16. tammikuuta 2012

Mitä tein tänään?

Haaveilin omasta chow chow -sinikielestä!


Eikös olekin vallottavia?


Nukahdin bussiin.
On aivan karseeta matkustaa joka päivä töihin ja kotiin noin 50min suuntaansa ja aina kotimatkalla pilkkiä koko bussimatkan. Tänäänkin nukahdin varmaan kolme kertaa, onneksi heräsin juuri oman pysäkin kohdalla ja muita jäi samalla pysäkillä, niin bussi ei ehtinyt huristaa ohi. Kuuntelen aina musiikkia bussissa matkustaessa, mutta se ei ainakaan auta hereillä pysymisessä. Mikä siis neuvoksi? Pitäisi ehkä ruveta soittelemaan kavereille ja kysellä kuulumisia.. 

Googlailin kämppiä Buenos Airesissa.
Ja niitähän löytyy vaikka minkälaisia ja vaikka minkä hintaisia. Yksi todella hyvä ja varteenotettava vaihtoehto olisi jo tiedossa, mutta mikään ei ole varmaan ennen kuin sitä on vähintäänkin koskettanut. Kuinka luksusta olisi asua 10min kävelymatkan päässä työpaikalta miljoonakaupungissa? Huh! On niiiiin vaikea olla nuolasematta ennen kuin tipahtaa.


Luksusta olisi myös kämpän sivuseinän pituinen parveke, kuten yhdellä tuttavallani Bairesissa.

5 kommenttia:

  1. myös minulla on sivuseinän pituinen parveke ja ikkuna Limassa <3

    Ihana toi jälkimmäinen koirakuva :D !! <3

    VastaaPoista
  2. Voi että, ihanaa! Tuo parveke on kolme kertaa suurempi kun miltä kuvassa näyttää, se "kattaa" kolme huonetta.

    Mä haluan chowchown! Ensin vaan tarttisin kämpän ja unglobetrotterelämän :)

    VastaaPoista
  3. Riccardolla ja niillä oli tollane koira. Se oli ihana. <3 :) Joo soita kuulumisia ;)

    VastaaPoista
  4. Ai ootko sä ihan muuttamassa tänne Bairesiin? Siistii, tervetuloa! :D

    VastaaPoista
  5. aNNa, eikä! Miks et oo aikasemmin kertonut? :) Pitäiskin soitella sun kanssa!

    Sarppa, oon tulossa nyt ainakin muutamaks kuukaudeks, sopivasti Suomen kesää pakoon! ;) Bairesissa törmätään.

    VastaaPoista