Kuinka ihanalta tuntuukaan olla kotona. Reilussa kahdessa viikossa ehti jo tulla kova ikävä kotiin, rakkaan luo ja Suomeen! Ette uskokaan kuinka mahtavalta tuntui eilen viimein avata avaimella kotiovi ja päästä kunnon suihkuun. Tuntui siltä, että hiukset sai kunnolla pestyä ensimmäistä kertaa tässä kuussa.
Hävettää myöntää, että ylläolevat neljä valokuvaa ovat ainoat kameran muistikortilta löytyvät kuvat koko Guatemalan reissulta. Loput, vähän jännittävämmät kuvat löytyvätkin tällä kertaa puhelimesta. Ymmärrätte varmaan miksi nautin kotiinpaluussa erityisesti omasta suihkusta. Kuvissa näkyvästä Guatemala cityn makuuhuoneeni häkkyrästä tippui muutama hassu tippa. Kiittelin muutamaan kertaan viime keväistä kampaajakäyntiä ja päätöstä leikata tukka lyhyeksi.
Eilen illalla vuorokauden pituisen matkustuksen (Guatemala-Miami-Madrid-Helsinki), lentokenttäjuoksujen ja seikkailun jälkeen väsymys painoi päälle, mutta pakko oli päästä kävelylle ja ulos hengittämään raikasta ilmaa pakokaasujen jälkeen.
Tuntuu niin hyvältä olla kotona, vaikka toki olen myös tyytyväinen ja iloinen viime viikkojen seikkailuista. Ehkä palaan niihin vielä. Toivon, että kolmas kerta toden sanoo ja seuraava Guatemalan reissu joskus tulevaisuudessa olisikin sitten rennompi lomareissu.
Nyt meinaan nauttia tästä ainoasta kesälomaviikosta, sillä ensi viikolla aloitankin jo uudessa työpaikassa. Vaikka toisaalta en malttaisi sitäkään odottaa!

Tervetuloa, tai siis tervemenoa takaisin Suomeen! :) Oliko sulla tarkoituksella kamera pois matkasta kun liikuit kaupungilla (turvallisuus?), vaiko muuten vaan et kantanut sitä mukana? Ja huh mikä lentoreitti, voin kuvitella että saattaa pikkasen väsyttää tuon jälkeen. Toivottavasti saadaan nähdä puhelinkuvia Guatemalasta pian, Instassa oonkin jo mielenkiinnolla seuraillut.
VastaaPoistaJa onnea uuteen työhön! :)
Hahah, kiitos :) Itse asiassa kannoin kyllä kameraa uskollisesti repun pohjalla mukana ensimmäiset 10 päivää, ja unohdinkin sen olemassaolon. Turvallisuus ei niinkään ollut tekijä tällä kertaa. En vaan varsinaisesti hirveesti "liikkunut kaupungilla", koska suurin osa ajasta tuli vietettyä hotellissa, auton kyydissä ja toimistossa. Enkä varsinaisesti hengaillut kauheen kivoissa kaupungeissa, vaan pikkasen ankeissa paikoissa, joten kameran käyttö ei varsinaisesti ollut ensimmäisenä mielessä :D
PoistaLentoreitti oli aika raskas ja vaihtoajat tosi lyhyet (Miamissa 2h, Madridissa 1h), joten juoksuksi meni :P
ja kaikki ne upeat maisemat, joita olisin mieluusi kuvaillut vilahteli ohi auton ikkunasta kovassa vauhdissa :S
PoistaAi kamala, mun Perun kämpässä oli tollainen suihku, sain siitä kerran oikein kunnon sähköiskunkin :D
VastaaPoistaVoi ei.. mä en ollut aiemmin nähnyt vastaavaa, mutta tällä reissulla tollanen samanlainen tuli vastaan pari kertaa muuallakin. Onneks en ollut kuullut sun kokemusta ennen reissua, en olis muuten uskaltanut ton alle :D
PoistaKotiintulo on kyllä ihana fiilis! :) Ja voi tuota suihkujuttua, mä kärvistelin kamalan suihkun kanssa jo Skotlannissa. Nyt meillä on ihan ok suihku mutta ai että kun tulin vanhempieni luo sunnuntaina, painelin heti suihkuun. Suomalaiset suihkut on vaan ihan parhaita!
VastaaPoistaHeheh, joo.. puhumattakaan niistä Skotlannin suihkuista.. aarrghh. Mutta niistä sentään tuli vettä, vaikka yleensä ilman painetta.
PoistaApua tuota suihkua! Tervetuloa Suomeen ja kivaa kesälomaviikkoa. :)
VastaaPoistaHahaha, kiitos :) Kyllä se vähän pelottavalta näyttikin :P
PoistaTervetuloa Suomeen! Täällä saa suihkuja ihan vaan kotiovesta ulos astelemalla! :D Mukavaa kesälomaviikkoa, hyvää juhannusta teille ja onnenpotku uuteen työpaikkaan!
VastaaPoistaHehehe, ihan totta :) Kiitos Menninkäinen - ihanaa juhannusta teillekin, ja auringonpaistetta!
