Vuosi vuodelta olen yhä vakuuttuneempi siitä, ettei ole joulua ilman jouluperinteitä ja valkoista joulumaisemaa. Ei sillä, että olisin sitä koskaan epäillytkään. Tämä oli jo kolmas joulu, jonka Nico vietti perheeni kanssa Suomessa, mutta oikeastaan vasta ensimmäinen oikea todella valkoinen pakkasjoulu. En muista näin kaunista joulua säiden puolesta vuosiin nähtykään.
Lähdimme aattoaamuna joulumatkalle Pohjois-Helsinkiin vanhempieni luo, jonne onkin onneksi vain vajaan viiden kilometrin matka. Perinteiseen tapaan tänäkin vuonna jouluun kuului sukulointia, kinkkua, laatikoita, rosollia, metsäkävelyjä, silliä, marjajäädykettä, mätiä, kuusen tuoksua, vasikkahyytelöä, saunomista, riisipuuroa, kynttilöitä, lohta, suklaata, kalkkunaa, pipareita ja joulutorttuja. Mitäs niistä perinteistä poikkeamaan, kun on niin hyvät perinteet jo olemassa. Joulumatka jatkui muutaman päivän, nimittäin palasimme omaan kotiin vasta eilen illalla. Tuntui hassulta olla joulu Suomessa, mutta ei asua kotikotona vanhempien luona, joten emme palanneetkaan välissä omaan kotiin ollenkaan.
Toivottavasti teidän joulu on sujunut yhtä rauhallisissa ja herkullisissa merkeissä!









Kuulostaa ja nayttaa aivan ihanalta, olette varmasti osanneet nauttia terveisin perusarkea koko joulunpyhat....
VastaaPoistaKyllä osattiin nauttia, kerrankin pyhät osuvat sopivasti viikolle. Ymmärrän kyllä, että siellä on meno vähän toista. Nauratti kun Nicon perheen kanssa fiilisteltiin joulun pyhiä whatsappin kautta ja samalla Israelissa asuva sisko joutui suuntaamaan töihin - ja sieltä suunnaltahan tämä kaikki on peräisin :)
PoistaMinuakaan ei yhtään haitannut, että saatiin valkoinen joulu. Kaikilla läheisillä. Tästähän saisi tulla ihan tapa.
VastaaPoistaIhanaa, että tekin saitte valkoisen joulun. Paluumuutto ei tunnu yhtään pahalta :)
Poista