Yksi maaliskuinen päivä meillä oli aivan mahtava katalonialainen sunnuntai. Suunnattiin porukalla maalle Reus -nimisen kylän lähelle yhden mun koulukaverin mökille viettämään aurinkoista päivää ja erityisesti valmistamaan ja syömään Calçotseja. Muutaman sateisen päivän jälkeen oli ihanaa, että aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja sain päivän loputtua posket ja nenän punottamaan oikein kunnolla.
Sipuleita paisteltiin kotitekoisessa grillissä yhteensä muutaman tunnin ajan. Ihan mustiksi asti.
Kaverin isä tuli auttamaan ja opettamaan.
Pöytä katettu yli 30 hengelle ja sipuleita varattu 600 kappaletta.
Grillauksen jälkeen sipulit kääritään noin 15 kappaleen nipuissa sanomalehteen, jokainen sai aluksi yhden paketin eteensä.
Housti näyttää esimerkkiä, kuinka Calçotseja syödään.
Onneksi saatiin ruokalaput!
Sipulin varresta ja päästä otetaan kiinni ja sitten vedetään syömäkelpoinen pala ulos mustasta kuoresta. Sipulia dipataan pikkasen makeaan kastikkeeseen, johon tulee ainakin valkosipulia, mantelia ja muita mausteita. En oikein tiedä mitä kaikkea.
Olin jo ihan täynnä reilusta kymmenestä sipulista, mutta ruuanlaitto jatkui grillissä..
Välillä huilattiin ja leikittiin.
Ja taas syömään. Paahdettua leipää, makkaraa, uuniperunaa ja uunitomaatteja.
Islantilainen luokkakaverini toi kolme vuotiaan tyttärensä mukaan. Suloisella pellavapäällä ei leikkikaverit loppuneet kesken.
Vietettiin reilut kuusi tuntia maalla syöden, juoden, nauraen ja leikkien. Päivä oli mitä mahtavin. Ruoka ja seura oli hyvää. Calçotteja syödään kuulemma tammi-maaliskuun välillä, joten silloin kannattaa niitä kokeilla, jos Barcelonasta itsensä löytää.
Wau! Siis kaikki. Haluan tuon pikkutyton neuletakin aikuisten koossa :) Varmasti hauskaa temmeltaa maalla, niin isoilla kuin pienilla.
VastaaPoistaMäkin kyselin sen neuletakin perään, on kuulemma äidin tekemä, siis mun luokkakaverin :)
PoistaUiui, nythan mun vasta onkin pakko saada sellanen! Kavis taalla melkein takistakin. Joko mun on opeteltava neuloon hyvin tai etsittava joku, joka osais kopioida tuon. Mites sulla sujuu puikkojen kans? :)
PoistaHehe, ei mulla ihan noin hyvin suju. Kaverin mukaan oli kuitenkin ihan "helppo nakki" :)
PoistaIhanalta näyttää! Näyttää niin ihanan keväiseltä. Toivottavasti siel on vielä kevät kun mä tuun sinne, ettei ihan kesä vielä!
VastaaPoistaOn täällä vielä kevät, eikä kesää ollenkaan. :)
PoistaOnpa teillä ollut kuvien perusteella hauska päivä! Mikä muuten on tuo pyöreä "kakku", jossa näyttäisi olevan jotain kinkkua välissä?
VastaaPoistaOli kyllä! Se pyöreäkakku on jälkkäri ja täynnä suklaamussea. On vähän huono kuva, jos näyttää kinkulta :D
PoistaOhoh onpas mielenkiintoisen näköistä!! :)
VastaaPoistaKiva tapahtumakuvasarja ja nuo sipulit ovat varmaan tosi nameja:)
VastaaPoistaOli hyvää! Niitä pitäis kuulemma saada ihan ravintolastakin, ainakin sipulikautena.
PoistaHauskoja kuvia hauskasta päivästä! Mä haluan myös tuollaisen punaviinipullon :)
VastaaPoistaNiitä saa täältä vissiin joka paikasta :)
PoistaMielettömän hauskan näköinen tapa viettää päivää!
VastaaPoistaNiin on. Siellä oli uima-allaskin, joten pitäisi suostutella emäntä pitämään uudet bileet kesällä :)
Poista