Lauantaina olin taas aamulla Argüellossa "töiden" merkeissä. Lähiöstä jatkettiin yhden techolaisen kotiin lounastamaan.. hän ryhtyi tekemään kotitekoisesti pizzaa "grillaamalla", joten lounas pikkasen venyi, mutta vietettiin mukava iltapäivä ulkosalla ja saatiin todella maukasta pizzaa. Aikataulut taas venyi niin, että lyhyiden yöunien lisäksi ehdin nukkua vaan puolen tunnin siestan. Meillä oli lähiön kokous kahdeksalta yhen techolaisen kotona. Asioita läpikäydessä tilattiin jäätelöä joten kokous sujui lepposammin!
Sunnuntaina oli jännät paikat kun menin Julin luo tekemään synttärikakkua. Leipominen oli täynnä vastoinkäymisiä ja lopulta päädyttiin tekemään kakku kattilassa(!!!) -oli mulle aivan uusi kokemus, mutta osoittautui loistavaksi! Meijän mahtava suklaa-dulce de leche -kuorrutus suli matkalla, mutta onneksi kakku maistui silti kaikille. Juhlittiin Nancyn 27v-synttäreitä (jolle rakennettiin talo viime kuussa) ja käytiin samalla porukalla moikkaamassa koko perhettä.
Maanantaina olin taas yhdessä lähiössä käymässä ja illalla näin pitkästä aikaa ekojen viikkojen couch surfing-kaveria. Kävin kattomassa sen hienoa, uutta kämppää tässä lähellä ja syötiin yhdessä sen ja Adrin kanssa, jonka raahasin mukaan. Kaksio on yhden kerrostalon 12. kerroksessa ja katolta löytyy uima-allas! Ei paha!
Tiistaina kävin lounastamassa Julin ja sen isän + parin muun tyypin kanssa. Käppäilin keskustassa hetken ja menin iltapäivällä toimistolle. Nettiyhteys oli poikki, joten lähdettiin Adrin kanssa takas keskustaan etsimään mulle aurinkolaseja. Vielä tunnin päästäkään ei netti ollut tullu takas, joten päätettiin siirtää "työt" seuraavalle päivälle. Tulin sitten kotiin ja lähdin yhden kaverin luo kattomaan ranskalaista leffaa "Kuoropojat", jota oon montaa kertaa kuullut kehuttavan, mutta en ole aiemmin ehtinyt kattoa. Tehtiin kotitekoista guacamolea ja nautittiin sitä doritosten kera. En ikinä muista saako Suomesta doritoksia vai ei?!? veikkaisin, että ei.
Juli opiskelee arkkitektuuria ja on aina tekemässä maquetas, pienoismalleja?!!?
Keskiviikkona lähdin Julin ja J:n isän kanssa Río Cuartoon, joka on Julin kotikaupunki 200km Córdobasta. Ajettiin "pitkää reittiä" vuoriston kautta, jotta näkisin maisemia. Uskomaton vihreys ja järviä löytyy täältäkin, vaikka ei uskois. Vesiraja on todella matala kuivuudesta johtuen ja taas nähtiin hehtaareittain poroksi palanutta metsää. Mentiin Julin äidin luo ja tapasin Julin kavereita, pyörittiin vähän keskustassa ja juhlittiin yhden kaverin synttäreitä kans. Soiteltiin kitaraa ja lauleskeltiin kunnes aamulla 5:30 lähdettiin bussilla takas Córdobaan, joten olin kotona jo 9:00 jälkeen. Pikavisiitti siis.----------------------------------------------------------
En varmaan ole aiemmin maininnut, että täällä voi tilata vaikka mitä kotiinkuljetuksena. Lähes kaikki jäätelöbaarit toimittaa kotiin. Myös moni ruokapaikka, yleensä pizzaa, empanadoja ja erilaisia, oikein lihaisia voileipiä (lomo) toimittaa kotiin. Sen lisäks apteekit toimittaa lääkkeitä kotiin, ainakin vuonna 2005 vielä Mendozassa. Myös paikalliset "Alkot", vaikka ne onkin harvassa, tekee kotiinkuljetuksia jäiden kera!Satuttiin Adrin kanssa perjantaina molemmat laittamaan vaaleanpunaset paidat päälle. Ihan kuin meitä ei jo tarpeeksi härnättäis, että ollaan "Luchon enkelit". Lucho on onneks tän viikon Chilessä. Kun kissa on poissa, niin hiiret leikkii pöydällä... -vai miten se olikaan?!?
haha :)
VastaaPoistaKuulostaa tosi kivalta! Enjoy!
Moi!
VastaaPoistaMuista ettet rasita itseäsi liikaa.
Lepo on tärkeää vastustuskyvyn kannalta.
Olin MAYK:ssa opettamassa ma-ti+pe ja Pete oli sijainen mulla ke-to, koska olin maanpuolustuskurssilla. Pete on myös tänään siellä, koska mulla piti olla kokous.
Titi lähetti terkkuja!
terv isi
Onks ne marimekon kamat aitoja???
VastaaPoistaisi