25. maaliskuuta 2012

minkä takia Argentiinassa kannattaa ajoittaa yliopistosta valmistuminen kesälle..

Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa väittelytilaisuudessa, joka ei oikeastaan ollut todellinen väittely. Nicon kaveri valmistui tohtoriksi ja piti yliopistolla tunnin esitelmän väitöskirjastaan hienon power pointin kera. Kaveri väitteli tietojenkäsittelytieteen laitokselta -onko tuo edes suomea? Kuulostaa nimittäin aika hassulta. En osaa sen tarkemmin kertoa aiheesta. Täytyy myöntää, että en kovin paljon ymmärtänyt koko presentaatiosta. Enkä kyllä olisi ymmärtänyt yhtään sen enempää vaikka esitys olisi ollut suomeksi espanjan sijaan. 

Täällä on tapana, että presentaation jälkeen "tuomaristo" esittää lisäkysymyksiä ja sen jälkeen laitoksen piikkiin nautitaan voileipiä ja makeaa. Mun vatsa rupesi kurnimaan jo presentaation alkuvaiheessa, joten lähes koko esityksen ajan ajatukset olivat voileivissä ja jossain ihan muualla kun tietojenkäsittelytieteessä. 

Syy minkä takia oikeastaan kerron tästä koko tilaisuudesta on seuraava. Argentiinassa on tapana, että kun joku valmistuu yliopistosta kaverit "kastavat" hänet yliopiston ovella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valmistuttuasi kaverit odottavat portailla raat kananmunat, jauhopussit ja sakset kourassa. Vain mielikuvitus on rajana. Olen kuullut kauhutarinoita kaikilta mahdollisilta tahoilta erinäisistä asioista ja nesteistä mitä päälle voidaan heittää yliopiston portailla.. lähes poikkeuksetta jokainen saa päällensä useita munia, jauhoja, yerbaa, vettä, viiniä tai olutta. Myös esimerkiksi maali, pissa tai lehmän lanta saattaa lentää. Riippuen tilanteesta näitä "varusteita" saatetaan valmistella useiden viikkojen ajan. Tällä kertaa kaveri sai päällensä tuoreita munia, suoraan kaupasta. Kannattaa siis ajoittaa valmistuminen esimerkiksi alku- tai loppukesälle ja laittaa uikkarit puvun alle. Yleensä pojilta leikataan hiukset saksien sinne sun tänne, minkä jälkeen on pakko vetää siiliksi koko kuontalo. Tällä kertaa kaveri säästyi hiusten leikkuulta, koska kyseessä oli jo "toinen kaste" (kandikaste on tärkein) ja menetti vaatekappaleita sen sijaan. Hurjaa hommaa!

Tästä voi klikkailla ja katsoa esimerkkinä tunnelmaa viime viikon väikkäritilaisuudesta ja "kasteesta". Varsinainen kaste ja mielenkiintoinen osa alkaa kohdassa 2:20. En valitettavasti saanut upotettua videota tähän mukaan. 

5 kommenttia:

  1. Hahah, eih!! Tyyppi vaan seisoo rauhassa kun muut tekee keitosta. Ihan pimeetä :D

    VastaaPoista
  2. Joo, itseasiassa tää kaveri meni vaihtamaan vaatteet kotiin asti kun kuuli, että tohtorivalmistuminen johtaa myös kasteeseen :) Onneksi koti oli vain parin korttelin päässä. Hänen oma tyttöystävänsä oli "kaikkein pahin", mutta mua lähinnä säälitti kaverin kohtalo..

    VastaaPoista
  3. Voi ei, kauhea perinne! Mistähän lie saanut alkunsa :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä kysymys, pitääkin yrittää selvittää, että mistä tämä kaikki juontaa juurensa! :)

    VastaaPoista