Kulunut kesä oli siitä erikoinen, että se kului ihan sumussa. Jotenkin tuntuu siltä, etten edes ehtinyt saada siitä kunnon otetta ennen kuin se oli jo ohi. En tiedä johtuuko se siitä, että kesäkuun alku meni reissussa Guatemalassa ja heti juhannuksen jälkeen aloitin uudessa työpaikassa. Olin menneenä kesänä ensimmäistä kertaa sitten 2012 koko heinäkuun töissä ja vaikkei ne heinäkuun kesäkelit mitään erikoisen upeita olleetkaan, tuntuu ettei koko heinäkuusta jäänyt mitään käteen. En edes muista koska olisin viimeksi viettänyt syntymäpäiväni töissä! Ehkä vuonna 2010. Vanhempieni mökillekin ehdimme koko kesän aikana tasan kerran, vaikkei meillä varsinaisesti viikonloput mitenkään hurjan täynnä ohjelmaa olleetkaan.
Viime viikolla kävin eräässä kirjakaupassa Helsingin keskustassa. Siellä oli kova joulutohina päällä ja joulukoristeitakin oli jo asetettu myyntiin. Myyjä yritti kassalla kovasti kehotella tarkastelemaan niitä joulukalentereita enkä halunnut uskoa, että minun pitäisi lokakuun alkupuoliskolla miettiä joulukalenterin ostoa. Vastahan olen hyväksynyt kesän loppuneen ja syksyn tulleen, mutta että nyt pitäisi jo olla ostamassa joulukalenteria. Ei kiitos.
Haluaisin kovasti jatkaa blogiin kirjoittelua ja erinäköisiä ajatuksia ja postausideoitakin päästäni kyllä löytyy. Uuden työn alettua tuntuu vaan ihan mahdottomalta löytää aikaa blogille. Viimeaikoina en ole edes onnistunut löytämään aikaa pyykkäämiseen, koska en ole ehtinyt kun käydä kääntymässä ja nukkumassa kotona. Saati sitten, että ehtisin selailla ja valkkailla kuvia koneen ääressä. Onneksi en sentään tee töitä aamusta iltaan, vaan meillä on vapaa-ajalla treffejä ystävien kanssa ja muiden harrastusten parissa.
Olen joka tapauksessa hankkinut uuden kameran ja ratkaissut läppärini tilaongelmat, ainakin toistaiseksi. Katsotaan auttaako tämä palaamaan blogikirjoittelun pariin.
Nämä kuvat ovat Nicon ottamia siltä koko kesän ainoalta mökkireissulta. Kesäfiilistä oikein olan takaa, eikö vain?









Kivan kesäisiä kuvia! Ei jaksaisi itsekään uskoa, että jouluun pitäisi alkaa valmistautua jo nyt...vastahan se kesä alkoi!
VastaaPoistaKiva, jos ei kesäkuvat häirinneet näin lokakuun lopulla :)
PoistaUpeita kuvia, ihanan tunnelmallisia :) Mä itse asiassa fiilistelin jo niitä joulukalentereita..ja mietin et ihan vielä ei varmaan valitettavasti oo hyväksyttävää alkaa kuunnella joululauluja!
VastaaPoistaHehe, täytyy myöntää, että fiilistelin tänään Alepassa suklaakonvehtirasioiden ilmestymistä hyllyihin :P
PoistaNo on aivan ihanan kesäisiä kuvia! Ja toi Messi selfie on ihan huippu!
VastaaPoistaTotta, Messi selfie :P
PoistaVau, nuo kaksi vikaa kuvaa jossa tähdet ja revontulet!!
VastaaPoistaSamaistun hyvin tuohon että haluis kirjoittaa blogia (ja tehdä miljoona muutakin asiaa) mutta aika loppuu kesken. Työt ja arki tuntuvat vain imaisevan mukaansa ja työpäivän jälkeen kun pitäisi pyykätä, kokata, siivota, ja tehdä muita "pakollisia pahoja".
Ihana tuo teidän Messi! :D
Itse olin jo koisuvei, kun Nico otteli kuvia tähdistä ja kertoi, ettei pystynyt paljaalla silmällä erottamaan noita revontulia, vaan pelkästään kamerasta.
PoistaKiva kuulla, että jollain muullakin loppuu aika kesken. Mua ärsyttää, ettei muka ehditä edes imuroida kämppää tai kokata kunnollista ruokaa :S
Ihania kuvia, etenkin yötaivas revontulineen, postilaatikkokurkkaus ja tietysti Messi!
