Hulluja nuo argentiinalaiset

En ihan tarkalleen tiedä kuinka paljon argentiinalaisia Barcelonasta löytyy, mutta uskoisin että varmasti useita kymmeniä tuhansia. Tilastojakaan tuskin on ihan täysin uskominen, sillä uskallan sanoa, että noin puolilta löytyy espanjalainen tai italialainen passi (lähes kuka tahansa italialaisen tai espanjalaisen isovanhemman omaava -eli todella moni- voi pitkän prosessin avulla hankkia eurooppalaisen passin). Jos vähänkään kodin ulkopuolelle astuu, kuulee argentiinalaisella korostuksella kaunistettua espanjaa joka puolella kaupunkia. Niinpä siis ei pitäisi olla ollenkaan vaikea juttu löytää kisafiilistä Argentiinan matsien koittaessa MM-kisojen aikana. 

Argentiinalla kävi aikamoinen mäihä MM-kisoja suunnitellessa, meinaan samaan lohkoon sattui aika pilipali-jengejä; Iran, Nigeria ja Bosnia. Lohkovoiton piti olla helppo nakki. Argentiinan maajoukkueen ensimmäinen matsi pelattiin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina keskiyöllä Espanjan aikaa. Tästä johtuen me päätettiin jäädä kotiin katsomaan matsi, se kun näytettiin jopa julkiselta tv-kanalta (olen äimistynyt, että täällä näkyy julkisilla kanavilla vain yksi matsi kolmesta per päivä, vaikka Suomessa YLE näyttää kisojen aikana jokaikisen matsin). Olin sattumalta nähnyt couchsurfing-sivuilla, että Poblenoun Oveja Negra (Musta Lammas) -baari näyttäisi Argentiinan matsit (ja muitakin matseja) ja sinne olisi kokoontumassa jonkinlainen joukko yleisöä. Ensimmäisen Argentiinan matsin jälkeen satuttiin näkemään videokuvaa paikan päältä ja voi tsiisus. Siellä näytti olevan sellainen meno päällä, että Argentiinan maajoukkueen toisen matsin koittaessa viime lauantaina ei ollut epäilystäkään minne oltaisiin suuntaamassa.

Onneksi on Facebook ja sieltä löytyvä info siitä mitä maailmassa tapahtuu. Löydettiin sieltä tiedot argentiinalaisten kisakatsomosta jo muutama päivä ennen ja varauduttiin ajoissa matkaan. Peli alkoi vasta kello 18, mutta ihmisiä varoiteltiin oven taakse jäämisestä, joten paikka aukesi jo kello 16. Me oltiin siis jo melkein pari tuntia ennen pelin alkua paikan päällä, jotta varmasti päästäisiin ensimmäisten 850 ihmisen joukossa sisälle asti. Ja oli se sen odotuksen arvoista. Voin sanoa, että tunnelma oli sen verran katossa, että tuntui melkein kun Argentiinassa tai itse stadionilla olisi ollut. Sillä poikkeuksella, että kaikki sujui loistavan järjestelmällisesti, missään ei tarvinnut jonottaa mitään, saatiin hyvät paikat ja vessoistakin löytyi vessapaperia. Poblenoun megataverna on 1900-luvun alussa rakennetun teollisuusvaraston tiloissa, joten sieltä löytyy kolme jättimäistä salia. Perheille oli varattu erilliset rauhalliset alueet. Ennen matsin alkua järjestettiin kasvomaalausta, puhallettiin ilmapalloja ja ruuduilta näytettiin videoklippejä vanhoista matseista ja muun muassa näitä MM-kisojen mainoksia. Arvonnan pääpalkinto oli menopaluulippu Buenos Airesiin (ei valitettavasti osunut meidän kohdalle), muita palkintoja oli muun muassa Messin signeerama maajoukkueen paita sekä argentiinalaisten ravintoloiden lahjakortteja.

Siitä huolimatta, että loppujen lopuksi itse matsi oli täys fiasko, oli tunnelma katossa yli 90 minuuttia. Jo paljon ennen kuin matsi alkoi. Me nautittiin claraa ja choripaneja (hotdogeja) täysin tyytyväisinä.

Mun kaikki Argentiina-paidat, -hupparit ja -liput on tietenkin Suomessa, joten ainoa lohtu oli pieni pinssi. Sonnustauduin sentään noin suurin piirtein oikeisiin väreihin.

Meillä oli tietenkin kamera mukana ja valmiudessa, joten tässä vähän videokuvaa paikan päältä. Kuten videolla näkyy, kaikki mummosta vaariin osaa kannatuslaulut ulkoa. Mulla on vielä vähän opettelemista. Messi ja Maradona on jumalia, välillä ilkutaan brasseille. Argentiinalaisia ei haittaa, että matsin alussa soitetaan kansallislaulusta vain sen alkuosa, jossa ei ole sanoja ollenkaan, kyllähän tuo hyräilykin onnistuu.

