Japanissa keskellä Buenos Airesia

Joululomalla oli hyvää aikaa käydä valokuva-arkistoja läpi ja tehdä lisää tilaa koneen kovalevylle, joka harvase päivä ilmoittaa vähiin käyvästä muistitilasta. Onneksi asia on vielä toistaiseksi aika yksinkertaisesti korjattavissa. Niin paljon on tallennettuina turhia läpikäymättömiä kuvia ja liian suurikokoisia videoita.

Tajusin etten ikinä esitellyt Buenos Airesin Japanilaista Puutarhaa, olin jo itsekin ehtinyt unohtaa koko paikan olemassaolon. Kävimme siellä keskellä talvea yksi elokuinen lauantai lähdettyämme porukalla happihyppelylle Nicon veljen appivanhempien kämpiltä Recoletan lähiössä kun vielä asuimme Buenos Airesissa.

Tämä kahden hehtaarin kokoinen puisto keskellä miljoonakaupunkia on ilmeisesti ainut laatuaan ja yksi suurimmista japanilaisista puutarhoista Japanin ulkopuolella. Yllättävän suuri ja vehreä se olikin, ottaen huomioon että kävimme siellä keskellä talvea. Puistoa ylläpidetään argentiinalaisjapanilaisen kulttuuriseuran toimesta. 

Vesilammikko oli täynnä jättimäisiä kaloja ja erinäköisten siltojen avulla puistossa pystyi poikkelehtimaan ympäriinsä.

Enpäs ole tainnut muualla koskaan nähdäkään näin hienoa kirsikkapuuta loistossaan!

Alueelta löytyvä kasvisto on pääosin japanilaista, mutta muutama eteläamerikkalainenkin puska taitaa joukosta löytyä. Ilmeisesti puutarha ei ole pelkkä puisto, vaan myös japanilainen kulttuurikeskus noin muuten. Ehkä ravintolasta saa japanilaista ruokaa ja kaupasta ainakin erinäköisiä japanilaisten kasvien siemeniä. Lisäksi puutarhan alueelta löytyy buddhalainen temppeli.

En ole käynyt vastaavissa japanilaisissa puutarhoissa muualla maailmassa, joten en osaa tätä verrata mihinkään, mutta aika hieno keidas joka tapauksessa - ottaen huomioon että se on sijoitettu miljoonakaupungin keskustan betoniviidakon keskelle. Puisto voisi toimia loistavana hengähdyspaikkana keskellä kirkasta kesäpäivää. Tai ehkä pikemminkin kevättä. Sillon voisi kasvitkin olla parhaimmassa loistossaan.

Yksi maailman kauneimmista hautausmaista

Recoleta on yksi Buenos Airesin hienostolähiöistä, ehkä jopa niistä kaikista hienoin. Sieltä löytyy puudeleita ulkoiluttavat hienostorouvat ja varmasti keskustan hulppeimmat (ja kalleimmat) kämpät. Oon sattumalta päässyt käymään yhteensä kolmessa sellasessa kerrostalon ylimmästä kerroksesta löytyvästä kämpästä, joka kattaa koko kerroksen ja hissillä saavutaan suoraan eteiseen. Alakerrasta löytyy tietenkin ovivahti, joka ei edes hissiin päästä ellei asunnon omistaja ole tietoinen saapuvasta vierailijasta. Ja ne kaikki kolme kämppää löytyy Recoletasta. Samaisesta lähiöstä löytyy muuten maan ainoa Hard Rock Café, jonne yläluokkalaiset porteñot suuntaa sunnuntailounaalle. Recoletasta löytyy myös jo ennenkin tässä blogissa mainittu Argentiinan kuuluisin hautausmaa. El Cementerio de Recoleta.

