Leffoja vol. 2

Siitä on jo kahdeksan vuotta, kun luin Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjan, argentiinalaisten host-siskojen suosituksesta. Se taisi itseasiassa olla ensimmäinen lukemani Coelho ja ensimmäinen lukemani espanjankielinen kirja. Kun sitten sain kuulla tästä vuonna 2009 tehdystä leffaversiosta päätin heti, että se pitää katsoa. Elokuva ehti kuitenkin lojua läppärini leffat -kansiossa nelisen vuotta, ennen kuin sain sen katsottua. Pelkäsin kai, että kokemus olisi liian rankka, eikä oikeaa hetkeä tullut. Muistaakseni kirjassa suuri osa tarinasta käydään Veronikan pään sisällä kun hän makaa sairaalassa epäonnistuneen itsemurhayrityksen jäljiltä. Vähintäänkin sen takia oli mielenkiintoista nähdä kuinka kirjan tarina on käännetty elokuvaksi. Mielestäni erittäin toimivasti. Katsoimme tämän ipadilta lentokoneessa Kreikan loman paluumatkalla ja taisi herrakin pitää elokuvaa ihan katsottavana. Tarinan pääosassa on siis Sarah Michelle Gellarin näyttelemä Veronika, joka joutuu mielisairaalaan epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Kun hänelle sitten kerrotaan unilääkkeiden yliannostuksen aiheuttamasta sydänviasta ja jäljellä olevasta vähäisestä elinajasta, Veronikan mielipide elämästä muuttuu. Suosittelen!

Leffateattereissakin vielä pyörivä Apple-sankari Steve Jobsin elämästä kertova Jobs -elokuva onkin sitten ihan toista maata. Aloitetaanko siitä, että mielestäni Ashton Kutcher on oikein epämiellyttävä näyttelijä. Päätin silti antaa elokuvalle mahdollisuuden, koska herra N halusi sen katsoa ja suositteli Jobsin elämäkertaa luettavaksi. Onneksi Ashton oli tässä leffassa vähemmän epämiellyttävä kuin yleensä. Mutta, leffa jätti kyllä meidät täysin kylmäksi. Tuli sellainen fiilis, että koko roska oli ihan hutaisten tehty, ajatuksella pakko-saada-äkkiä-ulos. Tarinassa oli hirmusesti aukkoja, jotka tuotti meille kovasti hämmennystä. Tuntui, että välillä ajassa hypittiin edestakaisin ja toisaalta joskus jäi epäselväksi mistä vuodesta oikein olikaan kyse. Kaikki tuntui tapahtuvan sormien napsautuksella. Vaikka monen vuoden tapahtumat on tietenkin vaikea saada tiivistettyä katsottavaksi leffaksi, olisi sen varmasti voinut tehdä paremmin. Onko kukaan muu nähnyt tätä?

Viikonloppuna katsottiin pitkästä aikaa muutama chileläinen leffa, La Nana ja No. Näitä kahta meille suositteli hiljattain täällä vieraillut chileläinen kaveri. La Nana (the Maid, 2009) kertoo pikkasen karusti chileläisen kotiapulaisen tarinan. Raquel asuu nelilapsisessa yläluokkaisessa chileläisperheessä ja hoitaa kaiken: kokkauksen, tiskauksen, siivoomisen ja lastenhoidon. Tarina toi mieleen vastaavia mietteitä, joita pohdin katsottuani Piiat -leffan (the Help). Raquel on asunut perheessä yli 20 vuotta, mutta syö silti yksin keittiössä kun perhe nauttii illallista ruokailuhuoneessa, suljetun oven takana. Tarina on siitä jännä, että aluksi on vaikea tuntea empatiaa kotiapulaista kohtaan. Leffan aikana hänen roolihahmonsa vuorotellen ihastuttaa, vihastuttaa ja säälittää. Raquelin kaltaisia kotiapulaisia olen tavannut Argentiinassa useampiakin ja uskon, että maailmasta löytyy monia vastaavia ihmisiä kenen elämästä tämä elokuva onnistuneesti kertoo. Elokuva on saanut useita kansainvälisiä palkintoja, erityisesti pääosaa esittävän palvelija Raquelin (Catalina Saavedra) roolisuosituksesta. Eikä suotta. Suosittelen!

