Israelista, Palestiinasta ja maailman vääryyksistä

Iänikuinen konflikti Israelin ja arabien välillä on taas tapetilla kun viime viikolla NYCissä järjestettiin YK:n yleiskokous, jossa Palestiina halusi muiden maiden tunnustavan valtion YKn täysivaltaiseksi jäseneksi. Siitä lähtien kun asuin perheeni kanssa muutaman kuukauden Israelissa vuonna 1996, on Palestiina-Israel ongelma kysymys aina herättänyt huomioni ja kiinnostukseni. Sen takia otin toissa vuonna yliopistossa Lähi-idän politiikkaa käsittelevän kurssin ja valitsin juuri arabien ja Israelin välisen konfliktin esseeni aiheeksi.

Jo silloin 9-vuotiaana tuntui uskomattomalta ja samalla ehkä pikkasen jännittävältä piilotella heprean kielellä varustettuja muovikasseja ja ruokapaketteja aina rajaa ylittäessä Israelista Syyrian puolelle. Ennen muuttoa Israelista Syyriaan kaikista vihkoista piti tussilla sotkea kaikki heprean kielinen teksti ja jopa pehmolelujen kangaslappuset ja pesuohjeet piti leikata pois, mikäli niissä oli yhtään heprean aakkosia. Suttasin sitten kouluvihoista heprean kielistä tekstiä piiloon ja jopa liimasin päälle tarroja ja paperin palasia. Sitten rajalla jännitettiin, ettei rajavartija vahingossakaan löytäisi auton takakontista mahdollisesti sinne unohtuneen jäljen israelilaisten kielestä. Kuinka naurettavaa? Rajalla kaikille oli päivänselvää, että tulimme maahan juuri Israelista. Mutta Syyriaan ei saanut kuljettaa sanaakaan kirjallista hepreaa.

Aihe on ihan henkilökohtaisistakin syistä nyt ajankohtainen, sillä ostin muutama viikko sitten lennot Israeliin lokakuun lopulle. Nico täyttää sillon vuosia ja on päättänyt juhlia niitä poissa Aberdeenin harmaudesta siskonsa perheen luona Jerusalemissa. En ole käynyt maassa sitten vuoden 1997, vaikka olen pitkään siitä haaveillut. Yks päivä rupesin miettimään, että mitä jos palestiinalaisten ja Israelin välit kiristyvät entisestään ja Lähi-idässä rupeaa taas pommit räjähtelemään. Toisaalta muistan kuinka Israelissa asuessamme huomasimme, miten mediassa liioitellaan monia juttuja, eikä tilanne ollenkaan tuntunut paikan päällä niin vakavalta kuin mitä Suomessa uutiset antoivat sukulaisille ymmärtää.

Viime viikolla posti toi amazonilta tilaamani kirjan "Extreme Rambling -walking Israel's barrier. For fun." Olin bongannut sen Akateemisen hyllyssä muutama viikko sitten kun kuljeskelin siellä tappamassa aikaa. Kirja kertoo englantilaismiehestä, joka päätti kävellä Israelin rakentaman, Länsirannan ja palestiinalaiset rajaavan muurin, päästä päähän. Ihan vaan huvikseen. En ole täysin varma kuinka suuri osa muurista on jo rakennettu, mutta valmistuessaan sen on tarkoitus olla yli 700km pitkä. Se rajoittaa lähinnä palestiinalaisten kulkua, sillä israelilaisten on paljon helpompi kulkea miten kukin haluaa. Muurin rakentaminen on pahentanut palestiinalaisten oloja entisestään aivan suunnattoman paljon.

Engelsmanni päättää kävellä osan ajasta palestiinalaisten puolella ja osan israelilaisten puolella ja samalla haastatella paikallisia. Kirjoitustyylistä huomaa heti, että kyseessä on englantilainen, eikä jenkki. Kaikki naiivuus on jätetty pois ja asioihin suhtaudutaan lähinnä ironialla ja jopa briteille tyypillisellä mustalla huumorilla. Brittityyli sopii mulle paljon paremmin.