Ehkä pikkasen ne suomalaiset kisakatsomot kalpenee näiden hullujen rinnalla..

Ja tiedän, että varmasti palatte halusta kuunnella argentiinalaista selostusta, joten tässä vielä loistava näyte tuosta samaisesta Argentiina-Iran -matsista. Tämä argentiinalainen selostaja, Alejandro Fantini hullaantuu aivan täysin Messin maalista. Ehkä pientä liioittelua, mutta olihan se aikamoinen ihme, että matsin ainoa maali tuli 90 peliminuutin jo mentyä umpeen. Tällä videolla on englanninkieliset tekstitykset, vaikka varmasti ihan muutenkin menisi viesti perille. 

Loppujen lopuksi lohkovoittohan sieltä tuli, vaikkei se ihan kivuttomasti mennyt. Argentiinan seuraava matsi pelataan ensi tiistaina Sveitsiä vastaan. Saa nähdä saanko täällä vierailevat vanhemmat ja siskon innostumaan lähtemään tonne kisakatsomoon mukaan. 

ylös, ulos ja salille

Kuten täällä jo aiemmin mainitsinkin, muutama viikko sitten aloitin salilla käymisen pitkän, pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran ja ensimmäistä kertaa elämässäni kävin salilla säännöllisesti kolme vuotta sitten. Silloin tällainen hassu idea lähti ihan kaverin aloitteesta ja Aberdeenin upouuden liikuntakeskuksen ansiosta innostuin minäkin uskaltautumaan salimaailmaan. Seuraavana vuonna ei salille enää saanut ostettua jäsenyyttä kovan suosion vuoksi. Siihenpä siis loppui mun salilla käynti. Viime vuonna Suomessa asiaa hankaloitti korkeat hinnat, pitkät välimatkat ja suuri määrä työtunteja.

En nimittäin voi kestää ajatusta siitä, että raahaisin koko päivän salikamoja laukussa, puhumattakaan suihkuvälineistä. Ja että kävisin esimerkiksi kesken koulupäivän tai työpäivän päätteeksi salilla, ilman että pääsisin sieltä suoraan kotiin. Ei, ei, ei. Olen kuitenkin sen verran mukavuudenhaluinen. 

Juuri tämän takia kun syksyllä mietittiin salille rekisteröitymistä, ehdoton ykkönen oli tässä ihan meidän kulmilla oleva paikka. Don Gimnàs on kätevästi noin 5-10 minuutin (meno sujuu nopeammin alamäkeä, kotiinpaluu on haastavampaa) kävelymatkan päässä sellaisessa rakennuksessa, josta löytyy alakerrasta suurehko ruokakauppa ja kellarista kauppahalli. Ihan täydellistä. Salihikoilujen jälkeen voi laskeutua portaita alas ruokakauppaan ja sitten kädet ja jalat täristen nousta ylämäkeä ruokakassien kanssa kotiin. Salilta löytyy jopa sauna, jota en kyllä ole vielä päässyt kokeilemaan. Naisille ja miehille on omat saunapäivät, pitää ens kerralla selvittää mitkä ne olikaan.

Aluksi 56 euron kuukausimaksu kuulosti mun mielestä aika korkealta, mutta sitten kaveri kertoi maksavansa 130 euroa kuussa omasta salistaan. Toisaalta hän löysi jonkun luksuspaikan, joka on vain naisille. Sieltä löytyy spat, kirjastot, leffateatterit, saunat yms. "normijutut" ja miehillä on pääsy vain puljun ravintolaan. Meidän salimaksuun kuuluu laitteet ja lähes kaikki tunnit, pilatesta ja napatanssia lukuunottamatta. Aikataulusta löytyy aamusta iltaan kaikkea cycling-, tbc-, taekwando- ja zumba-tuntien väliltä. Vielä en ole niitä uskaltanut kokeilla, koska päätin ensin rauhassa kohentaa peruskuntoa, ennen kuin uskallan mummojen sekaan ryhmätunneille. Tuo sali on ihan mukava paikka ja laitteet toimii, vaikkei ne olekaan ihan uusimpia.  On siellä joku nurkkaan jätetty Tunturi -pyöräkin, jolla on ikää varmaan lähemmäs parikymmentä vuotta. Salilla on yleensä aika hiljaista ja saa rauhassa tehdä omia juttuja. Itse olen keskittynyt enimmäkseen cross traineriin ja sellaisiin. Olen huomannut, että musiikki on siinä oikein tärkeä motivaattori. Jos ipodista loppuu akku, ei urheilusta tule yhtään mitään! Tunnustan, että kuuntelen muun muassa reggaetonia energiaa saadakseni. Tässä  vähän mun salimusiikkia.