Toinen chileläinen leffa, No (2012) kertoo Chilen lähihistoriasta. Diktaattori Augusto Pinochetin oltua vallassa 15 vuotta, osittain kansainvälisen painostuksen ansioista, Chilessä järjestetiin vuonna 1988 kansanäänestys, jossa chileläiset saivat päättää jatkaako kenraali Pinochet vallassa vielä seuraavat kahdeksan vuotta vai annetaanko tilaa demokraattisille parlamentti- ja pressanvaaleille. Noin vuosi ennen kansanäänestystä poliittiset puolueet laillistettiin ja kuukausi ennen äänestystä maassa järjestettiin kaksi eri kampanjaa, KYLLÄ ja EI -kampanjat. Kyllä, Pinochet saa jatkaa vastaan Ei, Pinochetin tulee luopua vallasta. Molemmat saivat päivittäin 15 minuutin esitysaukon kansallisella tv-kanavalla. Tämä elokuva kertoo Ei-kampanjasta, jonka vetäjäksi Gael García Bernalin esittämä mainosalalla työskentelevä René Saavedra päätyy. Aluksi hieman hidas, mutta myöhemmin mukaansatempaava No oli jopa Oscar-ehdokkaana. Täältä voi lukea (englanniksi) mielenkiintoisen New York Timesissa julkaistun artikkelin elokuvaan liittyen. Ymmärtääkseni elokuva on toteutettu mahdollisimman totuudenmukaisesti, tietenkin muutamat mutkat suoristaen, ja lavastettujen kohtauksien välissä näkyy videopätkiä todellisesta kampanjasta. Suosittelen!

Mitä mieltä olette tällaisista ajoittaisista leffa- ja kirjapostauksista? Itse ainakin tykkään lukea vastaavia suosituksia, hyviä leffoja kun ei tule ikinä mieleen silloin kun sellaisen tarve on.

Kuvat 1, 2, 3, 4.

Mapuche, mapuche, mapuche.

Olin keskiviikkona Helsingin yliopistolla kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa. Nuori, chileläinen Mapuche -johtaja oli paikalla puhumassa Mapuche -kansan tilanteesta nykypäivän Chilessä. Señor Mijael Carbone Queipul vaikutti päällepäin aivan tavalliselta, nuorelta, vajaa kolmekymppiseltä chileläiseltä, farkut ja villapaita päällä. Tummat piirteet kertoivat hänellä olevan intiaanitaustaa. Puhe alkoi minulle tuntemattomalla kielellä, jota yritin hämmentyneenä kuunnella sillä olin lukenut jostain luennon olevan espanjaksi suomen kielisellä tulkkauksella. Mijael aloitti siis puhumalla omaa äidinkieltään, mapudungunia. 

Noin tunnin ajan hän kertoi ensin Mapuchejen alkuperästä, onneksi espanjaksi. Kyseessä on siis intiaaniheimo, joita pidetään Argentiinan ja Chilen alkuperäisinä asuttajina. Heimo, joka on taistellut oikeuksistaan ainakin viimeiset 500 vuotta, siitä lähtien kun espanjalaiset miehittävät Latinalaisen Amerikan. Mapuchet ovat mm. tunnettuja siitä miten he ovat ainoa kansa, joka uhmasi Inkojen valtakuntaa ja yksi ainoista alkuperäiskansoista, jonka onnistui pitkään taistella espanjalaisia vastaan. Espanjalaisten valloitus Chilessä tyssäsi moniksi vuosiksi Mapuche-vastarinnan vuoksi. 

Minulle selvisi vasta viime keväänä, että myös Argentiinassa on Mapucheja, kun yksi saksalainen opiskelukaverini kertoi tekevänsä aiheesta lopputyötä. Mapuchet vain aina yhdistetään Chileen, jo senkin takia, että siellä heitä on aina (?) ollut paljon enemmän. Argentiinassahan on todella vähän alkuperäiskansojen jälkeläisiä jäljellä, sillä 1800-luvun lopulla yksi maan presidentti päätti julistaa sotilasoperaation nimeltä "autiomaa" kaikkia maassa asuvia inkkareita vastaan. Selkokielellä tiivistettynä tarkoitus oli, että laiskat gauchot joko ajaisivat kaikki inkkarit maasta pois tai vaihtoehtoisesti tappaisivat heidät, sillä Eurooppaa ihailevan presidentin mielestä juuri inkkarit olivat este Argentiinan kehityksen tiellä. Aikaisemmin olen maininnut Argentiinan Mapuchet lyhyesti tässä. 

Mapuche-lippu.

Mijael on yhden Chilen Mapuche-organisaation (Alianza Territorial Mapuche) johtaja ja kiertää Euroopassa, ilmeisesti vain Pohjois-Euroopassa (Norja, Ruotsi, Suomi) kertomassa kansan nykytilanteesta ja samalla hakemassa tukea heidän taistelulle oikeuksiensa puolesta. Mijaelin mukaan nykypäivän Chilessä Mapuchet muodostavat 10 % koko väestöstä, mikä on mielestäni aika paljon siihen nähden, että heillä ei esimerkiksi ole mitään edustusta maan parlamentissa. Mapuchejen suurin ongelma on, että heillä ei ole oikeuksia maahan, madre tierraan, joka on heille kaikki kaikessa. He yrittävät parhaillaan vallata esi-isilleen kuuluneita maita takaisin, mutta Chilen valtio ei tunnusta Mapucheilla olevan minkäänlaisia oikeuksia yhteenkään maaplänttiin koko valtion alueella. Sen sijaan, maahan tulee monikansallasia yrityksiä, jotka Mijaelin puheiden mukaan istuttavat sinne kuulumattomia kasveja, kuten eukalyptyspuita, jotka sitten pilaavat maaperän ja tekevät sen käyttökelvottomaksi satojen hehtaarien alueella. Tämä johtaa siihen, että Mapuchet eivät voi elää viljelemällä maata saadakseen siitä elantonsa, vaan he joutuvat muuttamaan ja tekemään "paskaduuneja" sortopalkalla. Tämä taas johtaa heidän yhteisöjen sirpaloitumiseen ja kulttuuriperinnön häviämiseen. 

