Saatiin Barcelonaan viime viikonloppuna taas vieraita Suomesta. On tää kyllä kätevä kotikaupunki, kun lähes kaikki kaverit tulee mielellään moikkaamaan tänne ilman että meidän täytyy liikkua minnekään. Tasan vuosi sitten tänään muutettiin tähän kämppään, joten rupesin tässä laskemaan kuinka monta vierasta meillä on viimeisen vuoden aikana käynyt. Viime syksyn aikana kävi viisi kaveria, plus joululomalla koti toimi muutaman päivän vierasmajoituksena kahdelle kaverille meidän ollessamme joululomalla Suomessa. Kevään aikana meillä kävi yhteensä 11 kaveria kylässä sekä kesällä ja syksyllä vielä yhteensä toiset 11 kaveria. Näiden lisäksi yhteensä 5 kaveria/sukulaista kävi Barcelonassa meidän kanssa turisteilemassa, muttei ollut meillä yötä. Eli yhteensä 27 + 2 yövierasta ja 5 käppäilykaveria. Ei huono saldo 12 kuukaudelle. Varsinkin kun ottaa huomioon, että ollaan itse oltu reissussa varmaan yhteensä reilu kuukaus koko vuoden aikana.
Vieraista ei kyllä ole mitään valittamisen sanaa, kaikki ovat käyttäytyneet loistavasti ja tuoneet aina tuliaisia mukanaan, tai vähintäänkin tarjonnut illallisen. Vaikka asummekin kaukana monista ystävistä ja perheestä, saamme silti nähdä heitä ilmaiseksi kun he lentävät tänne. Ihan kelpo diili siis.
Viimeisten vieraiden kanssa ehdimme onneksi kulkea ympäri kaupunkia jopa muutaman päivän ajan. Kierros alkoi ensimmäisenä iltana perinteisessä, El Glopin ravintolassa paellalla Gràcian lähiössä ja heti ensimmäisenä aamuna tietenkin suunnattiin Parc Güelliin kuuntelemaan the Mañaners-yhtyettä. Perinteisesti.
Nää on niin mahtavia muusikoita, että suosittelen kaikkia Barcelonaan joskus eksyviä etsimään jätkät käsiinsä. Tulee vain hyvä mieli kun heitä muutaman minuutin katsoo. He keräävät varmasti eniten yleisöä koko puistossa. Aina.
Olen ruvennut tarkkailemaan ympärilläni pyöriviä ihmisiä ihan eri lailla taannoisen Scam City -jakson nähtyäni. Lauantaina silmiin pisti heti tämä alla näkyvä mies. Olen ihan varma, että olen nähnyt hänet puistossa ennenkin "turisteilemassa". Nytkin hän pyöri epämääräisesti turistien seassa mukamas kuvia ottaen. Ukko nappaili kuvia vähän erikoisista asioista, jopa poseerasi kaverin ottaessa kuvaa ja kamera näytti lähes lelulta. Olin varma, että olin bongannut taskuvarasporukan. He nimittäin tarkkailivat ympärillä olevia ihmisiä myös hieman erikoisesti. Ehkä musta tulee vielä salapoliisi.
Päivän aikana nähtiin muitakin erikoisuuksia. Näin täällä muutetaan.
Kun päästiin vanhaan satamaan ja istahdettiin penkille meren ääreen, alkoi meidän edessä yhtäkkiä ihan ihme show. Mies märkäpuvussa, putken päässä ja epämääräinen moottori perässä. Ei oltu kukaan nähty mitään vastaavaa koskaan ennen. Vesi tuli niin kovalla paineella, että hemmo pystyi lentelemään yleisön edessä ja heittämään ympyrää. Mulle tuli ihan James Bond-vibat ja joku mafiapahis mieleen.
Satamasta suunnattiin El Ravalille haistelemaan elämää Ramblan länsipuolella. Sieltä löytyi nämä suloiset pojat leikkimässä kolumbialaisen Boteron kissan päällä.
Lopuksi vielä pieni pala paikallista musiikkitaloa, Palau de la Música Catalana.
Sinne pitäisi kuulemma mennä ihailemaan rakennusta ihan sisälle asti.
Tällainen kierros tällä kertaa. Askelmittarin mukaan askeleita tassuteltiin päivän aikana noin 20 000 kappaletta. Ei huono!
P.S. Reilun viikon päästä pikkusiskokin tulee viimein tänne lomalle yhdessä kaverinsa kanssa, joten vieraslukumäärä jatkaa kasvamistaan. Jee!
