Tänään oli ihan varmasti maanantai tai perjantai 13. tai jotain vastaavaa.
Sain ainakin jotain tehtyä kun vietin suurimman osan päivästä kirjastossa. Luin uutisia ja artikkeleita, yrittäen saada ideoita lopputyötä varten.
Olen ollut aika masiksessa kämpän suhteen jo monta päivää. Toivoa ei näy!
Missä olet Toivo?
Aloitin puhelun esittelemällä itseni mm. "olen Suomesta ja olen juuri aloittanut työt täällä Briteissä, joten tarvitsen tämän sosiaaliturvatunnuksen". Nainen puhelimen toisessa päässä fiksuna kysyy, että "mistä olet kotoisin?". SUOMESTA. "Oletko aiemmin hakenut tätä?" EN. "Minkä takia haet nyt?" No, sen takia, että olen juuri aloittanut työt viime viikolla, kuten jo mainitsin. "Oletko oikeutettu tekemään töitä Briteissä?". No PRKL kyllä olen, kun olen suomalainen. En muistanut aivan täsmälleen kaverin postinumeroa (missä asun tällä hetkellä) ja se ei sitten täsmännyt katuosoitteeseen. Tästä hyvästä naikkonen käski tarkistaa osoitteen uudestaan ja soittaa myöhemmin uudelleen. Tässä vaiheessa olin tietenkin jo tavannut etunimen ja sukunimen ja antanut syntymäajan yms. Kuitenkin postinumeron muistivirheen seurauksena jouduin soittamaan kokonaan uudestaan ja selittämään alusta asti koko litanian uudelleen, toiselle naiselle. "olen Suomesta ja olen juuri viime viikolla aloittanut työt täällä Aberdeenissä". "Oletko siis aiemmin hakenut tätä sosiaaliturvatunnusta? Minkä takia haet sitä? Oletko oikeutettu työskentelemään Briteissä?" PRKL. Juuri kerroin kaiken. Taisivat olla älyttömän aivottomia ihmisiä puhelimen päässä, jotka vain toistivat paperista lukien kysymyksiä kysymysten perään.
Pari minuuttia puhelun jälkeen tajuan, että marraskuun 2. päivä tuskin sopiikaan mun aikatauluun, koska silloin minulla tulee olemaan koulua tiistaisin ja ehkä jopa töitäkin. PRKL.
Onneksi kaveri tuli lohduttamaan ja löytäessään mut HUBista allapäin. Pari minuuttia myöhemmin toinen kaveri ilmestyy paikalle ja perkuleen (yliopiston) automaatti, ATM, on juuri syönyt hänen luottokorttinsa. PRKL.
Muutama minuutti myöhemmin ollaan lähdössä ensimmäiseen Model United Nations kokoukseen...
ja kolmas meistä, joka oli vielä suht hyvällä tuulella ja kiroilematta, siihen asti, tajuaa, että on hävittänyt 3 vkoa vanhan upouuden Nokian kännykän, Suomen sim-kortin kanssa. PRKL.
Siitä alkoi hurja puhelimen metsästys. Käytiin läpi kampuksella eri luentosaleja, vessoja ja kahviloita kyselemässä puhelimen perään. Ei jälkeäkään.
Ei auttanut muu kuin käydä ostamassa pakastepizzaa, viiniä ja suklaata Tescosta.
Ei näin voi asiat mennä.
Ollaan varmaan niin hyviä kavereita, että kun yksi on allapäin, niin kaikki on syystä allapäin. Ainoa vaihtoehto on siis mennä nukkumaan ja toivoa, että huomenna kaikki olisi paremmin. Pakko olla!