Recoletan hautausmaa on yksi turistien suosikkipaikka Buenos Airesissa. Vaikkei muuten maan historiaa tai presidenttejä tuntisi, niin kyllä useimmat tietää kuka Evita on. Ja nimenomaan Evitan perheen masoleumin edestä ne turistit yleensä löytyy. Eikä se haittaa, vaikkei alueella nukkuvia tunnekaan, ehkä parempi niin, nimittäin hautausmaa on arkkitehtuuriltaan jo niinkin mielenkiintoinen paikka, että siellä on kiva käydä ihan muuten vaan käppäilemässä ja ihmettelemässä. 

Recoletan hautausmaalle on haudattu Argentiinan entisiä presidenttejä, poliitikkoja, diplomaatteja, taiteilijoita sekä muita tärkeitä henkilöitä ja heidän puolisojaan 1820-luvulta lähtien. Osa mausoleumeista on jo kauan unohduksissa olleita ja sortumispisteessä olevia, toiset taas hoidetumpia. Yhtä näyttivät hautausmaan työntekijät käyttävän lepokoppinaan, nimittäin sieltä löytyi muun muassa mate-välineet. 

Hautausmaa on mielenkiintoinen paikka, useihin mausoleumeihin näkee sisään asti ja ikkunalasit ovat saattaneet rikkoutua jo vuosia sitten. Lähes kaikissa näkyi portaikko, joka vei maan alle. Useat oli täynnä hämähäkinseittejä, toisista löytyi kauniita pitsiliinoja ja kehystettyjä valokuvia. 

Hautausmaa-aluetta ympäröi hienostolähiö, joten aika monella porteñolla on kämpästään suora näkymä masoleumien sekaan päivin ja öin. Mun mielestä koti hautausmaan vieressä olis vähän liian etxremeä, mutta onhan sinne kai ihan hienot maisemat. 

Joitain nukkuvia vartioi puolisilmäiset leijonat. Me oltiin onneksi liikkeellä ihan aamupäivästä, nimittäin vois olla aika jännät paikat liikuskella näissä maisemissa illan tullen. Recoletan hautausmaa on muuten listattu CNN:n ja BBC:n mukaan yhdeksi maailman kauneimmaksi ja parhaaksi. Mitä ikinä jälkimmäisellä sitten tarkoitetaankaan. Mutta kuuluu se varmasti ainakin maailman kauneimpien top-10 listalle, vai mitä?

Oi Buenos Aires!

Tällä kertaa esittelyssä Etelä-Amerikan Pariisinakin tunnettu Argentiinan pääkaupunki. Olen analysoinut suhdettani kyseiseen kaupunkiin täällä blogissa jo aiemminkin, mutta on se vaan niin ihana paikka. Omalla tavallaan ja ainakin siellä lomalaisena vieraillessa. Olin jo ennen matkaa miettinyt tarkkaan missä kaikkialla haluan Buenos Airesin päivinä käydä, vastaavasti kun kerroin viimeksi ruokien suunnittelusta. Listalla oli joitain jo ennestään tuttuja paikkoja ja toisaalta joitain ihan uusia. Arvaatte varmaan, ettei loppujen lopulta ehditty käydä niistä kovinkaan monessa. Tällä kertaa vietettiin kaupungissa yhteensä alle kuusi päivää, joten millään ei ehditty edes kaikkia kavereita tavata.

Ensimmäisenä päivänä harhailimme tuttuja katuja pitkin Nicon veljen kämpiltä ihan keskusta-keskustan suuntaan ja meidän entisille kotikonnuille, Congressille suunnaten. Muisteltiin kuinka 18 kuukautta aiemmin kuljettiin niitä reittejä säännöllisesti. Löydettiin "se pizza-paikka" ja "se kiska, josta ostettiin se juttu sillon kun..".

Tämä tornitalo löytyi ihan meidän kulmilta ja jo silloin puolitoista vuotta sitten sen yläkerrassa oli "myynnissä" -kyltti. Leikiteltiin ajatuksella, että soitettaisiin numeroon ja tekeydyttäisiin ostajiksi vain päästäksemme näkemään torni sisäpuolelta. Olisi mahtavaa päästä noihin vanhoihin rakennuksiin sisään ja tutkia mitä kaikkea niiden sisälle kätkeytyy. Onkohan se sama kämppä siis edelleen myynnissä?