Onhan se Barcelona hieno kaupunki, joten ei ihmekään, että vieraita riittää. Milloinhan me sinne päästäisiin arkkitehtuuria ihmettelemään...
VastaaPoistaNiin on, ehkä yksi hienoimmista missä olen käynyt. Tänne voi onneksi tulla vuoden ympäri, joten loma on ehkä helpompi suunnitella. Kesä-heinä-elokuuta en välttämättä suosittele, ellei halua yhdistää rantalomaa jossain rannikon pikkukaupungissa samaan syssyyn :)
PoistaMahtava määrä vieraita teillä kyllä käynyt! :) Jyväskylässäkin oli nyt kesän ajan satamassa flyboardingia, joka on siis samanlaista kuin tuo "selkäreppuleijuminen", tosin siinä nimensä mukaisesti seisotaan laudan päällä, jonka alta toi vedenpaine tulee. Käytiin useamman kerran katselemassa sitä, mutta ainakaan vielä en uskaltautunut kokeilemaan. :D
VastaaPoistaNiin ja siis flyboardingiin vielä sen verran lisäystä, että siinä sen vedenpaineen saa aikaan vesiskootteri, tossa näyttikin olevan vaan joku erillinen moottori.
PoistaJoo, oli pakko laskea kaikki ja nähdä numeroita :) En olekaan kuullut tuosta flyboardingista. Ihme juttuja niitä nykyään keksitään, vaikka mitä!
PoistaMietin ikivanhoissa kaupungeissa monesti muuttoasioita ja etta mitenkahan ne on ennen tehty, huh huijaa! Enka yhtaan ihmettele teidan vieraiden maaraa, koska Barcelonaan voi poiketa mihin vuodenaikaan vain ja varmasti kaikille on jotain mukavaa tarjolla. Kateva tapa pysya ruisleivissa ;)
VastaaPoistaTäällä on tosiaan vanhoissa rakennuksissa sellaiset koukot rakennuksen yläosassa, jos ei esim. parvekkeita ole, niin ikkunasta vaan sohvat sun muut. Hissejä kun harvemmin löytyy ja portaikotkin ovat todella kapeita.
PoistaIhana tuo Boteron kissa! Olen käynyt Bogotan Botero-museossa ,jossa oli mahtava määrä Boteron teoksia.
VastaaPoistaJa hyvä että tulee paljon vieraita niin pysyy ruisleipäkiintiö täynnä;D
Joo, se on jotenkin symppis kissa. En muuten tunne Boteron taidetta, mutta olisi kyllä kiva käydä joskus museossa, varsinkin jos Bogotán asti pääsen :)
PoistaTäällä pysyy loistavasti sekä ruisleipä, että Fazerin suklaa -kiintiöt täynnä. Suklaakiintiöt ehkä tosin vähän liiankin hyvin :D
Näin ton vesimiehen keväällä kun olin Barcelonassa ja kävelin yksin yhtenä päivänä. Jäin pitkäksi aikaa katsomaan sitä, ku se oli niin hassu. :) I feel bad, koska en tuonu teille silloin mitään Suomi-tuliaisia :( :D
VastaaPoistaAijaa, haha. Se oli aika jännä ukko! Toithan sä mulle Dubaista hyvän tuoksuisia juttuja :D
PoistaTata lukiessa iski taas pieni koti-ikava, tai siis Eurooppa-ikava. Kylla siella on katsya vaan kayda vieraisilla vaikka saattaa olla lennot vahan kalliimpia. Olisi ihanaa saada koko ajan vieraita! Ja no sita ruisleipaakin :) Taalla olen vaan suuntaamassa koko ajan kauemmaksi ja kaikkialle lentaminen tuntuu niin paljon halvemmalta! En uskalla edes miettia koska paasisin seuraavan kerran Suomeen tai edes Suomivieraiden seuraan.
VastaaPoistaEiköhän sunkin tie vielä vie takaisin Euroopan suuntaan ennemmin tai myöhemmin, kuka tietää. Vaikka kaukomailla on oma viehätyksensä, on se kieltämättä kätevää kun Euroopassa on niin lähellä sitä "tuttua turvallista" :) tuntuu hyvältä ajatella, että Suomi on vain muutaman lentotunnin päässä, eikä esimerkiksi kokonäisen päivän matkustamisen päässä!
Poista