Vuoden 1917 Balfour Declaration (Balfourin julistus) antoi juutalaisille luvan rakentaa oma valtio Palestiinaan. Tämä Mark saa tottakai kuulla asiasta jokaiselta vastaantulevalta palestiinalaiselta. Lord Balfour oli nimittäin britti, mutta syntynyt Skotlannissa, eikä monikaan tunne Englanti, Skotlanti, Britannia .käsitteiden eroja (apua siihen löytyy täältä).

Ongelma on se, että tämän, vielä minulta kesken olevan, kirjan lukeminen saa minut entistä vihaisemmaksi ja on mahdoton käsittää, miten joku voi puolustaa israelilaisia ja heidän julmaa sortopolitiikkaansa. Maailmassa on niin paljon vääryyksiä ja jostain syystä tykkään kituuttaa itseäni katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja niistä vääryyksistä.

Miten sitten voin esittää tuiki tietämätöntä kun vihdoin saavun Tel Avivin lentokentälle? Tiedän Israelin rajaviranomaisten jäykkyydestä ja stressaavista kyselytuokioista maahan pyrkiessä, vaikken ole sinne ikinä lentokoneella aikaisemmin mennytkään. On varmaa, että paras tapa on olla kuin ei oliskaan ja kuin ei tietäisi maailman politiikasta yhtään mitään.

Olipa taas maanantai!

Viime perjantaina (joo, mun piti puhua maanantaista) multa viimein leikattiin pois viisaudenhammas -tai ehkä kaksi. Mene ja tiedä. Podin sitten koko viikonlopun tätä leikkausta kotona, suurimmaksi osaksi sängyn pohjalla poski turvoksissa. Kuvitelkaa suuhunne neljä perunaa. Ja kaikki neljä perunaa vasempaan poskeen. Sellainen fiilis mulla oli. Hah! Purra et pysty. Söin sitten perjantaina mehukeittoa, jugurttia ja vispipuuroa. Piti syödä vain kylmää ja pehmeää ruokaa. Rupesi nopeasti kaikki makea ällöttämään ja teki mieli jotain suolasta. Olin koko päivän ihan nälässä ja illallakin menin heti nukkumaan kun rupesi vähän nälkä vatsanpohjassa kurnimaan.

Eilen illalla rupesin sitten tutkimaan vastaanotolta mukaan saamaani laskua. Siinä luki "vaativa hampaan poisto" ja "vaativa hampaan poistoleikkaus". Ajattelin, että onpas ne ovelasti laskuttaneet multa samasta hampaan poistosta kahteen kertaan. Sillä eihän poisto ja poistoleikkaus voi olla kaksi eri toimenpidettä samalle hampaalle.

Tänään päätin soittaa hammaslääkäriin kysyäkseni laskuun selvennystä. Tyttö rupesi etsimään tietokoneelta tietoa mun perjantain operaatiosta ja kertoi lääkärin merkinneen tiedostoihin kaksi hampaan poistoa. Ai kappas! Minulta olikin poistettu kaksi viisaudenhammasta yhdellä kertaa. Tuli pikkasen tyhmä fiilis, enkä voinut muuta kuin nauraa. Taisi olla tyttö langan toisessakin päässä vähän huvittunut. Yritin sitten töissä piilossa muilta tunnustella sormella, onko vasemmasta poskesta myös ylärivistöstä poistettu hammas. Kai sieltä on. On vielä sen verran ahtaat paikat tuolla suussa, että on paha mennä sanomaan mistä perjantaina on sörkitty. Mutta ei ihme, että poski turposi enemmän kuin viime vuonna.

Jotta ette pitäisi mua ihan aivottomana blondina, mainittakoon, että olin siis kirurgilla leikkauttamassa viisaudenhampaan ja kyseessä oli sedaatio-toimenpide. Google sanoo, että sedaatio on toiselta nimeltään "kevytnukutus". Olin siis muutaman hammaslääkärin tuolissa vietetyn sekunnin jälkeen ihan kanttuvei enkä muista koko operaatiosta yhtään mitään. Olihan meillä lääkärin kanssa puhetta useammankin hampaan leikkauksesta, mutta lääkäri antoi ymmärtää, että ylähampaita voi olla liian aikaista leikata. No ei sitten tainnutkaan olla. Eikä lääkäri maininnut asiasta minulle mitään muutama tunti myöhemmin kun vihdoin heräsin mukavasta sängystä heräämöstä ja olin saanut mansikkaeskimon napaan. Enkä tajunnut asiasta kysellä. Ilmeisesti kuitenkin minulla on nyt kaksi viisaudenhammasta vähemmän. Se tarkoittaa, että 1/4 on enää jäljellä.