Näin tammikuussa Buenos Airesissa on ihanan rauhallista, kaikki paikalliset pakoon pääsevät lähtevät muualle lomille ja kaupunki täyttyy lähinnä turisteista, erityisesti brasialilaisista sellaisista. Asteita on ainakin +35 ja kosteusprosentti hipoo satasta. Kuuma on. Kaveri varoitti jo joulukuussa, että kannattaisi jättää Bairesin suunnitelmat kokonaan välistä. Maan energiavaje ja helteet saavat aikaan sähkökatkoja, joten olot voivat olla aika tukalat. Ensimmäisinä öinä heräsin keskellä yötä siihen, että olin ihan hiestä märkä. Nukuttiin Nicon veljen tyttären huoneessa, eikä siellä ollut ilmastointia, ainoastaan pieni tuuletin. Oltiin sentään 17. kerroksessa ja ikkuna auki. Ilmavirta ei tuntunut missään. Aamulla kello viisi vajaa 2-vuotias herätti koko talon karjunnallaan. Jo parin päivän jälkeen olin ihan valmis nousemaan lentokoneeseen ja palaamaan Eurooppaan.

Ensimmäisinä Buenos Airesin päivinä olin myös jotenkin tosi epävarma kaupungilla liikkuessa. En tiedä miksi. Se entisaikojen kaupungin tuntemus ja varmuus oli tipotiessään ja olo oli kuin eksyneellä muurahaisella. Kunnes sitten kolmantena päivänä nappasin paikallisbussin yksin koko kaupungin halki kaveria tapaamaan ja nautiskelin tutuista maisemista. Muistin kuinka mahtavalta tuntuu suunnistaa jättimäisessä kaupungissa ihan yksin ohikulkijoita tiiraillen. Kuuntelin bussissa porteñojen kovaäänisiä keskusteluja, laskin kortteleita ja nautin maisemista sekä suurkaupungin vilinistä. Kuumuudesta huolimatta. Lämpötilan "real feel" taisi nousta jopa 50 asteeseen ja iltapäiväksi luvattiin kunnon myräkkää. Roikuin bussin kaiteessa ja yritin päästä käsiksi avonaisen ikkunan ilmavirtaan, joka oli lähes olematon. Onneksi laukusta löytyi Parc Güellista ostettu viuhka. Enkä suinkaan ollut bussin ainoa naispuolinen henkilö viuhkan kanssa. Kyseinen euron viuhka on pelastanut minut useaan kertaan, edellisen kerran Guatemalan lennon turbulenssin aiheuttamalta pahoinvoinnilta kun tuntui, että happi loppuu.

Yksi Bairesin listalla olleista asioista oli käynti El Ateneo -nimisessä, upeassa kirjakaupassa. Se on yksi hienoimpia kirjakauppoja, missä olen ikinä käynyt. Vanha, 1900-luvun alussa rakennettu teatteri muuntautui kirjakaupaksi tämän vuosituhannen alussa. Viileä, ilmastoitu kirjakauppa tarjosi täydellisen pakopaikan katujen kuumuudesta. Olen kirjoittanut kyseisestä paikasta aiemmin täällä. Wikipedian mukaan El Ateneon ovista kävelee vuodessa läpi yli miljoona ihmistä, enkä yhtään ihmettele! Ja mikä parasta, kaupasta löytyy ihan oma kahvila. Noissa pienissä loosseissa saa muuten rauhassa lukea kirjaa, ilman että kukaan tulee häätämään pois.

Yllä olevan kuvan aamupala on kuitenkin eri kahvilasta, kyseessä on Pani-niminen paikka, joita on ilmestynyt kaupunkiin yksi lisää sitten viime näkemältä. Sieltä sain mukaani yhden "paperitabletin", joka nyt koristaa meidän kämpän seinää Barcelonassa (ja vilahti pari postausta takaperin). Panin kuvassa näkyvästä aamupalakombosta olin uneksinut sitten syyskuun 2012, mutta se ei harmi vaan tällä kertaa täyttänyt odotuksiani. Hedelmien alta löytyvän granolan reseptiä oli muunnettu, suklaahiput ja mansikat oli poistettu sekä sekaan heitetty aivan liikaa erikoisia pähkinöitä. Mutta mehu oli taivaallista! Paikka on niin söpö, että siellä hurahtaa helposti tunti jos toinenkin. Varsinkin sateisena päivänä.

