet! Klassisen arabian taito kuulostaa ihan huikealta, uskoisin että siitä olisi tietyissä jutuissa paljon hyötyä:) Kuten kielitaidosta yleensäkin. Yritän itse tuota italiaa opetella parhaani mukaan, saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siitä olis kyllä hyötyä ihan varmasti jos osaisi oikeesti jotain :) Italia on ihana kieli, sitä olisi myös kiva osata puhua sujuvasti.

      Poista
  7. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia! :) Hih, ihmettelin tuossa nimeätkö esineitä-kohdassa, etteikö edes lapsena? ;) Ps. Huomasin, että loppupään numerot ovat hieman epäloogiset. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos huomautuksesta! Jäi numeroiden editoinnit kesken kun yhdistin 11+11 kysymystä :D
      Yritin ihan miettiä, että olisinko lapsena nimennyt edes jotain pehmoleluja, mutta en muistanut yhtäkään nimettyä esinettä. Ehkä äiti osaisi vastata tähän paremmin :) Sisaruksia ja vanhempia on sitten tullut nimiteltyä mitä erikoisimmilla lempinimillä senkin edestä..

      Poista
  8. Kivoja vastauksia ja aivan ihana tuo maailma-alttari! :) Ja jos löydät tuon ilmastollisesti täydellisen asuinpaikan jostain, niin tähänkin suuntaan saa vinkata! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lupaan raportoida, jos sellainen paikka löytyy :)

      Poista
  9. Mielenkiintoisia vastauksia, oli kiva lukea :).

    VastaaPoista
  10. Kiva kun jaksoit vastailla, ja vielä tuplamäärän! Kuulostaa hyvältä tuo realitysarja, eikun tuotantoyhtiötä etsimään ;)

    VastaaPoista