Lisäksi Chilen valtio harjoittaa erikoista politiikkaa Mapucheja vastaan. Mapuchet nimenomaan eivät ole valtion kehitystä vastaan, Mijaelin sanojen mukaan, mutta he haluavat oikeudet heille kuuluviin maa-alueisiin voidakseen jatkaa omaa elämäänsä autonomisesti Chilessä. Mapuchet käyttävät rauhanmukaisia toimia, mm. nälkälakkoja, taistelussa oikeuksiensa puolesta, mutta tästä huolimatta Chilen valtio pitää monia Mapuche-johtajia terroristeina. Tämän vuoksi valtio on ottanut uudelleen käyttöön Pinochetin aikana säädetyn terrorismin vastaisen lain, jonka myötä kapinoivia Mapucheja tuomitaan vuosikausiksi telkien taa. Mijael kertoi, että heidän alueella toimii mm. yksi suomalais-ruotsalainen metsäalan yritys, jonka myötä heidän elämisensä on yhä rajoittuneempaa. Se on osa syy, miksi hän nyt kiertää pohjoismaissa. Toinen syy on se, että tällä hetkellä Chilen valtio rakentaa kansainvälistä lentokenttää alueelle, jota Mapuchet pitävät omanaan.  Mijael sanoi myös toivovansa, että esimerkiksi Suomi (ja muut maat) lähettäisi ihmisiä vartioimaan Chilen valtion kyseenalaisia toimia Mapucheja vastaan, jotta tämä intiaaniheimo saisi oikeudenmukaista kohtelua. Mijaelin on tarkoitus tavata myös saamelaisten edustajia Suomen vierailullaan ja kuulemma norjalaisten ja ruotsalaisten saamelaisten kanssa on jo oltu yhteyksissä.

Tässä Mijaelinkin näyttämä kuva Mapuchejen maanmenettämisprosessista viimeisten vuosisatojen aikana. 

Tämä luento oli oikein mielenkiintoinen ja opin paljon uutta. Mijael kertoi ensin asiansa suomalaisen tulkin avulla ja häneltä sai sen jälkeen kysyä aiheesta lisää. Itse kysyin, josko Argentiinan valtion rajojen sisällä asuvat Mapuchet ovat samassa tilanteessa kuin Chilessä ja mikäli he tekevät rajat ylittävää yhteistyötä. Ilmeisesti Argentiinassakin ollaan ruvettu käyttämään samanlaisia toimia valtion puolesta Mapucheja vastaan ja sen takia myös yhteistyö Mapuchejen välillä on lisääntynyt. Mikäli joku on kiinnostunut asiasta, lauantaina esitetään dokumentti aiheesta. Siitä mainitsinkin viime viikolla tässä.

tyhjä olo

On ihan erikoinen fiilis nyt kun kaikki koulutyöt Aberdeenin yliopistossa on viimein ohi. Olin viimeisen kokeen jälkeen ihan puhki ja väsynyt. Olisin voinut varustautua espanjan suulliseen kokeeseen ehkä vähän paremmin. Noin tunti ennen koetta iski paniikki kun yritin pitää itselleni kotona esitelmää, eikä siitä tullut mitään. Mua otti päähän, että arvioimassa ja kuuntelemassa oli kaksi proffaa, joista kumpikaan ei oikeasti ole kielten opettaja (koko koe kuitenkin äänitettiin ja sen arvio varmasti myös joku pätevämpi heppu, toivottavasti).Toinen on höppänä espanjalainen nainen, se samainen, joka on koko kevään kärsinyt masennuksesta ja peruuttanut tuntinsa. Toinen on ääliö brittimies, jota ei vois vähempää kiinnostaa yhtään mikään. Yritä siinä sitten vakuuttavasti pitää esitelmää kuin toinen haahuilee muilla mailla kattellen kattoon ja toisella on naamalla säikähtänyt ilme. Jännitin paljon enemmän kuin osasin etukäteen kuvitella.

arpillerat on tälläsiä käsitöitä, joita chileläiset naiset tekivät Pinochetiltä salassa