Voisin vielä lopuksi kertoa eilisestä leipurikokemuksestani kun ensimmäistä kertaa elämässäni tein juustokakkua. Kyseessä oli vadelmainen valkosuklaajuustokakku. Se vaikutti täydelliseltä kunnes se oli tänään ollut muutaman minuutin tarjoilupöydällä vieraita varten. Jokin meni mönkään ja kakku rupesi sulamaan silmissä.. joten sen pituinen se. Enpäs kerrokaan siitä leipomiskerrasta.

pala Argentiinaa Suomessa vol. 3

Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että pitkästä aikaa vietin suurimman osan kesäpäivistä lomaillen ja vain muutaman töitä tehden. Onni onnettomuudessa, kun varsinaiset työsuunnitelmat eivät onnistuneetkaan, oli se että viimeinkin 6 vuoden odotuksen jälkeen sain mun host-siskot Argentiinasta visiitille. Melisa ja Gisela ei olleet koskaan ennen käyneet Euroopassa, mutta näkivat nyt Prahaa, Berliiniä, Barcelonaa, Helsinkiä ja Tallinnaa yhdellä kertaa. Stressasin etukäteen heidän kanssa matkustamista ja varsinkin ruokailuja, sillä olen pitänyt tyttöjä aika nirsoina.. ainoat pienet ja vähäiset hampaankiristykset reissulla sainkin ruokapaikan valinnan ongelmallisuudesta.

Kaikki muuttui Suomessa. Molempien tyttöjen mielestä yksi parhaista asioista Suomessa oli ruoka! En ole ikinä nähnyt kummankaan syövän niin paljon ja niin erilaisia juttuja. Gisela on ehkä yksi maailman nirsoimmista ihmisistä, mitä tulee syömiseen. Ei kelpaa vihannekset, ei hedelmät eikä muutkaan herkut. Tyttö rakastui ruisleipään ja söi sitä joka päivä yllin kyllin. En voinut uskoa sitä. Perunat, sillit, lohi, poronkäristys, karjalanpiirakat ja kaikki maistuivat molemmille. Ja Aino-jäätelöt, joita söimme lähes joka päivä!

Kauppatorin lihapiirakat meni nopeasti suihin!

Oli ihana päästä näyttämään siskoille Suomea ja mun kulttuuria, viimeinkin. Harmi vaan, että heinäkuun helteet loppuivat heti kun saavuimme Suomeen. Vein tytöt mm. meidän läheiseen, suureen K-kauppaan, jossa he ihmettelivät esimerkiksi leipä- ja juustohyllyjen valikoimien määrää. He olivat ihan ymmällään, että n. 2 ja puolen viikon aikana söimme lähes joka päivä erilaista leipää. Jo pelkästään tiskikoneen täyttö sai tytöt innostumaan. Saati sitten pullonpalautuskone ruokakaupassa. Stockmannin Akateemisen kirjakaupan paperiosasto herätti myös ihmetystä.. kaikki kynät ja pikkutavarat kun ovat käsinkosketeltavissa eikä myyjän takana piilossa.

Paljon ihmetystä herättivät myös Helsingin betonikilpparit!

Mökillä puusauna ja järvi olivat tottakai erikoisia suomalaisia juttuja. Heti ensimmäisenä viikonloppuna lähdimme mökille ja kaikki kolme argentiinalaista (tytöt ja herra N) uskaltautuivat saunaan ja viileään järviveteen. Pieni souturetki oli myös jotain aivan uutta. Samoin kuin järjetön määrä metsää. Etelä-Argentiinasta löytyy kyllä alueita, jotka järvi- ja metsämaisemallaan muistuttavat Suomea, mutta tytöt ovat kotoisin kuivemmasta Mendozasta. Yllättävää oli, että tytöt lähtivät mielellään seuraavanikin vkonloppuna mökille ja uskaltautuivat uudestaan saunaan ja järveen.