VastaaPoistaKyllä se postailuintokin sieltä palaa. Älä pidä kiirettä tai pakota itseäs. Kirjoitat sitten, kun asiaa tulee. Kuvapostitkin on kivoja. Kyllä me lukijat täällä maltetaan odottaa! Ihan niinkuin sitä jouluakin.... :)
Messi kerää pisteitä :)
PoistaToivotaan, että postailuinto palaa, vaikkei se toisaalta varsinaisesti ole minnekään kadonnutkaan. Aika ei vain tällä hetkellä riitä, mutta ehkä sitä pian taas riittää, kun pimeys lisääntyy ja ilmat kylmenee :) Kiitos kivasta kommentista!
On aivan ihania kuvia Suomesta. :)
VastaaPoistaKiitos, välitän kommentin kuvaajalle!
PoistaAivan ihania kuvia! :) Varsinkin nuo tähtikuvat revontulineen! :) Ei kannata hätäillä blogin suhteen tai ottaa stressiä, joskus on hyvä pitää se tauko. Toivottavasti kiireet arkielämässä kuitenkin hellittäisivät! :) Mukavaa syksyn jatkoa! Ps. Joo, ei kiitos vielä joulujuttuja. Käydään eka se Halloween läpi ja sitten voi aloittaa jouluhypetyksen. ;)
VastaaPoistaIhana kuulla. Mä tykkäsin kans hirmuisesti noista tähdistä ja revontulista. Kiitos ihanasta kommentista ja mukavaa syksyä sullekin :)
PoistaAi niin, se Halloween! :D
Siis, eikä! Toi Messi kuva on NIIIIIN ihana! Se on jotenkin niin hassu ku näyttäis, et se tulee nauraen kohti kameraa. Ihan paras! Toki muutkin kuvat on upeita.
VastaaPoistaTäällä ei onneks näy joulu vielä mitenkään ja hyvä niin!
Joo, ihan kun se ois tajunnu mistä on kyse :P Meidän kadun kukkakaupassa oli joulukuuset ikkunassa jo viime viikonloppuna!
Poistaihania kuvia, varsinkin messin photobomb! :')
VastaaPoistaHehe, Messi on kunnon photobombari!
PoistaNuo viimiset kuvat - vau! En voi sanoa muuta. Tsemppiä kiireisiin!
VastaaPoistaKiitti Inka! :)
PoistaMinne menee aika ylipäänsä? Siltähän se tuntuu koko ajan, että itse on seuraamassa sen juoksua ja ehtii vaan näkemään perävalot. Kohta se on mennyt tämä syksykin ja talvi pukkaa päälle. Ja toisaalta, vain hetki ja taas ollaan kesässä.
VastaaPoistaIhan totta :) Perävalot vaan vilkkuu. Hyvin sanottu :)
PoistaHei Annika, minulla olisi kysymys ihan eri aiheesta...
VastaaPoistaArgentiinalaiset ystäväni ovat tulossa lomalle Eurooppaan ensi vuoden puolella ja etsivät parhaillaan lentolippuja. Hinnat vain näyttävät olevan sieltä päin paljon kalliimpia, kuin täältä sinne. Olisiko Sinulla neuvoa, mistä Buenos Airesista löytäisi edullisimmin lentolippuja Eurooppaan, mieluiten Saksaan.Onko siellä ehkä jotain matkatoimistoa tai paikallista nettisivua?
Kiitos vastauksestasi ja hyvää syksyn jatkoa! Terveisin Maria
Hei Maria! Lennot tosiaan on aika paljon kalliimpia Argentiinasta Eurooppaan lennettäessä, eikä mulla valitettavasti ole tietoa mistään edullisista vaihtoehdoista. Voi tietty yrittää vertailla oisko lennot halvempia Suomesta käsin ostettaessa, mutta epäilen. Anoppini tietääkseni kyllä hankkii lennot aina matkatoimiston kautta, mutta en usko, että se on yhtään edullisempi vaihtoehto. Paikallisina sivuina voisi tsekata despegar.com tai ehkä Aerolineas Argentinas -vaihtoehdot, mutta jälkimmäisen palvelu ja hinnat tuskin on kilpailukykyisiä. Sori, etten kummemmin osaa auttaa, mutta tsemppiä etsintään!
Poista