PoistaNiinhän se taitaa olla että "borta bra men hemma bäst". Nyt sitten nauttimaan omasta (turvallisesta ja toimivasta) suihkusta :)
VastaaPoistaJuu, todellakin. Eipä ole pitkään aikaan tuntunut suihkussa käynti näin luksukselta :D
PoistaTervetuloa kotiin! Hyvä että paluu sujui ilman myöhästymisiä, vaikka sitten juoksien... :). Meillä oli vikassa Dommarin kämpässä tollanen sähkölämmityssuihku sen jälkeen kun lämminvesivaraajan putket alko vuotaan vettä alakertaan... vettä kyllä tuli kiitettävästi mut sulakkeet poksahti joka kerta jos joku muu sähkölaite oli samaan aikaan päällä... suomalainen suihku on kyllä aika korkeella mun listalla myös kun ajattelee näitä hyviä ja huonoja puolia Suomi vs. muut maat :D
VastaaPoistaKiitos Eve! Mulla ei onneksi sulakkeet poksahdelleet, mutta valot välkkyi ja himmeni samantien kun lämpimämpää vettä rupesi tulemaan. Kunnon suihku on kyllä niin perusjuttu, vaikka kaikkeenhan sitä tottuu, kun on pakko :)
PoistaTervetuloa kotiin! Hyvä että paluu sujui ilman myöhästymisiä, vaikka sitten juoksien... :). Meillä oli vikassa Dommarin kämpässä tollanen sähkölämmityssuihku sen jälkeen kun lämminvesivaraajan putket alko vuotaan vettä alakertaan... vettä kyllä tuli kiitettävästi mut sulakkeet poksahti joka kerta jos joku muu sähkölaite oli samaan aikaan päällä... suomalainen suihku on kyllä aika korkeella mun listalla myös kun ajattelee näitä hyviä ja huonoja puolia Suomi vs. muut maat :D
VastaaPoistaSiis mikä ihmeen häkkyrä... mitä nuo sähköjohdot tuolla ovat? :D Tervetuloa todellakin kotiin!
VastaaPoistaHeheh, en tiedä, enkä välttämättä edes halua tietää. Tuota muovihäkkyrää piti siis kiertää oikeeseen suuntaan, jotta tuli lämmintä vettä - rupes kuulumaan sellanen humina ja kattovalo himmeni samalla sekunnilla :D
PoistaOnpas hurjan näköinen suihku. :D Meillä on täällä Turkissa suihkussa sellainen sähköllä toimiva lämmityslaite, mistä menee vesi läpi. Pelottava sekin, mutta jotenkin sitä ei enää ajattele, ja tuo nyt näyttää paljon hurjemmalta viritykseltä. :D
VastaaPoistaKuulostaa teidänkin suihku vähän erikoiselta, mutta hyvä jos ei sentään näytä niin pelottavalta :)
PoistaMinä palasin myös juuri eilen lomamatkalta ja tuntui että hiukset aamulla pestessäni ne ovat taas kunnolla puhtaat! Kyllä kotiin on kiva palata.
VastaaPoistaSitäpaitsi aloitan myös ensi viikolla uudessa työpaikassa, hassu sattuma! :D
Tervetuloa Suomeen teillekin, taidettiin mennä Miamin kentällä ristiin :) Näitä sattumiahan näköjään riittää enemmänkin - paljon tsemppia uuteen työpaikkaan!
PoistaTervetuloa kotiin! Onpa mielenkiintoisen näköinen härveli... mulla on lähes aina sellanen tunne että ihana tulla kotiin. Ihan vaan lyhyempienkin pyrähdysten jälkeen. Sit kun on vähän palautunu voi taas ajatella lähtevänsä. Onkohan musta tulossa vanha? ;)
VastaaPoistaHahaha, kiitos! Tiedätkö juuri eilen illalla mietin, että "hitto, onko musta tullut vanha, kun kitisen jostain suihkusta ja nautin näin paljon Suomen mukavuuksista" :D Nähdään illalla!
PoistaMinä jaksan melkein vuodenkin jälkeen iloita suomalaisista suihkuista aina siellä käydessäni. Tasainen paine ja lämpötila. Onni.
VastaaPoistaIhana kuulla, että joku muukin nauttii tästä aiheesta. On se toimiva suihku iso juttu!
PoistaHaha, nämä kuvat tosiaan muistuttaa siitä fiiliksestä, kun pääsee kunnon suomalaiseen suihkuun. ;) Tervetuloa takaisin ja tsemppiä uuteen työhön!
VastaaPoistaHeheh, auttaa aina Suomeen palatessa ;)
PoistaKiitos Anu!
Ahh, olin jo ehtinyt unohtaa mitä liruja suihkut Väli-Amerikassa on! Tosin suht lyhyt hiuksisena se ei itseä hirveästi haittaa, mutta onhan se aina kiva, että tulee sitä vettä suht luotettavasti :D Ja lämpimästi...
VastaaPoistaMulla on sen verran paksut hiukset, että joskus pesu voi ulkomailla olla haaste. Onneks olin sentään keväällä ehtinyt leikata ne lyhyiksi! :D
PoistaHui, mikä pelottavan näköinen suihkuviritys! Uskon, että tuntui ihanalta päästä takaisin omaan kotiin :) Oma suihku tuntui tuon jälkeen varmaan lähes Seinfeldin "elefanttisuihkulta" :D https://www.youtube.com/watch?v=vMITcQUe-9M
VastaaPoistaHahah. Pitääkin muistaa tsekata toi video. Nico on hullu Seinfeld-fani!
Poista