Keskivkona tuli soitto ja jäi vähän epäselväksi, minne mut haluttiin työhaastatteluun. Luulin ymmärtäneeni oikein, mutta myöhemmin kävi ilmi, että en sitten ollutkaan ymmärtänyt. Menin eilen väärään paikkaan haastatteluun ja kun lopulta löysin oikean paikan, olin reilu 10 min myöhässä. Melkein annoin jo periksi ja lähdin kotiin, mutta onneksi en. Sillä tänään olin jo ensimmäistä päivää töissä, aamulla vaan 3h.
Nyt multa puuttuu enää kämppä ja lopputyön aihe..
mulla ei vaan vielä ole edes paikallista pankkitilia ja siihen vissiin tarttee osoitteen ja todistuksen osoitteesta, joten palkansaannissa voi kestää. Huomenna kuitenkin menen jo uudestaan töihin.
Jotain olen siis tällä viikolla saanut aikaseksi!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Hei, nyt on ihan pakko kommentoida. :) Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja innolla seurannut millaista opiskelijaelämä on siellä puolen Eurooppaa. Myös siksi kiinnostaa koska aion mahdollisesti vaihtaa international relationsin pääaineeksi, sen innoittamana tännekin päädyin.
VastaaPoistaJa muuten, kovasti jo haaveilemani vaihtovuosi on saanut sun blogin takia hieman vaikutteita ja nyt harkitsen yhtenä vaihtoehtona Kanadaa. Meidän yliopistolla on muuten ainakin yksi vaihtari Queen's Universitystä. :)
Hei Jemi, kiva kun ilmottaudut. :)
VastaaPoistaOlen itse miettinyt Hollantia jatko-opintojen puolesta yhtenä vaihtoehtona.. en vielä tiedä minne tie vie.
Suosittelen ehdottomasti Kanadaa, ei varmaan ole jäänyt epäselväksi. :D