Kid Cudi - Day n' Night

Beenie Man - Hmm Hmm

Daddy Yankee - Temblor

Cidinho & Doca - Rap Das Armas

K.I.G. - Heads, shoulders, kneez & toez

Mikä on teidän salimusiikkia? Mitä suosittelisitte motivaattoriksi?

auringoksi muuttuu

päivä nopeasti yhden piristävän skypetyksen jälkeen.
Olin tänään aika allapäin työn, syksyn -vaikka ei itse syksyn tulemisen- ja kaiken suhteen. Onneksi päivä sai nopeasti iloisemman lopun kun yhtäkkiä suunnittelematta varailinkin Nlle lentolippuja Helsinkiin kuunvaihteelle. Jostain kumman syystä kovasti kuluttamamme ja useinkin suosimamme momondo.com antaa samoille päiville ja samoille lennoille eri matka- ja hintavaihtoehtoja riippuen käyttäjän olinpaikasta. Suomesta ostettuna lennot sai halvemmalla kuin Briteistä ostettuna, vaikka lentoaika, -matka ja -suunta (ei, en ole lähdössä Skotlantiin!) on täysin sama. Todella erikoista.

Vastahan eilen iltapäivällä saatoin N Helsinki-Vantaalle..
ja tästä päästäänkin viikonloppuun, joka oli oikein kiva!

Mukaan kuului useita kävelyjä metsässä omien ja naapurin lainakoirienkin kanssa. Suosittelen kaikille espanjaa osaaville argentiinalaista elokuvaa "Un Cuento Chino", sen voi katsoa vaikka cuevanasta helposti. Valitettavasti siinä ei ole tekstityksiä, mutta se on ehdottomasti näkemisen arvoinen leffa. Lauantai-iltaan kuului sitten mukava illallinen kavereiden seurassa. Kyseessä oli tottakai pastatankkaus illan koitosta varten. Nami-nami marjajäätelöjälkkärit olisi ehkä pitänyt jättää väliin, sillä ne muistuivat mieleen nopeasti Helsinki Midnight Runin startattua. Saavuttiin Senaatintorille vähän viime tingassa, vain 5min ennen omaa lähtöä. Hyvin ehdittiin silti mukaan.

Ensimmäistä kertaa osallistuin jonkinlaiseen juoksutapahtumaan. Vaikka käyn lenkillä aina kun sille päälle sattuu (mikä on tänä kesänä sattunut ehkä kokonaiset viisi kertaa), niin en ole ikinä ennen juossut 10km putkeen. Nyt juoksin, enkä ihan missä tahansa, vaan kauniin syksyisessä Helsingin keskustassa. Stadi oli niin täynnä väkeä, ettei sitä voinut edes uskoa. Vaikkei Midnight Run ollutkaan nimensä mukaisesti mikään keskiyön juoksu, sillä lähdöt starttasivat klo 21 aikaan, ylitti koko tapahtuma kaikki minun odotukset. Oli todella hienoa juosta oranssissa massassa Helsingin katuja pitkin. Mielestäni keskustassa oli aivan mielettömän hyvä meininki ja kannustajien ihmismäärä yllätti minut täysin. Ullanlinnanmäellä oli todella upea jätkänkynttiläpolku ja Katajanokalla ihana bändi, joka juuri minun ohittaessani soitti horse with no namea. Matkan varrella oli niin sambaa, chiirliidereitä kuin muutakin jumputus- ja tanssimusaa. Loppujen lopuksi, vaikka juoksin yksin jäätyäni pahasti jälkeen kahdesta supertimmistä kaveristani, nautin juoksusta ja tapahtumasta toden teolla.

Mielestäni tämä Max Edinin ottama kuva kuvaa niin hienosti illan tunnelmaa, että päätin jakaa sen teille.

maxedin.net

Ensi vuonna uudestaan. Ehdottomasti. Sikäli mikäli maisemissa ollaan!

keltainen toukokuu, miks et sä jo tuu?

Viikko on kulunut sutjakkaasti. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Oon käynyt rannalla juoksemassa ja ravannut koulun ja kodin väliä. Syönyt paljon salaattia, kasviksista ja hedelmistä tehtyä. Uusi villitys on vadelma-päärynä-banaani-omena salaatti. Kolmannen vuoden loppu lähenee, mutta työmäärä ei näytä vähenevän. Vieläkin on ne kolme esseetä tekemättä.. ups.