Suoraan aamupalalta onkin hyvä jatkaa ruuansulatuskierrokselle vierestä löytyvälle hautuumaalle. Recoletan alueelta löytyy yksi Argentiinan kuuluisimmista hautausmaista - El Cementerio de Recoleta. Sinne on päätynyt muun muassa kuuluisa Evita eli Eva Perón, yksi yhden entisen presidentin vaimoista. Nico ei ollut käynyt paikalla aiemmin, mutta onneksi osasin jo suunnistaa suoraan Evitan luo, siellä yleensä parveilee suurin joukko innokkaita matkailijoita. Recoletan haustausmaalta löytyy myös lukuisia entisiä argentiinalaisia presidenttejä, poliitikkoja, diplomaatteja ja taiteilijoita tai heidän puolisoitaan. Recoletan barrio on muutenkin tosi chic, siellä voi ihastella hienosti pukeutuneita rouvia aamukävelyllä puudeleineen. Kyseinen hautausmaa löytyy siis yhdestä kaupungin hienoimmasta lähiöstä. 

El Ateneo -kirjakaupan katosta löytyy lähes yhtä upeat maalaukset kun nämä Galerías Pacíficon -kauppakeskuksen katon koristeet. Tämä rakennus on 1800-luvun lopulta, sen oli tarkoitus toimia kauppakeskuksena heti alun alkaen, mutta se toimikin alkuvuodet ensin taidemuseona ja sittemmin brittiläisten omistaman junayhtiön toimistona. 1970-luvulla diktatuurin aikaan armeija piti rakennuksen kellarissa ilmeisesti myös kidutuskeskusta. Vuosien heitteillä olon jälkeen rakennus kunnostettiin ja nyt se on toiminut kauppakeskuksena vuodesta 1991. Se onkin astetta hienompi sellainen, sillä siellä majailee mm. Bossit, Lacostet, Diorit, Hilfigerit ja Ralph Laurenit. 

Aivan kuten muistakin maailman suurkaupungeista, myös Buenos Airesista löytyy näitä legendaarisia koirien ulkoiluttajamestareita. En tajua miten tyypit pystyy pitämään kaikki koirat ja hihnat ojossa, mutta tämä näky tuli vastaan yksi kaunis aamu. Ja tällä kertaa sain ikuistettua tilanteen puhelimella, nimittäin seurailin näitä heppuja joskus työmatkoillakin, mutta en ikinä kehdannut kaivaa kameraani esiin. Tuossa taitaa mennä mukana kahdeksan hurttaa.

Buenos Airesista löytyy hurjat määrät katutaidetta ja itse asiassa kaupungissa järjestetään jotain kävelykiertueita, joissa käydään nimenomaan tsekkaamassa hienoja graffiteja. Joku päivä haluan vielä tehdä sellaisen kierroksen, vaikka miksei niitä voisi ihan yksinkin käydä tutkailemassa, jos tietää minne menee. Mafalda on ehdottomasti kuuluisin argentiinalainen fiktiohahmo. Suosittelen tutustumaan häneen paremmin, jos Mafaldan jutut eivät ole jo ennestään tuttuja. Niitä on käännetty jopa suomen kielelle.

Poliittista katutaidetta löytyy myös. Yllä olevassa kuvassa rivissä latinalaisamerikkalaisia presidenttejä. Kyseinen kuva oli jonkin hallintorakennuksen pihalla, en valitettavasti muista mikä rakennus oli kyseessä. Huomatkaa, että mukana on vain "populistihallitusten" päämiehiä. Ecuador, Bolivia, Venezuela, Kuuba ja olisiko tuo Castron vasemmalla puolella oleva Brasilian Lula, vaikkei se kyllä häneltä näytä. Tunnistaako joku paremmin?