Koe toteutettiin niin, että etukäteen piti valmistella kaksi 15 min esitelmää valitsemistaan aiheista (molempien piti liittyä jotenkin hispanic worldiin). Helpottaakseni työtaakkaa päätin tietenkin puhua Guatemalan ihmisoikeustilanteesta (koska olin kirjoittanut ja esitelmöinyt siitä englanniksi kvsuhteiden kurssille) ja toiseksi vaihtoehdoksi valitsin Pinochetin aikaisen Chilen ja arpilleras taideteokset (josta olin esitelmöinyt Chile kurssilla). Kokeen alussa opettajat sitten valitsivat kummasta haluavat kuulla ja päätyivät Guatemalaan. Mun esitelmän jälkeen tarkoitus oli, että opettajat kyselevät vielä 5min aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja sitten toiset 5min rupatellaan niitä näitä. Proffan mailissa, jossa oli ohjeita kokeeseen sanottiin näin: "all examiners involved in the process have always made sure that you can shine during the session, that is part and parcel of our tasks as examiners".Bullshittiä! Ääliö britti, joka on kuulunut inhokkiproffiini jo ensimmäisestä vuodesta lähtien rupesi tietenkiin kyselemään typeriä ja vaikeita teoreettisia kysymyksiä, johon en osannut ollenkaan vastata. Tiedän, että kokeen sisältöä ei arvioida, joten voit puhua vaikka mitä "shaittia", mutta silti mua otti aivoon. Rentorupattelu-aika juteltiin mun tulevaisuuden suunnitelmista ja toissa vuoden vaihtoajasta Argentiinassa.

näitä käsitöitä salakuljetettiin ulkomaille ja ne toimivat naisten avunhuutona diktatuurin aikana 

Loppujen lopuksi yritän uskotella itselleni, että koe meni suht hyvin. Opettajien kasvoista oli todella vaikea päätellä yhtään mitään, varsinkin kun tuntui siltä, että toinen ei edes kuunnellut. Kokeen jälkeen menin kuitenkin kahvittelemaan kaverin luo ja antamaan vinkkejä suulliseen kokeeseen, joka hänellä oli vasta seuraavana päivänä edessä.

Nyt yritän pakkailla vähän kamoja kasaan ja parin tunnin päästä lähden hipsimään juna-asemalle päin.. tietenkin Aberdeenissä on tänään +19 ja aurinko paistaa, kun meinaan istua koko iltapäivän junassa. Mutta, it's still sunshine, eipä tartte raahautua juna-asemalle vesisateessa! ;)

Chau CHile, Hola Perú!

Maanantaina illalla jai San Pedro taakse kun bussilla lahdin jatkamaan pohjoiseen. San Pedrossa juttelin tietty chilelaisten kanssa, mutta tapasin myos mm. espanjalaisia, saksalaisia, uusiseelantilaisia, ausseja, kanadalaisia, jenkkeja, ranskalaisia, britteja ja israelilaisia -siis joka paikasta loyty turisteja. Bussitoimistossa tapasin myos pari suomalaista.

Tiistaina sitten klo 6 aamulla olin perilla Aricassa. Arica on pieni kaupunki (n. 200 000 asukasta) rannikolla, lahella Perun rajaa. Bussiasema oli onneksi auki ja muutama muu turisti tuli samalla bussilla. En tiennyt mita tehda tai minne menna. Loyttaydyin kahden hollantilaisen seuraan ja yhdessa selviteltiin bussiyhteyksia Peruun.
Lopulta vietettiin n. 4h bussiasemalla, syotiin aamiaista ja kulutettiin aikaa, kunnes jatettiin kamat asemalle talteen ja lahdettiin kavelemaan keskustaan. Chilessa oli kansallinen pyhapaiva, joten kaupunki vaikutti aika kuolleelta. Loydettiin silti suuri perinne-paraati, jossa yli 2h katsottiin kun ihmiset tanssi ja kavelin suljettua katua pitkin perinteisissa intiaani-vaatteissa. Pilvet pikku hiljaa vaistyivat ja aurinko rupes paahtamaan taydelta taivaalta, joten jatkettiin matkaa, eika jaaty katsomaan paraatia loppuun. Ilmeisesti ihmisia oli tullut Perusta ja Boliviasta asti osallistumaan paraatiin.

Kaytiin lounaalla ja jatkettiin matkaa rantaan. Lopulta loydettiin hiekkaranta, joka oli onneksi aika tyhja. Sinne kaytiin lepaamaan ja rentouduttiin hetki.

Iltapaivalla mentiin takas bussiasemalle ja otettiin taksi Aricasta Tacnaan, joka on Perun puolella. Lahdettin Aricasta klo 18:30 aikaan ja oltiin perilla Tacnassa klo 18:00. Perussa aika on 2h Chilesta jaljessa, joten voitettiin aikaa.
Tacnan bussiasemalla loydettiin tai meijat loysi todella mukava mies, joka oli toissa yhdella bussiyhtiolla ja auttoi meita jatkamaan matkaa -ostamaan bussiliput Arequipaan ja auttoi myos etsimaan majapaikan Tacnassa.

