arkea Afganistanissa

Minun on pakko jakaa teille tämä uusi lukukokemus, mutta ei huolta, blogi ei tästä huolimatta ole muuttumassa pelkäksi kirjablogiksi. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että työn lisäksi elämässäni ei tällä hetkellä tapahdu mitään muuta erikoista. Lasken päiviä helmikuun kahteenkymmenenteennyhdeksään ja hetkeen, jolloin BA vie minut Bairesiin. Kävipäs niin, että eilen torstaina sattui niinkin historiallinen hetki, että minä ensimmäistä kertaa otin töistä saikkua. Tänäänkin olen lepäillyt kotona. Vuodesta 2004 lähtien on tullut töitä tehtyä, välillä enemmän ja joskus vähemmän, mutta ikinä aiemmin en ole ollut töistä pois sairauden takia.   Tällä kertaa päätin jäädä jo ihan flunssan alkuvaiheessa kotiin, koska ensi viikolla on enemmän työkiireitä ja sillon on parempi olla kunnossa. Tästä päästäänkin siihen, että olen ehtinyt lukemaan lisää kirjoja..

Afganistan on viime vuosien aikana ollut erittäin paljon esillä, varsinkin maailmanpolitiikassa. Siitä huolimatta minun täytyy tunnustaa, että tunnen maan asioita hirveän huonosti. Meidän Lähi-idän politiikan kurssilla yliopistossa Afganistan ohitettiin oikeastaan kokonaan. 

Luettuani juuri norjalaisen toimittajan, Åsne Seierstadin, kirjoittaman Kabulin kirjakauppias -kirjan olenkin nyt sitten entistä tietoisempi maan historiasta ja ihmisten arjesta. Vuoden 2002 keväällä Åsne vietti neljä kuukautta Kabulissa, osana paikallisen kirjakauppiaan perhettä. Perheen jäsenten kertomuksista ja sattumista syntyi tämä kirja, joka kertoo afganistanilaisesta arjesta paikallisten ihmisten silmin. 

Sultan Khanin intohimoja ovat jo pienestä pitäen olleet kirjat ja sananvapaus, ja siitä hän on monta kertaa elämässään joutunut kärsimään. Ensin kommunistihallinto suhtautui kriittisesti erilaista maailmankuvaa esitteleviin kirjoihin, sen jälkeen mujahedien hallinto hävitti kirjat ja lopulta vielä talibani -hallinnon aikana kaikki kirjat joutuivat palamaan roviolla. Tämä kirja keskittyy kertomaan yhden Kabulissa asuvan kirjakauppiaan ja hänen perheensä elämästä. Samalla se kertoo maan kirjakulttuurista, yrittämisestä ja elämästä Afganistanissa sotien aikana. Rivien välistä oppii myös maan historiasta ja siitä, kuinka eri sodat ja talibanien hallinto on vaikuttanut ihmisten arkeen. Kirjassa käsitellään paljon naisten (huonoa!) asemaa, pukeutumista ja perheen tyttöjen naittamista, häitä sekä sitä, kuinka isä on perheen pää, jolla on aina viimeinen sana, kävi miten kävi. 

Kirja oli ihan älyttömän mielenkiintoinen ja tykkäsin hirmusesti siitä, ettei se ole kirjoitettu mitenkään toimittajan päiväkirja -muotoon. Lukiessa unohtuu, että kertojana tavallaan on norjalainen toimittaja. Naistoimittaja on onnistunut jututtumaan myös afganistanilaisperheen naisia ja siitä johtuen monta asiaa kuvataan heidän näkökulmastaan. Luin kirjan alle viikossa, mikä on minulle ihan hirmuisen nopeasti. Ennen kirjan lukemista mielenkiintoni herätti myös se tieto, että päähenkilö, perheen pää -tämä Kabulin kirjakauppias- haastoi norjalaisen kirjailijan oikeuteen kirjan ilmestyttyä. Sultan Khan vaatii korvauksia, koska hän pitää kirjaa loukkauksena itseään, perhettään ja koko Afganistania kohtaan. 

Olettaisin, että kaikki kirjan tarinat ovat tosia. Jotkut asiat tuntuvat kuitenkin todella uskomattomilta. Esimerkiksi se, että talibanien hallinnon aikana ensimmäisellä luokalla olevat lapset opettelivat koulussa aakkosia näin: 'J is for jih*d, our aim in life, I is for Isra*l, our en*my, K is for Kal*shn*kov, we will overcome, M is for M*jahed*en, our heroes, T is for Tal*ban..' ja samalla tyylillä jatkettiin matematiikan tunneilla; "Pikku Omarilla on ase ja kolme lipasta. Jokaisessa lippaassa on 20 ammusta. Hän käyttää kaksi kolmasosaa ammuksista ja tappaa 60 uskotonta (infidel). Kuinka monta uskotonta hän tappaa yhdellä ammuksella?". Apua!

Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Se käsittelee arvoja, kunnioitusta ja rakkautta meille länsimaalaisille (ainakin minulle) vieraalla tavalla. Onko kukaan muu lukenut Kabulin kirjaukauppiasta?

P.S. Päiviä lähtöön on muuten jäljellä enää 33!