Yllä yksi niistä asioista, joita eniten kaipaan. Kunnon kioskit. Ne on niiiin houkuttelevan näköisiä ja aina kadulle avoinna. Kaikki noi suklaat ja herkut oikein kutsuu astumaan sisään. Paitsi ehkä helteellä, koska kaikki suklaat on silloin ihan sulaneita. Barcelonassa (ja Espanjassa?) ei harrasteta kioskeja, niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. En ainakaan ole vielä puoleentoista vuoteen löytänyt yhtäkään. Kyseinen kuva on itse asiassa Buenos Airesin lentokentältä, tuossa kioskissa tuhlasin viimeiset pesot ostamalla matkaevästä lennolle.

Olin niin onnellinen kun tajusin meidän paluulennon lähtevän vasta sunnuntai-iltana. Nimittäin joka sunnuntai ympäri vuoden San Telmon lähiössä, Defensa-kadulla, on pystyssä sunnuntaimarkkinat. Sieltä löytyy kymmenen korttelin verran krääsää, antiikkia, käsitöitä, matkamuistoja ja vaikka mitä. Musiikkia ja rentoa meininkiä. Niin kauniita tavaroita. Rakastan kävellä siellä, vaikka se on yleensä tosi täynnä väkeä, ja vain ihailla kaikkea mahtavaa. Kuten näitä vanhoja soodavesipulloja. San Telmon lähiöstä löytyy sitten taas sitä rosoista romantiikkaa, lukuisia, upeita, vanhoja, heitteille jätettyjä rakennuksia.

Vaikka muutaman ensimmäisen päivän jälkeen halusinkin vain nousta lentokoneeseen ja palata Eurooppaan, oletettavasti ääni kellossa muuttui nopeasti, enkä olisi millään malttanut tulla vielä takaisin. Niin paljon jäi Buenos Airesissa tekemättä, näkemättä ja kokematta. Onneksi tämä tuskin jäi minun viimeiseksi kerrakseni kyseisessä kaupungissa.

Tämä kertomus on osa Instagram Travel Thursdayta ja kuvat puhelimella räpsästyjä. Muita Instagram Travel Thursdayn postauksia voi käydä kurkkimassa järjestäjien (Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses) blogeista. Lisätietoa itse tempauksesta sekä ohjeet voi lukea täältä. Minut löytää instagramista nimimerkillä @annikaig ja kyseisen linkin takaa voi katsella kuvia, vaikkei omaa instagram-tiliä omistaisikaan.

Pohdintaa Argentiinan lomalta

Tammikuun Argentiinan reissulla vietettiin lopulta vain alle viikko Buenos Airesissa. Mun työkuvioiden yms. takia ei muutenkaan hirmusesti liikuttu koko "loman" aikana vaan vietettiin suurin osa ajasta Nicon perheen luona Bahía Blancassa, mikä oli tietenkin monella tapaa hyvä juttu, vaikka jossain vaiheessa rupesinkin kaipaamaan vähän yksityisyyttä. Nicon äidin kotoa löytyy pitkä ruokapöytä, jonka ääressä kokoontui jo heti meidän ensimmäisenä iltana meidän lisäksi Nicon viisi sisarusta (kaksi muuta asuvat ulkomailla) perheineen ja puolisoineen. Pöydän päässä istui talon emäntä ja saman pöydän ääreen mahtui niin lapset kuin lasten puolisot ja lapsetkin. Nämä hetket ovat siis usein kuin suoraan jostain italialaisesta leffasta. Ja itse asiassa kyseisestä saapasmaastahan osaltaan Niconkin juuret tulevat. Ne hetket ovat korvaamattomia ja juuri niitä täällä kaukana Euroopassa välillä tuleekin aikamoinen ikävä.

Pieni pala presidentin Pinkistä palatsista. 