Liivit loppuivat kesken, joten soutaja sai pärjätä ilman.

Yllätyksekseni ihmetystä herättivät (jo Prahassa!) pussilakanat. Voi että kun argentiinalaiset olivat hukassa pussilakanoiden kanssa, eivätkä ollenkaan voineet ymmärtää sen logiikkaa ja käyttötarkoitusta. Kun sitten selitin siitä heille, taisivat he innostua sen käytännöllisyydestä. Tosiaan, en ole kyllä esimerkiksi Ranskassa tai Argentiinassa ikinä pussilakanoihin törmännyt.

kuinka päädyin Skotlantiin?

Minulta on taas viime aikoina kovasti kyselty, miksi oikein lähdin Skotlantiin opiskelemaan. Helppo ja nopea vastaus on, että "koska siellä voi opiskella ilmaiseksi". Moni ei tiedä, että EUn kansalaisten ei tarvitse maksaa alemmasta korkeakoulututkinnosta pennin hyrrää -tai punnan hyrrää- Skotlannissa (poikkeuksena englantilaiset). Itselleni tämä tieto oli merkittävä yliopistoja ja tutkintoja googlaillessa viisi vuotta sitten. Tottakai Skotlantiin lähtöön vaikutti moni muukin seikka ja rupesin tässä miettimään miten pitkälle taaksepäin ajassa oikein pitää mennä..

Oli vuosi 1996 kun muutimme perheeni kanssa vuodeksi ulkomaille. Kävin neljännen luokan kokonaan ulkomailla ja opiskelin englanninkielisessä koulussa, kahdessa eri maassa. Opin englantia "puhumalla" sitä ikätovereideni kanssa ja sain kavereita mm. Ruotsista, Irlannista, Norjasta, Chilestä ja Argentiinasta. Nautin jo silloin aivan suunnattomasti siitä kansainvälisestä ilmapiiristä. Matkustelu, kansainvälisyys ja eri kulttuurit iskostuivat mieleeni silloin pysyvästi.

ensimmäiset argentiinalaiset kaverit ja Macarena (1996)

Yläasteikäisenä haaveilin kovasti opiskeluista ulkomailla. En siinä vaiheessa tiennyt mistään vaihto-oppilasvuosista, mutta selailin kavereiden kanssa tarkkaan kielikurssien mainoksia -päädyin vuosia myöhemmin kielikurssille Etelä-Ranskaan. Katselin viikonloppusin telkkarista Sweet Valley Highta ja Dawson's Creekiä ja mietin, miten coolia high school -elämä olisi. Voisi kuvitella, että olisin halunnut lähteä Jenkkeihin vaihto-oppilaaksi..

Yhtenä kesälomana katselin mtv3 chattiä, taisi olla vuosi 2002 juuri ennen lukion aloittamista, kun "juontajina" ja "haastateltavina" oli kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat juuri palanneet vaihtarivuodelta Brasiliasta. Silloin sain tietää vaihto-oppilasvuoden mahdollisuudesta ja rupesin tutkimaan asiaa lisää. Yksi kavereistani lähti vaihtoon heti seuraavana vuonna, mutta minä olin liian arka ja ujo hakemaan vaihtoon.

