Buenos Aires on ottanut meidät oikein lämpimästi ja avosylin vastaan. Kylmästä en ole kärsinyt sitten maanantain ja tiistain välisen yön bussimatkan. Kylmä jäi etelään. Täällä pääkaupungissa todellakin on lämpimämpi ja ilmatkin ovat tainneet olla suotuisammat. Buenos Airesin syksy on, toistaiseksi ainakin, auringon paistetta aamulla kello seitsemästä illalla kello kuuteen. Lämpömittari näytti tänään kello kahdeksan aamulla jo +16 astetta ja iltapäivällä taisi nousta lähemmäs +22 astetta. Voi tätä onnen määrää kun enää ei tarvitse palella!
Aloitin työharjoittelun heti keskiviikkona ja kuinka ihanaa on päästä taas arkirutiiniin. Perjantai tuntuu perjantailta ja viikonloppu luksukselta. On ihan mahtavaa kävellä maailman leveimmän avenidan (bulevardin?) nueve de julion vartta pitkin töihin ja ihastella suurkaupungin hälinää -parikymmentä korttelia tuntuu pikkujutulta. Saasteen tuntee nenässä ja näkee taivaanrannassa, mutta silti on kiva olla täällä.
Täällä 18. kerroksessa oleminen tuntuu paljon vähemmän pelottavalta kuin mitä alunperin olin kuvitellut. Ainut ongelma on se, että neljästä hissistä toimii 2, ne ovat super hitaita ja tässä talossa on yli 300 (!) kämppää. Kerroksia on 24 ja joka kerroksessa taitaa olla 13 asuntoa. Hui!
Kämppä on tosi kiva, juuri sellainen kun oltiin kuvien perusteella kuviteltukin. Tänne kuuluu kadun hälinä ja mielenosoituksetkin. Uutisiakaan ei tarttis välttämättä lukea, koska kongressissa hyväksytty YPF öljy-yhtiön kansallistamisen lakiesityksen hyväksyminen aiheutti torstaina kello kymmenen aikaan illalla sellaisen juhlinnan kadulla, että lopputuloksesta ei ollut epäselvyyttä. Eihän se muutenkaan ollut yllätys.
Tässä makkarin maisemaa auringonlaskun aikaan. Evita näkyy joka ikkunasta!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Oi vitsit miten kaunis kuva! Ihana kuulla että kaikki on alkanut hyvin (ja et on lämpimämpää!!)
VastaaPoistaTäältä on upeet näkymät! Koska tuut käymään? :) Ihan huippua kun kotona voi taas olla tpaita ja shortsit päällä..
PoistaUuu mahtavinta :) Ää haluun jo ostamaan lentolippuja sinne päin maailmaa, mutta kun vielä en voi. :/
VastaaPoistaMalta pikkasen :D Joko oot kuullut Chilen päästä?
PoistaÄäh, oon kade :) Ihana kuva!!
VastaaPoistaOih, mitä ihania tunnelmia! Missä olet muuten työharjoittelussa? Voi olla, että oot maininnutkin aikaisemmin, mutta olen lukenut sun blogia vasta vähän aikaa.
VastaaPoistaOih, kuulostaa ja näyttää ihanalta! :)
VastaaPoistaHyvä että ootte kotiutuneet ja että säät suosii! Aikamoinen näköala :)
VastaaPoistaMoi! Löysin blogis blogilistalta, ja se vaikuttaa todella hyvältä, mitä olen ehtinyt lukea :) Olen itse suunnitellut matkustavani Argentiinaan määrittelemättömäksi ajaksi ensi syksynä. Tunnen sieltä pari ihmistä, joiden luona voin asua, mutta unelmoin omasta kämpästä.
VastaaPoistaHalusinkin kysyä, että mikä olisi paras keino löytää työ(harjoittelu)paikka Argentiinassa? Ja tienaako sillä tarpeeksi oman kämpän vuokran maksamiseen? :)
Rosa
Heippa Rosa, tervetuloa lukemaan! :) En ehkä ole ihan paras ihminen kertomaan työpaikan ettimisestä.. täältä vois varmaan löytää kämpän, joka maksaa n. 200-300e kuussa, jos suostuu asumaan kimppakämpässä. Palkkatyötä en oikein tiedä mistä vois etsiä. Täällä on kyllä hirmusesti kaikkia NGO'ita ja englannin kielikouluja. Ehkä englantia voisi opettaa. Vapaaehtoistöitä löytyy kyllä sitäkin enemmän. Jos osaa espanjaa, niin varmaan löytyy ihan oikeitakin töitä. Tai sitten vois yrittää kysellä jostain ulkomaalaisista (suomalaisistakin) yrityksistä. Oletko opiskellut jotain alaa? :) Suomalaisen CIMO'n kautta voi päästä stipendillä vapaaehtoistöihin.
Poista