Peru on todella erilainen kun Chile. Tacna oli kans pieni kaupunki, mutta joka paikassa kukat hienossa jarjestyksessa kuvioiksi laitettu. Asuttiin ihan keskustassa kolmen hengen huoneessa ja oltiin super vasyneita paivasta, mutta lahdettiin silti keskustaan kappailemaan. Loydettiin joulupukki ja jouluseimi ja joulukoristeita + joululaulut raikasi. Unohdan aina, etta ollaan joulukuussa.
Loydettiin kans kiva ravintola, jossa maistoin alpakan (laamaa muistuttava elain) lihaa. Syotiin hienossa ravintolassa kolme ateriaa ja drinkit yhteensa 20e meilta kaikilta. Peru on paljon halvempi kun Argentiina tai Chile ja ihmiset on todella ystavallisia.

Tacnasta jatkettiin Arequipaan bussilla tanaan (keskivkona) aamulla kello 9:30. Matka sujui vuoristossa ja aavikon keskella. Kuivaa ja hiekkaa ja vuoria vain nakyi.
Arequipassa oltiin perilla neljan jalkeen iltapaivalla ja mun kaveri oli meita bussiasemalla vastassa. Nyt olen taalla kaverin luona ja hollantilaiset hostellissa keskustassa.
En vielakaan ole loytanyt tarpeeksi hyvin toimivaa konetta, jolla lataisin kuvia.. joten se saa odottaa.

San Pedro de Atacama

San Pedro de Atacama on siis pikkuriikkinen kyla Pohjois-Chilessa. Taalla on pelkkia turisteja ja sellaset hinnat myos. Esimerkiksi internet maksaa kahvilassa yli 3 (!!!) kertaa enemman per tunti kun maan paakaupungissa Santiagossa. Nice.

Eilen aamulla herasin klo 4 yolla koska mentiin retkelle vuoristoon kattomaan niita geysireita. Kukaan ei kertonut, etta siella on sitten pakkasta, -8 astetta, joten kylma oli ja olin ihan jaassa.. Oli hienot maisemat, maa sylki vetta suihkeena ja myos hoyrya. Vesi kiehui siella +85 asteessa, joten ei ihan sama kun kotona kattilassa. Oltiin siis yli 4300m korkeudessa. Yks jos toinenkin rupes voimaan pahoin niissa korkeuksissa. Itsekin paluumatkalla voin pahoin -tuli vaan huono olo ja huippas.

Takastulomatkalla poikettiin pienessa Machucan kylassa, jossa on asukkaita 40. Talvisin kuulemma vain 2-8 asukasta. Pienia savesta ja heinista rakennettuja taloja, joissa jokaisessa katolla aurinkopaneelit -lahja Chilen hallitukselta! Hah. Moderni kyla vuoristossa.

Iltapaivalla sekoilin taalla kylassa kun en saanut rahaa automaatista ulos ja tuli pikkasen paniikki kun 1000 pesoa (1,30 erkkia) kateista jaljella ja piti maksaa hostelli 2 yota + kaikki retket. Onneksi sitten loyty toinen automaatti lopulta ja sain rahaa. Siina meni paivauni aika umpeen.

Sitten kavelin pikku kylan aukion lapi kun yhtakkia kuulin, etta joku huus mun nimea.. saksalainen Adri (joka oli kans Techossa Cordobassa) olikin Chilessa kaverin kanssa. Adrin piti olla viela Cordobassa, mutta se olikin tullut pariks paivaks Chileen. Se ei tiennyt, etta ma olin San Pedrossa, enka ma tiennyt, etta Adri oli taalla. Jei. Maailma on pieni.

Iltapaivalla olin toisella retkella Lagunoilla. Kaytiin ensin Laguna de Cejarilla, jonka suolaprosentti on 56% (oppaan mukaan). Siella kelluttiin kivasti ja sen jalkeen iho oli taynna suolaa. Siita jatkettiin toiselle laguunalle, jossa oli makeaa vetta. Keskella aavikkoa siis oltiin. Niista viela jatkettiin eteenpain ja paastiin sellaselle suolajarvelle, jonka syvyys on 30cm joka paikassa ja se on taynna suolaa. Tuntui kun lumessa olisi kavellyt.

Illalla nain viela Adria ja sen kaveria ja syotiin yhdessa, vaikka olin super vasynyt pitkasta paivasta.
Aamulla mentiin yhdessa aamiaiselle ja sitten saatoin ne klo 14 bussille.

Tanaan sitten illalla matka jatkuu Aricaan, pohjoseen.

Chile jatkoa..

Viiminen paiva Santiagossa meni postikortteja kirjotellen Starbucksissa ja keskustassa kierrellen + kuumuudelta piiloutuen. Viimein tallakin puolella Andeja nousi lampomittari yli +30.
Iltapaivalla tapasin Sofin sen yliopistolla sen kokeen jalkeen. Niiden kampus on tosi hieno ja vihrea! Taynna nurmikko-alueita. Sofin rakennuksen (ekonomia) sisalta loyty myos palmuja.