Nicon perhe taitaa kuitenkin olla aikalailla ymmärtänyt, ettei me tällä hetkellä tai lähitulevaisuudessakaan suunnitella muuttoa Argentiinaan. Itse asiassa Nicon äiti vissiin jopa ajattelee toisinpäin, hän ei koskaan kysele meidän Argentiinaan muuton perään ja on ennemminkin sitä mieltä, ettei meidän kannattaisi edes muuttaa sinne. "Argentiinassa kun ovat asiat niin huonosti ja koko ajan huonommin". On vaikea keksiä toista maata, jossa yleisesti valtion politiikka ja erityisesti talouspolitiikka vaikuttaisi niin vahvasti ihmisten lähes päivittäiseen elämään. Ja kuten yksi kaverinikin totesi yrittäessään kuvailla Argentiinan todellisuutta, "ei missään muussa maassa jokainen tavallinen kaduntallaaja pysty kertomaan päivän dollarin kurssia sentilleen". Näinhän se on. Jokainen argentiinalainen pystyy keskustelemaan maan talouspoliittisesta tilanteesta, jokaisella on siitä mielipide ja se on myös yleinen puheenaihe argentiinalaisessa keskivertokodissa. Maa on jakautunut pitkälti anti- ja pro-K (Kirchner, nykyinen presidentti) miehiin ja naisiin, mikä on aiheuttanut jopa elämää suurempia perheriitoja joissain tapauksissa.

Maailman levein avenue, 9 de julio & Evita.

Vaikka toisaalta välillä salaa haaveilen Argentiinaan muutosta, enkä ihan suoralta kädeltä ajatusta tyrmää, en kuitenkaan koe, että tulevaisuudessa tultaisiin sinne takaisin muuttamaan. Ainakaan pitkällä tähtäimellä. Eikä koe Nicokaan. Onneksi ollaan tässä asiassa täysin samoilla linjoilla. Sen takia olinkin erittäin yllättynyt kun tammikuussa yhden grilli-illan aikana valmistelin salaattia lihan lisukkeeksi yhden herran kaveriporukkaan kuuluvan tytön kanssa, ja hän siinä kesken tomaatin leikkelyn heitti kysymyksen, josko me oltaisiin joskus, esimerkiksi parin vuoden päästä, muuttamassa takaisin Argentiinaan. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että muutama Nicon kaveri tosiaan kuvittelee meidän muuttavan herran kotikaupunkiin vielä joku päivä. En vaan itse näe mitenkään mahdollisena, että tultaisiin joskus muuttamaan kolmensadantuhannen asukkaan kaupunkiin Argentiinan maaseudulle ja koko ajatus kuulostaa mun mielestä jopa hieman absurdilta. Oli siinä vaiheessa pakko etsiä aivojen syövereistä oikein diplomaattiset keskustelutaidot, jotta pystyin tähän kysymykseen jotenkin fiksusti vastaamaan. 

Plaza del Congreso.

Lähes kaikki Nicon vanhat opiskelukaverit ovat joko uunituoreita vanhempia, juuri rakentaneet omakotitalon tai parhaillaan rakentamassa omakotitaloa. Kaupungin laitamilla on jopa yksi lähiö, josta useampikin kaveri on ostanut itselleen maapläntin. Arkeen kuuluu arkkitehdin ja rakennusmiesten kanssa taistelua sekä pohdintaa siitä, mihin sijoittaa autotalli ja mahdollinen grillikatos. Meidän arkista pohdintaa on tällä hetkellä, mikä on se kaupunki, josta löydetään molemmille mieluinen työpaikka ja missähän asutaan ensi heinäkuussa. Kieltämättä loman aikana tuli hetkellisesti sellaisia nanosekuntien kestäneitä hetkiä, jolloin omakotitalo Argentiinan maaseudulla, uima-allas pihalla, koira temmeltemässä siinä vieressä ja kaverit naapureina tuntui aika houkuttelevalta. Kunnes sitten heräsin todellisuuteen ja totesin, ettei se ole meille realistinen ajatus. Ja kuvaan kuuluu toivoton inflaatio, byrokratia ja muun muassa pakollinen varashälytin. Koirankin rooli olisi ennemminkin toimia varashälyttimenä ja -karkottimena kuin pörröisenä leikkikaverina. Uima-allas täyttyisi vain roskista, eikä talo saisi näyttää ulospäin "liian hienolta". Ikkunoihinkin täytyisi laittaa kalterit. 