Kävin viime viikolla katsomassa yli-romanttisen leffan "Dear John". Aivan ihana! Muutaman yllättävänkin käänteen leffa pitää sisällään, joten kaikki ei ole niin ennalta-arvattavissa. Suosittelen.

Tässä vielä lopuksi yksi sarjis mun ihanasta Madalfa-päivyristä (espanjaksi). Sopii hyvin mun tämän hetkisen Lähi-idän politiikan kurssin teemaan. Tällä viikolla kun käsiteltiin Palestiinaa (kuvaa klikkaamalla se suurenee ja tekstin näkee paremmin!).

A niin kuin Aberdeen ja aurinko.

Viimein eilen päästiin takaisin Aberdeeniin.
Olin jo unohtanut minkä takia en voi sietää Kööpenhaminan kenttää, mutta syy muistui mieleen nopeasti sen jälkeen kun oltiin lounas ostettu. Hinnat on niin syvältä, voileivät kalliita (noin 10e) ja karmean makuisia. Starbucks kahvi (pienin koko) 6,10e. Kaupoissa on suurimmaksi osaksi esillä vaan Tanskan kruunut hintalapuissa.
Voi tosiaan olla, ettei Köpiksen kenttä ole sen kalliimpi kuin moni muukaan. Se vaan sattuu olemaan ainoa, jolla olen joutunut viettämään välilaskujen takia lukuisia kertoja viime vuosien aikana. Siellä joutuu aina ostamaan ruokaa, sillä sitä kautta lentäessä (SASlla) lennoilla jää maksullinen ruoka syömättä.

Aberdeenissä on onneksi todella keväinen ilma ja näkymä. Puissa on vihreät lehdet, ruoho myös vihertää, aurinko paistaa ja on LÄMMIN. Ihmiset kulkee shortseissa ja t-paidoissa. Se ei oikeastaan kerro vielä mitään kenellekään, joka tuntee brittien pukeutumisen, mutta itselläkin tulee takki päällä kuuma. ;)

Tänään on muistunut mieleen ja tullut ymmärrykseen mikä työmäärä mua odottaa. Tuli paniikkikohtaus, melkein. Vielä 3 esseetä, muutama esitelmä, pari pientä tehtävää ja kokeet. Aika loppuu kesken sillä luentoja on jäljellä alle 3 vkoa. Jippii!

Iltapäivällä luentojen jälkeen lähdettiin lenkille rantabulevardille. Tunnin juoksun jälkeen maistui raikas salaatti ja nyt koulutöiden pariin.

Nimetön.

Meillä on kotona tilanne rauhoittunut, sillä puolalainen kämppis muutti maanantaina pois. Nyt meillä on enemmän tilaa käytössä kun olohuone on vapaa. Kämppä on myös paljon siistimpi, keittiötä en ole kertaakaan nähnyt näin hyvässä kunnossa, vaikka tyypin jäljet vielä näkyykin ja hänen käsityksensä tiskatuista astioista on täysin erilainen mun käsitykseen verrattuna.

Vuokra vaan on kalliimpi vain kahdelle jaettuna.

Viikonloppu alkoi perjantaiaamun klo 7:30 spinning-tunnilla, aivan kuten tämä viikkokin maanantaiaamuna. Hyvin mukavasti alkaa päivä tollasella herätyksellä. Eikä mulla oikeastaan ole vaihtoehtoa, jos haluan spinninnöidä, sillä seuraavat tunnit on aina puolenpäivän aikaan, jolloin olen luennoilla.

Aberdeenissä vietetään tällä hetkellä Spanish and Latin American Filmfestivalia. Perjantai-iltana oltiin kavereiden kanssa katsomassa meksikolainen elokuva Sin Nombre  (Without a name). Elokuva kertoo mm. nuoren hondurasilaisen tytön, hänen isän ja setänsä matkasta laittomina siirtolaisina (Guatemalan ja) Meksikon kautta Jenkkeihin. Matkaan sattuu mukaan nuori meksikolanen jenginuori, joka pakoilee entisiä ”jengiveljiään”. Elokuvassa kuvattiin Väli-Amerikan karua todellisuutta hyvin todentuntuisesti -välillä vähän liiankin todentuntuisesti, sillä mm. raakoja jengitappeluita ja tappamisia ei oltu jätetty pois. Voin ehdottomasti suositella tätä kaikille. Sin Nombre on kaukana feel good-leffoista, mutta näitä tälläisiä elokuvia mä just rakastan.

Samalla oli jännä kuulla, ja pakostakin analysoida, meksikolaista ja hondurasilaista aksenttia ja puhetyyliä. Varsinkin kun elokuvassa esiintyneet meksikolaishahmot olivat kaikki ”alemman luokan kansalaisia”, jokainen repliikki oli slangia ja täynnä minulle tuntemattomia espanjan sanoja.