Yliopistolta saatiin kyyti Sofin koulukaverin luo, jossa hengailtiin pari tuntia kunnes toinen kaveri haki meijat ja lahdettiin Sofin koordinoimaan lahioon, Santiagon ulkopuolelle (Techon merkeissa). Olin aivan yllattynyt, kun voitiin ajaa autolla pihaan, menna tavallisissa vaatteissa ja laukkujen kanssa. Yhdella tytolla oli viela lappari mukana, jotta se vois nayttaa asukeille tekemansa power point -esityksen.. ei vaan Cordoban lahioissa!
Chile on taynna puutaloja, joihin Argentiinassa suhtaudutaan nyrpeksien -koska nehan voi palaa. Taalla Techon rakentamat talon on kuumaa kamaa ja ihmiset voi myos ostaa niita itselleen. Koko maa on taynna samannakosia puutaloja.

Perjantaina Sofin piti heittaa mut metrolle, jotta paasen sitten itse bussiasemalle, mutta kun paastiin autoon sisaan, niin siita olikin akku tyhja. Pieni paniikki. Kavelin sitten pari korttelija, otin taksin metrolle ja metron asemalle ja ehdin oikein hyvin.
Edessa oli reilu 24h bussimatka, joka sujui oikein rattosasti. Nautin bussilla matkaamisesta. Nain hienoja maisemia, katoin leffaa ja kuuntelin musiikkia + tietty nukuin.

On uskomatonta, miten erilaisia voi Chile ja Argentiina olla. Ei uskois, etta oon naapurissa. Ruokakauppakin on tosi erilainen, tavat, ruokatottumukset ja PUHETAPA. Naa chilelaiset puhuu todella erilailla. En ikina osannut kuvitella, etta chilelaiset vois puhua nain huonoa espanjaa. Argentiinalaisista sanotaan, etta ne puhuu huonosti, mutta naa chilelaiset puhuu paljon huonommin. Verbitaivutukset on ihan erilaisia ja joka valiin ne sanoo "cachai", mika tarkottaa tyyliin "ymmarratko". -Mika Santiagossa rupes jo pikkasen arsyttaa.

Nyt olen sitten San Pedro de Atacamassa, jonne saavuin pari tuntia sitten bussilla Calamasta, jonne saavuin puolelta paivin Santiagosta. Taalla ollaan keskelle aavikkoa kuumuudessa.
Taalla voi harrastaa aavikko lautailua, mutta en taida kokeilla talla kertaa. Huomenna meinaan herata aamuyolla ja menna retkella ihailemaan geysireita ja kuumia lahteita. Sitten iltapaivalla ehka loydan flamenkoja. Taalla meinaan olla kaksi yota ja sitten jatkaa viela enemman pohjoseen ja Peruun.

Santiago & Valparaíso

Sunnuntaina illalla syotiin grilliruokaa Sofin kotona. Sofilla on kolme veljea, joista vanhimman tyttoystava oli kans paikalla ja silla on yhteyksia Suomeen. Se oli asunut pienena pari vuotta Porissa, joten kaikki halus kuulla keskustelua suomeksi.. jota ei kuitenkaan tapahtunut.

Maanantaina olin sitten yksin palloilemassa Santiagossa (Sofi opiskeli kokeisiin ja Tatu oli toissa), heti kattelyssa menin bussilla harhaan ja eksyin liian pitkalle. Onneksi mukava vierustoveri neuvoi mut takas reitille. Kavin Macissa juomassa frappuccino frappé mocan (nam) ja samalla paasin pitkasta aikaa sanomalehden aareen. Yllatyin mm. Sveitsin uutisista ja mielenkiintoisesta kansanaanestyksesta minareettien rakennuksen suhteen. Mitahan tasta seuraa¿?
Lounaalle menin Tatun tyopaikan lahelle Tatun kanssa syomaan oikein makoisaa ruokaa. Olen nyt viime paivina syonyt Chilessa paremmin kuin 3kk aikana Argentiinassa. Ainakin melkein. Taalta saa vuohenjuustoa!!!! ja paljon hyvaa avokadoa!!!! Nam nam nam!
Koko paivan kappailin Santiagossa, eri barrioissa ja kuljeskelin metrossa. Yritin menna sisaan La Monedaan, mutta sinne ei paastetty vierailijoita.

Illalla vasta klo 20 aikaan tulin Sofin kotiin, vaihdoin vaatteet ja lahdin taas seikkailemaan bussilla.

Mentiin Tatun kanssa syomaan sellaseen hienoon kauppakeskukseen Las Condesin alueella. Aivan huippu perulainen ravintola "El Otro Sitio", josta sai todella hyvaa ruokaa. Maistoin kans kuuluisaa pizco sour -juomaa, joka oli oikein makoisaa.

Tiistaina alotin aamun Starbucks aamiasella. Joo, hyvin chilelaista... I know. Mutta ma olen ikavoinyt Starbucksia nyt yli 7kk, joten olin oikeutettu. Hah. Ja chilelaista Starbucksia soin, meinaan soin voileivan, jossa oli kinkkua ja yllatys, yllatys -avokadoa myos!