Paikallinen eduskuntatalo.

Yksi Nicon Bahía Blancassa asuvista veljistä on tyttöystävänsä kanssa hiljalleen rakentanut omakotitaloa kaupungin laitamille. Projekti on edennyt hitaasti ja paljon on vielä tekemättä, mutta he ovat kuitenkin pystyneet asumaan talossa jo vuoden verran. Muutama viikko sitten heidän kotiinsa murtauduttiin sunnuntaina keskellä päivää, jo toinen kerta vuoden sisällä. Ulko-ovessa ja ikkunoissa oli jo kalterit lisäapuna, asennettuna edellisen murron jäljiltä. Nekään ei pysäyttäneet näitä varkaita, jotka veivät vuodevaattet ja patjan sängystä, tietokoneen näytön ja kameran, jopa kaljatölkin jääkaapista. Kitara oli pöllitty jo edelliskerralla, tietokone ei ollut kotona, koska herra kantaa sitä autossa mukanaan minne ikinä meneekään. Enää heillä ei ole kotonaan mitään varastettavaa ja "omakoti-projekti", jolle oli jo laajennussuunnitelmatkin piirretty, on laitettu myyntiin. Ei noin voi elää. Kuuntelin lohduttomana skype-keskustelua, enkä tiennyt mitä sanoa. Emme pysty täältä kaukaa oikein mitenkään auttamaan, ei voida tarjota edes sohvaa tai väliaikaista nukkumapaikkaa. 

Buenos Airesissa asuvan veljen vaimo taas kertoo kuinka ei ikinä kotiin mennessään suostu nousemaan samaan hissiin tuntemattoman delivery-pojan kanssa, turvallisuussyistä. Ei ainakaan sillon kun lapsi on mukana. Vaikka alakerran oven pielessä istuu vartija 24/7 ja rakennukseen pääsee sisälle vain ovisummerin avauksella. Pientä, rattaissa istuvaa lasta ei voi edes ruokakaupassa jättää sekunnin murto-osaksikaan pois silmien näkyvistä. Omakotitaloissa asuvat ihmiset ovat ruvenneet jättämään autojaan autotallin sijasta kadulle parkkiin, näin ollen murtomiesten on mahdoton käyttää autoa tallista otettaessa tilaisuutta hyväksi päästäkseen taloon sisään. Kuulostaa Suomessa kasvaneen korviin täysin absurdilta, mutta se on toisille arkipäivää.

Vihanneskauppa ja mies sateessa Bairesissa.

Aina sillon tällöin joku kysyy, oltaisiinko me muuttamassa takaisin Argentiinaan. Jopa usea maisterikaveri täällä Barcelonassa uteli asiaa, eikä pitänyt sitä yhdä mahdottomana kuin me itse. Tässä siis osittainen vastaus hankalaan kysymykseen. Todellisuudessa en vain näe, että meille olisi  tällä hetkellä taloudellisesti, poliittisesti ja turvallisesti vakaa tulevaisuus mahdollinen Argentiinassa.

Kaikkea tämän tekstin antia ei tietenkään pidä ottaa täysin kirjaimellisesti, mutkat on yleensä helppo vetää suoriksi. Alunperin tarkoitus oli kirjoittaa meidän päivistä Buenos Airesissa, mutta ajatusvirta veikin täysin muualle tällä kertaa. Kuvat ovat kuitenkin kyseisestä kaupungista, otettu puhelimella taksin ikkunasta matkalla bussiasemalta Nicon veljen kotiin. Tie vei usean pääkaupungin maamerkin ohi, eikä pikkuinen sade häirinnyt ollenkaan. Päinvastoin, se loi tunnelmaa.