Vuotta myöhemmin heräsin ajatukseen uudestaan ja tajusin vaihto-oppilasvuoden olevan vielä mahdollista, vaikka olin jo lukion toisella luokalla. Meillä oli juuri ollut kotona vaihtari Australiasta ja kaverini oli vaihdossa Italiassa. Päätin hakea vaihtoon Espanjaan, Argentiinaan ja Chileen, koska halusin oppia espanjan kieltä. Lopulta Argentiina meni Espanjan edelle, koska se kuulosti paljon eksoottisemmalta ja sijaitsi monta tuhatta kilometriä kauempana. Muistan perustelleeni päätöstä myös niin, että "Argentiinaan on varmasti vaikeampi lähteä omin päin myöhemmin, kun taas Espanjaan on helpompi lähteä lomalle noin vaan". Argentiina meni Chilen edelle, koska Argentiina vaan tuntui jotenkin paljon "läheisemmältä" ja toisaalta Argentiinan nimi viittaa hopeaan, jonka kemiallinen merkki on sama kun mun nimikirjaimet (tätä linkkiä en miettinyt vuonna 2004, vaan keksin sen nyt). Päätökseen vaikutti myös se, että argentiinalaiset kaverini 10 vuotta aiemmin olivat vaikuttaneet sympaattisemmilta kuin chileläiset kaverini. Ihan oikeasti. En tosiasiassa tiennyt kummastakaan maasta yhtään mitään vaihtoon hakiessani.

Miten tästä päästään yliopisto-opiskeluihin?

Argentiinasta palattuani koin kovan kulttuurishokin Suomessa. Silloin tajusin myös kokeneeni jonkin asteista kulttuurishokkia 10 vuotta aiemmin Suomeen palattua. Halusin ehdottomasti lähteä ulkomaille opiskelemaan ja mietinkin Argentiinaan lähtemistä yhtenä vaihtoehtona. Lopulta päädyin ajatukseen, että "kanditutkinto olisi hyvä tehdä Euroopassa" ja rupesin katsomaan yliopistoja Briteissä ja Espanjassa. Kun sitten kuulin, että Skotlanissa ei tarvitse maksaa lukukausimaksuja kun taas Briteissä maksetaan tuhansia, rupesin tutkimaan skottiyliopistojen valikoimia. Aberdeenin yliopistoon päädyin ihan puhtaasti sen takia, että siellä pystyin jatkamaan espanjan kielen opiskelua, sekä opiskelemaan kansainvälisiä suhteita ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta yhdessä. Pisteen iin päälle antoi se, että tämä Aberdeenin "International Relations & Hispanic Studies"-tutkinto mahdollisti vaihtovuoden Argentiinassa. Innostuin tutkinnosta ja yliopistosta luettuani esittelytekstin, jonka mukaan tutkintoon kuului pakollinen vaihto espanjankielisessä maassa. Sitten näin kuvan Aberdeenin pääkadulta, jossa näkyi Virgin-musiikkikauppa ja päätin hakea sinne opiskelemaan.

Näin siis päädyin opiskelemaan Skotlantiin. Kuinka yksinkertaista.

Hawaijista ja postikorteista

Mua odotti tänään kotona tällainen yllätys.

Kaveri "joutui" matkustamaan maailman toiselle puolen häihin. Morsiusneidoksi Hawaijille*. 

Lucky bastard! (suurella sydämellä)

Kortti on kirjattu 16.8. Missäköhän se on kuljeksinut nämä viikot? Olisi mielenkiintoista selvittää sen reittiä. Viime vuonna mun Buenos Airesista lähettämäni kortit tuli Suomeen pari kuukautta "myöhässä" ja ne oli kulkeneet Meksikon kautta, sillä niissä oli jostain syystä joku Meksikon postitoimiston leima. Onkohan joku kuvitellut, että Suomi on sielläpäin? Vai onkohan ne vaan vahingossa hypänneet väärään lentokoneeseen? Ihmeellinen maailma.

Takaisin Hawaijille. Rupesin tässä vaan miettimään, että pääsenköhän koskaan itse käymään Hawaijilla. Ja onkohan tuollaisia maisemia oikeasti olemassa? Niitä näkee vaan postikorteissa ja julisteissa. Olisi mahtavaa päästä näkemään tuollainen auringonlasku livenä. Mikäli kortin lähettäjä haluaa tulla julki, hän voi itse kertoa näkyikö tuollaisia maisemia siellä paratiisi-saarilla. Onkohan kaikki siellä onnellisia? Kuka ei olisi onnellinen katsoessaan tuollaista auringonlaskua.

Tähän sopii tää ihanan rento rallatus.

*Vähänkö typerää, että suomeksi oikea kirjoitusmuoto on Havaiji. Minä en ainakaan suostu kirjoittamaan sitä niin.