Sitten lahdin bussilla Valparaísoon, joka on sellanen rantakaupunki n. 120km Santiagosta. Bussi oli huippuluokkaa. Sain ISIClla (kv opiskelijakortti) alennusta, joten matka maksoi vaan 2000 pesoa. Se on siis joku 2,60erkkia. En vielakaan tajua mitaan tasta rahasta.. koska vesipullo voi maksaa 600 ja bussilippu pohjoseen 40 000. Hah. Taalla tuntee olevansa rikas.
Bussissa istuin lahes etupenkissa ja kuskin paalla katon rajassa nakyi koko ajan digitaalinen nopeusmittari. Matkustajille infottiin bussikuskin nimi, kuinka kauan sama kuski on ollut ajossa seka bussin nopeus. Bussi ei saanut ajaa yli 100km/h, jonka se kerran ylitti -meni 101km/h ja summeri soi! :D Super modernia siis. Ikkunassa oli kans tarra, etta kuski ei saa ajaa yli 5h putkeen ilman lepoa ja matkustajia kehotettiin ilmottamaan, jos kuski ylittaa 5h tai ajaa liikaa ylinopeutta.

Noin 1,5h ajomatkan jalkeen oltiin siis Valparaísossa, jonne saavuin joskus klo 12:30 aikaan. Ensin kavin kappailemassa keskustassa, nain paikallisen El Congreson, jossa siis vissiin parlamentti kokoontuu. Sitten lahdin seikkailemaan katujen valiin ja otin hurjasti kuvia varikkaista taloista, joita kaupunki on tays.

Kaupungissa on kans yhteensa 45 kukkulaa, joille voi nousta sellasilla gondolihisseilla, jotka on ikivanhoja ja vaikuttaa silta, etta ne tippuu mina hetkena hyvansa.

Valparaíso on suuri satamakaupunki ja se on taynna kontteja ja laivoja, joita lahtee ympari maailmaa.

Siella nakyi myos muutama sotalaiva.

Onneksi kysyin paikallisilta kuinka paljon pitas taksin maksaa kukkulalle Nerudan talolle, silla ensimmainen kuski halus velottaa multa tuplat. Valparaísosta loytyy kuuluisan chilelaisen, Nobel-palkinnon saaneen kirjailijan Pablo Nerudan talo La Sebastiana (yksi niista). En ikina ollut lausettakaan lukenut Nerudan kirjotuksia, mutta talo-visiitti oli silti todella mielenkiintoinen. Talo oli taynna jannia esineita ja varikkaita huoneita. Sielta oli myos upeat nakymat kaupungin ylle. Kierros talossa oli halpa, opiskelijalta 1000 pesoa (1,30erkkia) ja sain kateen sellasen kauko-ohjaimen, josta painat numeroa ja kuuntelet tarinaa kun puhelimesta.

Vieraskirjaan just mua ennen oli kirjotettu pari suomalaista nimea ja peraan Helsinki, Finland. En siltikaan nahnyt ymparilla yhteen suomalaisen nakosta ihmista.
Kuka ikina onkaan suuntaamassa Santiagoon (HUOM Miina ja Hanna!) suosittelen ehdottomasti!

Iltapäivällä kävelin vielä viereiseen kaupunkiin, Viña del Mariin, jonne mm. argentiinalaiset lähtee rannalle. Siellä on tämä kuuluisa kello.

Keskivkona aamulla heti ensimmaiseks koin hauskan nayn kun yks katukoira hyppas bussiin jossain vaiheessa eika vissiin kukaan tajunnut. Koira juoksi edestakas bussin peralta etuosaan ja ihmetteli kovin, etta mihin oli joutunut. Vahan aikaa ihmeteltyaan se kavi maaten lattialle. Ihmisia nauratti. Lopulta se jai keskustassa Plaza Italialla mun kanssa pois. Kavin taas aamulla Mc Donaldsissa juomassa kylma-kahvia ja lukemassa paikallista sanomalehtea. Vihdoin on siis Lissabonin sopimus otettu kayttoon ja uudet EU:n paamiehet valittu. Olen elanyt ja yha elan niin pimennossa maailman menosta.
Paasin viimein sisaan pre-columbiseen museoon kaymaan, joka oli maanantaina suljettu kun sen viimein loysin. Siellakin sai opiskelija-alennusta (jei ISIC!). En ole mikaan suuri museo-ihminen, tiedattehan, mutta oli silti ihan hauska kayda kappailemassa siella.

Lounaalla kavin taas Tatun tyonurkilla Tatun kanssa ja paasin kans tutustumaan tyopaikkaan pikasesti. Sielta jatkoin La Chasconaan, Pablo Nerudan Santiagon kamppaan vierailemaan. La Chascona tarkottaa mapuche-kielella despeinada (espanjaa), mika tarkottaa siis "epakammattua". Henkiloa, joka ei ole kammannut hiuksiaan.. en osaa suomentaa. Anyways, Neruda rakennutti talon kolmannelle vaimolleen (ja itselleen) jota han kutsui samalla nimella, koska Matilde ei vissiin sitten oikein hoitanut hiuksiaan ja oli punatukkainen. Kuten toisellakin Nerudan talovisiitilla, tallakin kertaa opin paljon hauskoja yksityiskohtia sen elamasta.

Olen todella yllattynyt miten moderni kaupunki Santiago on ja miten modernilta maalta Chile vaikuttaa, tuntien siis kaksi kaupunkia vasta. Taalla on todella siistia! Metro on paljon siistimpi kun yksikaan aiemmin nakemani. Taalla ihmiset jopa istuu metron lattialla -se on tietty kiellettya, mutta kuvastaa miten puhdasta siella on! Taalla ehka verottaa likaisuutta se, etta metroon ei paase maksamatta ja koyhilla ei taida olla varaa maksaa metromatkaa -joten spuget jaa ulos. Taalla Chilessa ja Argentiinassa ei kylla edes spugeja nay, silla koyhilla ja asunnottomilla ei ole varaa edes ryypata.

Chilessa autoilijat on vahemman agressiivisia kun Argentiinassa. Taalla ne pysahtyy ja paastaa sut kadun yli. Argentiinassa autoilijat kun nakee sun ylittavan katua, ne painaa enemman kaasua. Sen sijaan, chilelaiset kerjalaiset on paljon agressiivisempia. Jopa ravintolassa kun istuu terassilla lounastamassa, niin ne kay kasiks ja haluu rahaa. Taalla on jo monta kaduntallaajaa tullut niin lahelle, etta on koskettanut kasivartta, mika on erittain epamukavaa.

Tanaan on Sofin isan 50v-synttarit, joten talossa on muutamia sukulaisia ja kavereita vierailulla.

Huomenna vika paiva Santiagossa (Sofilla vika koe) ja perjantaina matkaan pohjoseen..
Yritan lisata kuvia jossain valissa!

viajando a no sé donde

Kotona, San Martínissa aika kului nopeasti.. ehka pikkasen tylsasti, mutta hyvin. On jannaa, miten 3kk Córdobassa on muuttanut mun mielen Argentiinasta taysin. Ennen San Martín ja perhe ja kaverit siella oli MUN Argentiina. Enaa ei.

Perjantaina meilla oli yhden kaverin pikku siskon 15-synttarit, jotka on siis uskomattoman tarkeat ja suuret bileet. Koko torstai metsastettiin mekkoja juhlaa varten, jotka onneksi lopulta loydettiin. Perjantaina kiireessa laittauduttiin valmiiksi.. ja klo 22 jalkeen oltiin juhlapaikassa odottamassa synttarisankaria, joka saapui tietty vahan ennen klo 23 autolla salongin eteen. Ja ilotulitukset paukkui. Tosi hyvaa ruokaa oli tarjolla ja hienot juhlat. Tanssittiinkiin aamu kuuteen asti. Auts.

Nukui ehka 3h koska sitten piti pakata kamat valmiiksi ja miettia mita jatan Mendozaan. Onneksi sain kyydin Mendozaan (kaupunkiin) 40km josta bussi lahti Chileen. Mun bussi (yhtio El Rapido=Nopea) hajos.. hehe. Onneks paastiin toisen bussi kyytiin ja jatkettiin matkaa. Todella hienot maisemat Andeilla ja huiput viela taynna lunta.

Mulla sattu just vanha, varmaan lahes 70v. mies rajalla passintarkastuksessa, Argentiinan paassa. Kun se tajus, etta mun luvalliset 90 paivaa oli menny umpeen pari paivaa ennen.. auts. Syyskuu, lokakuu, marraskuu.. tytto, tytto, en voi nahda tata, en voi nahda tata. Leima passiin ja mene, mene. :D Paasin siis ongelmitta Chileen. Bussin piti olla klo 20 Santiagossa, mutta vasta klo 23 oltiin perilla. Rajalla meni niin kauan kun oli ruuhkaa. Sain onneks kyydin kaverin kampille ja nahtiin pitkasta aikaa.. sitten Kanadan aikojen, viime huhtikuun.

Tanaan sunnuntaina olin sitten kiertamassa Santiagoa kahden kaverin kanssa, jotka molemmat tapasin Kanadassa, mutta jotka ei tunteneet ennestaan toisiaan. Mentiin kukkulalle kattomaan kaupunkia ylhaalta pain ja kaytiin kasityo-markkinoilla ihailemassa artesanias. Kaytiin paikallisella Valkoisella Talolla, jonka nimi on La Moneda (kolikko). Taalla on kahden viikon sisalla pressanvaalit ja samalla valitaan kansanedustajat, joten joka paikka on taynna vaalimainoksia. Diktaattori Pinochetin poika on ehdolla kansanedustajaks ja poseeraa kuvissa isansa kanssa... joka oli vastuussa ihmisten kiduttamisesta ja kuolemista.

Santiago vaikuttaa tosi kivalta kaupungilta ja meinaan taalla olla viela ainakin pari paivaa.